Lehdistöpalvelu

Dodosta sanottua

Dodo ry on Suomen johtava ympäristöjärjestö kaupunkisuunnitteluun ja kehitysyhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä.

Dodo on täysin vapaaehtoisvoimin toimiva organisaatio. Sen piirissä toimii eri alojen asiantuntijoita.

Dodon Madagaskarilla ja Malissa toteutettavat kehitysyhteistyöhankkeet keskittyvät luonnonvarojen käytön kestävöittämiseen sekä kaupunkien ja maaseudun välisen dynamiikan kehittämiseen. Dodo ry:n piirissä on kehitetty ekologiseen kaupunkisuunnitteluun liittyviä ratkaisuja kymmenen vuoden ajan sekä järjestetty suuri joukko erilaisia yleisötapahtumia.

Dodo ry on palkittu mm. Suomen Arkkitehtiliiton kestävän kehityksen TunnustusPAANUlla urbaanin, asukaslähtöisen ja ekologisen kaupungin hyväksi tekemästään työstä, Keskon kestävän kehityksen palkinnolla, Suomen Estetiikan seuran kunniapalkinnolla vuoden esteettisestä teosta sekä Yhdyskuntasuunnittelun Ruusuilla esimerkillisestä työstä suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun hyväksi.

Dodo ry myöntää vuosittain Pääsiäissaari-palkinnon merkittävimmästä tahattomasta ympäristöteosta. Vuosien varrella symbolisen palkinnon on saanut mm. Viagra, Tampereen kouluruokailu, Ulf Sundqvist, Veikkaus Oy, Sedu ja Sauli Niinistö.

Dodo ry

Dodo ry
Vanhat veturitallit ”G-rappu”
Tallikatu,
00520 Helsinki


Puh. (09) 6220 0662
www.dodo.org

Yhteyshenkilöt

Dodon puheenjohtaja 2015: Maria Nordlund puh. 044 320 8867

Kaupunkiviljelyasioissa ota yhteys kaupunkiviljelijat(at)dodo.org
Tai vieraile kaupunkiviljely.fi -sivuilla.

Dodon logo

Dodon logon sekä lintusymbolin voit ladata alta:

dodo_vektorilogo

dodo_vektorilogo_mv (mustavalkoinen)