Dodoilu


Dodossa on paljon ihan kaikille suunnattua toimintaa. Dodo-keittiöt ovat vapaamuotoisia keskustelu- ja ideanherättelytilaisuuksia, kaupunkivaellukset voivat avata uusia näkökulmia kaupunkia tuntemattomallekin. Tämän ryhmän alla ilmoitellaan yleisesti koko Dodoa koskevasta toiminnasta.

 

Dodo-keittiö

Parhaat keskustelut käydään aina keittiössä. Dodo-keittiöt ovat tilaisuuksia, joissa kuullaan innostavia ajatuksia. Dodo-keittiö koostuu lyhyistä alustuksista ja vapaamuotoisesta keskustelusta alustusten pohjalta. Alustajana voi olla kuka tahansa Dodon aktiivi tai ulkopuolinen puhuja, jolla on kiintoisaa kerrottavaa. Oletko sinä seuraava puhuja?

 

Kaupunkivaellukset

Hieman erilainen opastettu kiertomatka kaupunkiin. Dodossa järjestetään toisinaan isompia ja pienempiä kaupunkikävelyjä ja epämuodollisempia tutustumisretkiä kaupunkiin. Vaelluksen voi järjestää kuka vaan ja se voi suuntautua omaan tuttuun ympäristöön tai tarkoituksena voi olla tutustua tuntemattomampiin seutuihin. Viime vuosina olemme vaeltaneet ainakin Kallion ja Kruununhaan sisäpihoilla, Vantaan Kartanonkoskella ja Pasilaa ja Kalasatamaa yhdistävässä vanhassa ratakuilussa. Myös Helsingin niemen rantoja mukailevalla vaelluksella on pitkät perinteet. Järjestätkö sinä seuraavan? Joukolla on hauskempi eksyä tutuillekin hoodeille.


Ota yhteyttä ja ehdota ideaasi Keittiöön tai Vaellukselle!

17.10.2010 - 11:54
|
17.10.2010 - 11:26
|
19.08.2010 - 17:31
| Dodo | | palkinnot | | uutiset
17.04.2010 - 10:36
26.04.2008 - 00:00
09.04.2008 - 00:00
| historia | | muuta | | turku
22.11.2007 - 01:00
| juhlat | | uutiset
Julkaise syötteitä
Julkaise syötteitä

Tapahtumat

09.11.2012 - 18:00
Julkaise syötteitä

Post OilPost OilLahden ympäristövaikuttajan peruskurssi 27.-29.4. on täynnä. Voit ilmoittautua jonotuspaikalle!

 

Dodo ry järjestää suositun Ympäristövaikuttajan peruskurssin Lahden kansanopistossa yhdessä Otavan Opiston kanssa. Kurssi tarjoaa inspiroitumista ympäristövaikuttamisen monista keinoista. Ympäristövaikuttajan peruskurssin tavoitteena on antaa osallistujille perustiedot erilaisista yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoista ja harjaannuttaa pelisilmää tehokkaaseen vaikuttamiseen.


Lisätietoja kurssista täällä.

Ajatusten hiekkalaatikko

17.10.2010 - 09:33
| Tea Tönnov
  • Kokeiluihin yllyttäminen
  • Sivupolkujen salliminen
  • Yhdessä tekeminen
  • Pallon heittäminen muille
  • Positiivisen kautta toimiminen
  • Tavoitteena vaikutukset ja itse toiminnan mielekkyys
  • Vuositeeman...
Julkaise syötteitä