Tervehdys Malista!
Aikaa on kulunut lähemmäs 1,5 kuukautta kun viimeksi kirjoittelin kuulumisia täältäpäin. Marraskuu oli kiireinen, mutta todella mielenkiintoinen. Projekti on edistynyt hyvää vauhtia, tosin pieniä takapakkejakin on tullut. Edellisen raporttini jälkeen olemme käyneet tekemässä kyselyt kunnanhallitusten luona, ja näiden perusteella sitten valinneet 10 kylää joihin tutustumme tarkemmin. Kaikki kylävierailutkin on nyt tehty, mutta lopullista päätöstä siitä, mitkä kylät valitaan mukaan nyt ensimmäisessä vaiheessa, ei ole tehty.
Projektihan sijoittuu kolmeen kuntaan, jotka ovat hyvin erilaisia. Sanankoroba on lähinnä Bamakoa, ja sen 26 kylästä lähes kaikki hankkivat osan toimeentulostaan polttopuun myynnillä. Dialakoroba sijaitsee Sanankoroban ’takana’ eteläpuolella, mutta kuitenkin päätien (kunnon asfalttitie) varressa. Sen 23 kylästä noin kaksi kolmasosaa myyvät polttopuuta, loput eivät. Bougoula sijaitsee kahden muun kunnan itäpuolella, kaukana päätiestä. Kunnan keskus on todella vaikeakulkuisen matkan päässä, tie, jos sitä tieksi voi kutsua on kuin perunapeltoa. Bougoulan 11 kylästä ainoastaan 2 myy polttopuuta.
Myöskin hallinnoltaan kunnat ovat hyvin erilaisia. Malissa tapahtui hallinnon desentralisaatio vasta vuonna 1999, joten nykyiset kunnat ovat hyvin nuoria. Tämän hetkiset kunnanhallitukset ovat ensimmäiset vaaleilla valitut, ja ylipäänsä ensimmäiset kuntien historiassa. Tämä luonnollisesti näkyy kuntien hallinnossa, joka on monilta osiltaan lapsenkengissä. Paras hallinto kunnistamme on Sanankorobassa. Siellä kaikki toimii, suurin osa kunnanhallituksen jäsenistä tulee tapaamisiin ja johtajat ovat tosissaan valtavan haasteensa edessä. Sanankoroban kunnanhallitus on myös siinä suhteessa edistyksellinen, että siihen kuuluu myös yksi nainen! Bougoulassa hallinto on monilta osin hyvä, ja kunnanhallitus on erityisesti ympäristöasioiden suhteen kunnostautunut. Dialakoroba on ongelmallisempi; kunnanhallitus ei ole yhtenäinen ja johtaja tulee Bamakosta, eikä näin ollen elä kuntalaistensa keskuudessa. Viestit eivät kulje kovin luotettavasti, ja tapaamisiinkin tulee ihmisiä vähän miten sattuu. Projektimme on kuitenkin otettu erittäin hyvin vastaan kaikissa kolmessa kunnassa, ja kunnanhallitukset tukevat meitä parhaansa mukaan.
Kunnanhallitusten tehtävä oli informoida haastatteluun valitsemiamme kyliä tulostamme. Tämä tapahtui hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Sanankorobassa tulostamme tiedotettiin hyvissä ajoin, lähes pari viikkoa ennen vierailujen ajankohtaa, ja kunnanjohtaja oli mukanamme kaikissa kylissä. Silti muutamassa kylässä oli vaikeuksia saada ihmisiä kasaan. Dialakorobassa tieto valitsemistamme kylistä ja niihin suunnitelluista vierailuista ei ollut kulkenut kunnanjohtajalta eteenpäin. Tämän vuoksi vierailumme tulivat yllätyksenä kylille. Bougoulassa tulostamme tiedotettiin päivää ennen vierailujen ajankohtaa. Kaikki käymämme kylät olivat hyvin erilaisia. Suurimmassa kylistä on 1400 asukasta, pienimmässä 244 asukasta. Parhaimmassa tapaamisessa meitä oli odottamassa 60 naista, huonoimmassa odottelimme tunnin verran ja saimme kasaan 3 naista, vaikka tieto tulostamme oli tullut edellisenä päivänä. Kaikissa tapaamisissa oli läsnä myös miehiä, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.
Osassa vierailemistamme kylistä harjoitetaan polttopuun myyntiä, osassa ei. Koska kaikissa alueen kylissä puuta ei myydä, on todella vaikea päättää mitä kyliä meidän pitäisi ensisijaisesti tukea. Niissä kylissä joissa puuta ei myydä, päätös on tullut kylän johdolta, ja naisilla ei ole siihen mitään sanomista. Toisaalta niissäkin kylissä joissa puita hakataan, ymmärretään hyvin sen tuhoava vaikutus. Kylät eivät vaan ole tarpeeksi päättäväisiä kieltääkseen hakkauksen. Jos valitsemme ensimmäisessä vaiheessa mukaan projektiin sellaisia kyliä joissa puuta myydään, jätämme huomioimatta ne kylät jotka ovat, köyhyydestä ja toimeentulovaikeuksista huolimatta, päättäneet suojella ympäristöään. Tämä ei tunnu järkevältä, koska se olisi tavallaan viesti siitä, että puita suojelevien kylien ponnistuksia ei arvosteta.
