| ||||||||
Nostoja:
|
Tapahtumakalenteri 2008Onnelliset kaupungitVuonna 2008 Dodossa rakennetaan Onnellisia kaupunkeja! Aikaisempien vuosien tapaan yksi suurimmista ponnistuksista on Megapolis2023-tapahtuma Vanhalla. Tänä vuonna tapahtumassa kysytään: Miten ekologisuus ja elämänlaatu yhdistyvät onnellisessa kaupungissa? Kuinka monta lähikauppaa on onnellisessa kaupungissa? Kuinka monta katto- tai korttelipuutarhaa olisi tarpeeksi? Mikä tekee kaupungista ekologisen? Ajatus onnellisista kaupungeista pohjautuu Happy planet –indeksiin, joka pisteyttää maailman valtiot sen mukaan, miten paljon onnellisia elinvuosia ne tuottavat kansalaisilleen suhteessa luonnonvarojen kulutukseen. Onnelliset kaupungit nostaa tapetille kaupunkien mahdollisuudet tuottaa ekotehokasta onnellisuutta. Teeman kautta Dodo auttaa näkemään kaupunkilaisten ratkaisujen globaaleja vaikutuksia ja lisää ymmärrystä kehitysmaiden kaupungistumisesta. Dodo toisaalta kansainvälistyy ja hakee kaupunkiesimerkkejä myös Euroopan ulkopuolelta, toisaalta taas paikallistuu ja luo ekologista kaupunkikulttuuria esimerkiksi Kalliossa. Tule mukaan rakentamaan Onnellisia kaupunkeja, kehittelemään ideoita ja suunnittelemaan teemavuoden ydinviestejä! Innostunut ja alati laajeneva joukkomme toivottaa tervetulleiksi niin tieteilijät kuin taiteilijatkin, kehitysmaa- ja kaupunkiasiantuntijat, piirtäjät, muotoilijat, muusikot, kondiittorit, promoottorit, organisaattorit, agitaattorit sekä aivan tavalliset pulliaiset. Seuraavat Onnelliset kaupungit -tapaamiset ovat: Megapolis2023-seminaarin suunnittelupalaveri Vanhalla ylioppilastalolla syyskuussa järjestettävää seminaaria suunnitellaan keskiviikkona 13.8. klo 16.30 Dodon toimistolla, Vironkatu 5. Tule, vaikuta, ole onnellinen! Dodon muita tapahtumia:Parhaita ajatuksia Dodo-keittiössä! Dodo-keittiö keskiviikkona 30.1. klo 18. Jyväskylän kaupunkisuunnitteluryhmä kokoontuu Kaupunkisuunnitteluryhmä kokoontuu perjantaina 1.2. klo 15 yliopiston pääkirjaston kahvilaan pohtimaan urbaaniparatiisi-hankkeen jaktkojalostamista osana Dodon onnelliset kaupungit -teemaa. Keskustelemme yhteistyön muodoista kaupungin ja Alvar Aalto -museon kanssa. Loydä sisäinen sankarikuluttajasi! Tuotewiki -projektin avoin tutustumistilaisuus Dodon toimistolla maanantaina 4.2. klo 18. Helsingin kaupunkisuunnitteluryhmä Kaupunkisuunnitteluryhmä kokoontuu Kalliossa maanantaina 4.2. klo 19. Kysy tarkempi sijainti ja lisätietoja: Jarre Parkatti, p. (09) 773 4558, etunimi.sukunimi@dodo.org Joukkoliikennekonseptiryhmä Joukkoliikennekonseptien kehittelyä Dodon toimistolla, Vironkatu 5, tiistaina 5.2. klo 19. Parempia ja yksilöllisempiäkokemuksia joukkoliikkujille. Haluatko ratikkaasi nahkapenkit? Dodon ulkoinen viestintä Dodon ulkoisen viestinnän osaamisryhmä tapaa. Tule esittämään näkemyksesi Dodon viestinnästä. Mitä sen pitäisi olla ja mitä se ei saisi olla. Mitkä asiat ovat vaikeita, ja miten asioita kannattaisi havainnollistaa? Mitä välineitä pitäisi käyttää ja miten? Tapaaminen perjantaina 8.2. klo 17 Dodon toimistolla, Vironkatu 5, Helsinki Dodon Sinsibere-hankkeen kokous Sinsibere-hanke kokoontuu maanantaina 11.2. klo 18 Dodon toimistolla (Vironkatu 5). Luvassa mm. ääniä Malista livenä skypen välityksellä! Kaikki mukaan esittämään kysymyksiä hankkeemme Malin-työntekijöille! Kirjallisuuden luontokäsitykset Kirjallisuuden luontokäsitykset kokoontuu tiistaina 12.2. kello 19:15 Taka-Töölössä. Tapaamisessa keskustellaan Italo Calvinon teoksista. Lukumahdollisuuksia ovat mm. Paroni puussa ja Näkymättömät kaupungit. Kysy tarkempi sijainti Ella Salmelta, p.040 733 5959, etunimi.sukunimi@dodo.org. Loydä sisäinen sankarikuluttajasi! Tuotewiki -projektin kokoontuminen Dodon toimistolla maanantaina 3.3. klo 18. Tervetuloa mukaan, vaikket olisi päässytkään ensimmäiseen tapaamiseen. Madagaskar-miitinki Dodon ympäristöhankkeen Tany Maitson aktiivit kokoontuvat tiistaina 4.3. klo 20 suojelemaan Madan sademetsiä, tule mukaan! Hankkeessa tapetilla muun muassa jännittävä vaihto, jossa Madagaskarin hanketyypit lähtevät Maliin Dodon toisen kehy-hankkeen Sinsiberen vieraiksi opintomatkalle. Tapaaminen Dodon toimistolla, