Ystävää, perheenjäsentä tai työtoveria voi hänen merkkipäivänään muistaa myös muulla kuin tavaralla. Tany maitso -hanketta tukemalla voit saada konkreettisia asioita aikaan Madagaskarin maaseudulla, missä hanke istuttaa hyötypuita yhdessä pienviljelijöiden kanssa sekä järjestää lukutaitokoulutuksia aikuisille, joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuuksia koulunkäyntiin.
Äitienpäivänä iloittiin jälleen yhdessä madagaskarilaisten äitien kanssa. Vuoden 2010 korttikampanjalla kerättiin yhteensä 1410 euroa hankkeen aloittamiseen uudella hankealueella Tolongoinassa. Kiitos kaikille lahjoittajille!
Lahjoitusvarojen avulla palkattiin Tolongoinaan oma kenttätyöntekijä Radezy sekä käynnistettiin vihannesviljely yhteensä viidessä kylässä syksyllä 2010. Kyliin on hankittu papujen, maissin, vihreiden kasvisten sekä muiden vihannesten siemenet sekä kottikärryt, kastelukannut ja muut tarpeelliset välineet viljelmien hoitamiseksi. Kyläläiset odottavat innolla myös uusien aktiviteettien, kuten lukutaitokoulutuksen, alkamista vuoden 2011 aikana.