YK:n kestävän kehityksen toimikunnan politiikkojen luontikierros (CSD-16 ) osui keskelle valitettavaa ajankohtaisuutta: ruokakriisi on liittynyt lähes jokaiseen puheenvuoroon. Viljan hinta on noussut 130 prosenttia edellisvuodesta, soijan hinta 83 prosenttia ja riisin 73 prosenttia.YK:n ruoka ja maatalousorganisaation (FAO) mukaan ruokakriisi ei ole vain tämän vuoden ongelma, FAO:n arvion mukaan kriisi tulee kestämään seuraavat viisi-kymmenen vuotta. Maaseudun kehittäminen, maatalous, aavikoituminen, maankäyttö, kuivuus ja Afrikka – kaikki kokouksen teemat vaikuttavat myös ruoantuotantoon. Viime vuonna 2007, kaksivuotiskierros energia- ja ilmastomuutosteemalla päättyi loppulausuntoihin bioenergiasta mahdollisuudesta vastata kestävänä energiantuotannon keinona. Tänä vuonna edellisen vuoden kiitellyt päätelmät ovat ainakin monen kehitysmaan mielestä parasta paperisilppurissa.
EU:n lyötyä lukkoon suunnitelma, jonka tarkoituksena on tuottaa 10 prosenttia liikenteen polttoaineista bioenergialla vuoteen 2020 mennessä – on biopolttoaineiden kysyntä saanut kaikenlaiset yrittäjät liikkeelle. Valitettavasti erityisesti kehitysmaat ovat joutuneet pahimmillaan keskelle uudenalaista kolonialismia. Teollisuusmaat ovat rynnänneet kehitysmaihin tuottamaan kysyttyä biopolttoainetta pohjoisen kasvaviin energiatarpeisiin. Hollannin järjestämä oheistilaisuus biopolttoaineiden tuotannosta saavutti yleisömenestyksen ja keskustelu kävi kiivaana. Hollanti ottikin reippasti vastuuta koko EU:n puolesta ehdottamalla EU:lle biopolttoaineiden tuotantoa koskevaa kriteeristöä, joka takaisi biopolttoaineiden kestävän tuotannon. EU ja Yhdysvallat olivat yhteisrintamassa puolustaen bioenergian mahdollisuuksia tuottaa vähäpäästöisempää polttoainetta sekä mahdollisuutena kehitysmaiden pääsyyn kansainvälisille markkinoille. Hollannin oheistilaisuudessa puhujana olleen Maan ystävien edustaja kommentoi biopolttoaineiden etua lähinnä samana kuin nopeusrajoituksilla olisi saavutettavissa. Valitettavasti biopolttoaineet tunnutaan miellettävän ainakin Yhdysvalloissa lähinnä ratkaisuna öljyn hinnan nousuun. Teot ja puheet energian ja öljyn kulutuksen vähentämisestä tuntuivat usein unohtuvan erityisesti Yhdysvaltojen ja EU:n taholta. Yhdysvallat korosti teknologisten ratkaisujen merkitystä kestävälle kehitykselle. NGO:t sen sijaan muistuttivat perinteisten maatalouskeinojen vastaavaan usein paremmin esimerkiksi Afrikan maataloustuotannossa kuin uusien muualta tuotujen ”taikatemppujen” apua kestävää tuotantoa ajatellen.
Samaan aikaan kuin teollisuusmaat keskittyivät bioenergian tuotannon ongelmiin ja mahdollisuuksiin, useassa kehitysmaassa mellakoidaan ruoanhinnan noustua pilviin. Bioenergian tuotanto on osaltaan vaikuttanut ruoantuotannon vähenemiseen – ruoan kustannuksella ollaan siirrytty energiakasvien viljelyyn ja ruoan hinta on noussut kysynnän ja tarjonnan lakeja seuraten. Energiakasvien viljely ei ole kuitenkaan ainoa syypää ruokakriisiin, eikä kriisin ole tullut yllättäen. Yleisesti kokouksen puheissa tuli esille maatalouden ja ruoantuotannon sivuuttaminen viimeisten parinkymmenen vuoden ajan. Maatalouden tuotanto on ollut jo pitkään kestämättömällä pohjalla maatalouden teollistuttua ja tuotantotapojen usein kiihdyttäessä maan köyhtymistä. Tuotantotapojen ohella esillä oli erityisesti maanomistusoikeudet sekä naisten asema. Maanomistusoikeudet ovat erityisesti Afrikassa vielä kehitysvaiheessa muutamia onnistuneita esimerkkejä lukuunottamatta. Toinen vahvasti esillä ollut aihe oli maatalouden naisvaltaisuus erityisesti kehitysmaissa ja samalla naisten maanomistusoikeuksien ollessa 2-3 prosentin luokkaa. Myös maatalouden kehittäminen lepää paljolti naisten käsissä vaikka miehet tekevät päätökset sekä vastaavat hallinnosta. Minua ja vieressä istunutta afrikkalaista herraa hieman huvitti kuunnella miesten kiivaita puheita naisten osallisuuden parantamisesta päätöksenteosssa samalla kun noin 70 prosenttia kuulijoista oli miehiä.
Suomen delegaatio oli yksimielinen bioenergian tuotannon ongelmallisuudesta sekä tarpeesta tuotantokriteereille. Viherpesulla tai lyhytnäköisillä täsmätempuilla ei ratkota monimutkaisia kysymyksiä maapallomme kestävyydestä. Erityisesti teollisuusmaiden on oltava valmiina kokonaisvaltaisiin ajattelu, elämäntapa – ja tuotantotapojen muutokseen esimerkkinä kestävästä kehityksestä 2000-luvulla.