Walworth Road on etelälontoolainen katu. 1400-luvulla se kulki mestän halki. 1600 luvulta alkaen metsät raivattiin ja tilalle tulivat maanviljelijät. 1800-luvun puolessa välissä tuli asuntorakentamista. Siitä lähtien katua ovat rytmittäneet kaupanteko, liikenne ja paikalliset asukkaat, aina aikakaudelle ominaisella tavallaan. Aina eri rytmien sovittaminen toisiinsa ei onnistunut. Viime vuosiin asti näytti siltä, että vehreistä esikaupungeista keskustaan kiiruhtavien tarpeet jyräisivät alleen paikallisen elämän.
Auton aikakaudella leveästä Walworth Roadista oli nimittäin tullut valtaväylä kaakosta keskustaan. Se ja sitä ympäröivä katuverkosto oli monille koti, mutta muille se oli läpikulkuväylä. Meluisan kadun varrelta löytyi enää halpatavaraliikkeitä, pieniä kirkkoja, internetkahviloita ja panttilainaamoja.
Vuosina 1999-2001, vain 1.2km pitkällä kadunpätkällä oli yli 250 vakavaa liikenne onnettomuutta, joista 30% koski jalankulkijoita tai pyöräilijöitä. Näitä väyliä on suurkaupungissa paljon. Varsinkin Lontoon eteläisillä alueilla, jossa ei ole maanalaista, nopea moottoriliikenne ja paikallisten kaupoissa kävijöiden rytmit ovat tuottaneet järkyttävän määrän liikennekuolemia.
Vaan huonontuminen ei jatkunutkaan Walworth Roadilla ikuisesti. Pieni, mutta kasvava joukko aktivisteja ja valtuutettuja päätti, että vihreä elämäntapa on tehtävä mahdolliseksi tässä ja nyt, vaikka toivottomaksi tuomitulla pääväylällä kulkeekin keskimäärin 80 bussia tunnissa (molempiin suuntiin!). Walworth Roadista tehtiin ihmisen mittainen: jalkakäytävät levennettiin, ajotie kavennettiin ja nopeudet hidastettiin. Tilaa vievät ja tehottomat metalliaidat ahtaalta jalkakäytävältä poistettin niin tilalle mahtui puita.
Udelleenjärjestelyjä vastustivat eniten bussioperaattorit, mutta heidätkin saatiin vuosien suostuttelun ja liikennemallinnosten jälkeen mukaan. Bussimatkan sujuvuutta auttavat nyt niille tarkoitetut ohituskaistat ja valot.
Suurkaupungin rytmit ja paikallistason arjen rytmit onnistuttiin sittenkin sovittamaan yhteen, mutta prosessi ei ollut nopea. Pyöräilijä, eläkkeellä oleva luonnon ystävä ja väsymätön kampanjoija, Alastair Hanton sanoo, että ennen kuin levennetyt jalkakäytävät olivat valmiit, asiaa oltiin pyöritelty ainakin kymmenen vuotta.
Hanton on kantava voima paikallisessa jalankulkijoiden etuja ajavassa Living Streets-järjestössä sekä myös pyöräilyä edistävän liikkeen aktiivinen toimija. Hän kertoo, miten pikkuhiljaa, kärsivällisesti mielipiteitä muokaten ja argumentteja ja rahoitusta keräten, vapaaehtoisten visiot paremmasta tulevaisuudesta muuttuivat todellisuudeksi.
Liikenneministeriön ja Southwarkin kaupungin eli kunnan suojeluksessa toteutetut parannukset ovat saaneet tunnustusta monelta eri taholta, ja Hanton toivoo hyvien kokemusten inspiroivan muita lontoolaisia vähentämään autoliikennettä ja parantamaan jalankulkijan elämää. Nythän todistettu: se ei ole mahdotonta, se vain vaatii aikaa ja paneutumista.