Tuulisähköyhtiö Lumituulen osakeanti on käynnissä. Lumituuli on uusimassa 12 vuotta vanhan voimalansa Lumijoella ja myy miljoonalla eurolla uusia osakkeita 15.12.2011–24.1.2012 välisenä aikana.
Dodo ry:n syyskokous valitsi yhdistykselle hallituksen vuodeksi 2012 ja hyväksyi sähköisen jäsentiedotuksen sekä etäosallistumiset mahdollistavan sääntöuudistuksen.
Tany Maitso -hankkeessa mukana olevat kyläläiset istuttavat eukalyptuksen, jatrophan ja moringan taimia sademetsien reunamille. Hanke tarjoaa taimet ja koulutuksen, ja tämän jälkeen kyläläiset hoitavat itse taimitarhojaan paikallisten teknikkojen tukemana. Mutta miksi istuttaa vieraita puulajeja Madagaskarilla, kun saari on tunnettu sademetsästään ja kotoperäisistä lajeistaan?
Lukutaitokoulutuksen oppilas lapsineen RanomafanassaYstävää, perheenjäsentä tai työtoveria voi hänen merkkipäivänään muistaa myös muulla kuin tavaralla. Tany maitso -hanketta tukemalla voit saada konkreettisia asioita aikaan Madagaskarin maaseudulla, missä hanke istuttaa hyötypuita yhdessä pienviljelijöiden kanssa sekä järjestää lukutaitokoulutuksia aikuisille, joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuuksia koulunkäyntiin.
Dodon kaupunkiviljelijöille luovutettiin tänään Helsingin kaupungin ympäristöpalkinto. Helsingin rakennus- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri valitsi voittajan 45 ehdokkaan joukosta. Sauri perusteli valintaansa muun muassa sillä, että Dodo ry on toiminut uranuurtajana kaupunkiviljelyn edistämisessä ja herättänyt keskustelua kaupunkitilan paremmasta hyödyntämisestä. Järjestö on osoittanut, että kaupunkiviljely voi olla osa ruuantuotannon muutosta hajautettuun ja vähähiiliseen suuntaan.
Energiakeskustelu kuuluu kaikille. Ympäristöjärjestö Dodon mielestä energian säästäminen, tuottaminen ja siitä puhuminen kuuluu asiantuntijoiden ja päättäjien lisäksi myös tavallisille kansalaisille.
Dodo ry:n vuosikokous valitsi yhdistykselle uuden hallituksen vuodelle 2011.
Dodo etsii osa-aikaista projektisihteeriä organisoimaan verkkojulkaisun tutkimus- ja toimitustyön. Työ sopii globaaleista ympäristöongelmista, kaupunkisuunnittelusta ja ruohonjuuritason kollektiivisesta toiminnasta kiinnostuneille eri alojen opiskelijoille, vapaille kirjoittajille tai muille kirjoittamisen ja tutkimisen paloa tunteville.
Art Goes Kapakka -festivaali palkitsi Helsinkiä hauskemmaksi tehneitä tahoja. Tunnustuspalkinnon saivat ravintola Kosmoksen ravintoloitsija Katri Hepolampi, Flow Festival, ympäristöjärjestö Dodo ry, levy-yhtiö ja ohjelmatoimisto Fullsteam sekä Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto.
Globen uupuneet on monitaiteinen ympäristökasvatushanke nuorille. Globen uupuneet -kiertue koostuu kolmesta osasta: Globen uupuneet -teatteriesitys, Katastrofin aineksia -elokuvanäytös ja Ilmari -kouluvierailu. Globen uupuneet on nyt tilattavissa kouluihin ympäri Suomen.
Mikä meitä liikuttaa - kaupunkeihin ja kaupungeissa? Vuonna 2025 tyypillisin Maan asukas on aasialainen kaupunkilainen, miten kaupunkiliikenteessä tehdään nopeita ilmastoratkaisuja käyttäjien ehdoilla ja kokeeko käveleminen renessanssin?