Tarkoituksena on tässä ensimmäisessä vaiheessa valita mukaan 3-4 kylää. Näitä kyliä käytetään esimerkkinä muille, eli pyritään osoittamaan että jos kylä ja sen naisjärjestö on hyvin organisoitunut ja valmis tekemään töitä uusien toimeentulomahdollisuuksien kehittämiseksi, on mahdollista saada tukea. Luultavasti valitsemme siis ainakin Bougoulasta ja Dialakorobasta kylät joissa ei hakata puita myyntiin.
Tukea tälle päätökselle saimme myös siitä, että yleisesti niissä kylissä joissa puita ei hakata, tapaamiset ovat olleet hyvin organisoituja, naiset ovat puhuneet vapaasti ja avoimesti, ja paikalla on ollut eri ikäisiä naisia. Joissain niistä kylistä joissa puita hakataan, tapaamista on ollut todella vaikea saada kasaan ja sittenkin sinne on tullut vain vanhoja naisia. Kylät ovat erittäin erilaisia, toiset hyvin konservatiivisia, toiset edistyneempiä. Projektin alussa kun ei ole vielä kokemusta, ei tietenkään kannata alkaa hakata heti päätänsä seinään kaikkein vaikeimpien ja konservatiivisimpien kylien kanssa. Näiden aika tulee myöhemmin, koska tarkoituksena on kolmen vuoden aikana saada mukaan mahdollisimman monta kylää.
Ja projektin toinen tärkeä osa, ympäristövalistus kaikille kylille alkaa nyt joulukuussa myös. Aiomme keskittyä erityisesti niihin kyliin joissa puita hakataan myyntiin. Sitten kun valistus on saatu perille, on mikrolainoituksenkin antaminen kestävämmällä pohjalla.
Pienenä takapakkina projektissa ovat olleet nämä työntekijäkuviot. Madame Diallo, jonka palkkasimme kahden kuukauden koeajalla, osoittautui hyvin nopeasti vikatikiksi. Nainen ei keskittynyt työhönsä, puhui jatkuvasti eikä muutenkaan tuonut tarvittavaa panosta pienen ryhmämme toimintaan. Lopetimme työsuhteen parin viikon jälkeen. Sen jälkeen metsästimme paremmin koulutettuja naisia, vaikea tehtävä täällä. Saimme kuitenkin muutaman haastattelun järjestettyä, ja sosio-ekonomi aloitti työnsä tällä viikolla. Tähän asti projekti on tosin pärjännyt näillä pienillä voimilla, mutta kun kylät on valittu ja niiden kanssa aletaan tosissaan tekemään töitä, tarvitsemme lisävoimia ja erityisesti asiantuntemusta mikrolainoituksen ja yhdistysten koulutuksen suhteen.
Muuten täällä Malissa elämä kulkee tuttuja latujaan. Parhaillaan on meneillään Ramadan, muslimien kuukausi jolloin paastotaan auringonnoususta auringonlaskuun (noin klo 06.00- 18.00). Muuna aikana sitten syödäänkin tavallista paremmin (kun lounasta ei syödä, päivälliseen voidaan käyttää kaksi kertaa enemmän rahaa kuin tavallisesti). Ramadaniin kuuluu myös tavallista ahkerampi rukoilu, ensimmäiset rukouskutsut kajahtavat moskeijasta jo 4.30 aamulla. Tai tämä ei vielä ole rukouskutsu, vaan aamuherätys kaikelle kansalle, jotta ehtivät valmistaa ja syödä aamiaisensa ennen auringonnousua. Vaikka suurin osa malilaisista noudattaakin Ramadania, on suhtautuminen uskontoon hyvin rento. Parhaimman esimerkin siitä saimme eräänä iltana ravintolassa, joka oli täynnä ihmisiä, suurin osa olutta juomassa (muslimithan eivät juo alkoholia, eivät varsinkaan ramadanin aikaan). Ravintolassa esiintyivät bändin säestyksellä griotit, paikalliset laulajat jotka perinteisesti laulavat perheiden historiaa esi-isiin saakka. Yksi grioteista lauloi kiitoksen Allahille ja profeetta Muhamedille siitä että vanhempamme ja esi-isämme ovat syntyneet tähän maailmaan. Se tuntui aivan luontevalta, siellä savun ja oluen keskelläkin. Tämä on kai merkki siitä, että olen väsynyt jatkuvasti ihmettelemään tätä maata ja kulttuuria, jossa kaikki on niin sekaisin ja silti sulassa sovussa.
Jokatapauksessa, tällä hetkellä odotan jo joululomaa ja lunta ja pakkasta ja porkkanalaatikkoa ja rosollia. Tarkoitus on Suomessa ollessani, luultavasti tammikuun alkupuolella, järjestää tapaaminen kuvien katselun ja kuulumisten vaihtamisen merkeissä. Suunnittelen myös tuovani täältä malilaisia tavaroita, joita myymällä saamme taas vähän lisää omarahoitusosuutta kerättyä.
Ai niin, oletteko jo kaikki hankkineet hienoja Sinsibere-joulukorttejä!
Joulukuisin aurinkoterveisin,
Oona
– Johanna Togola, projektikoordinaatori Malissa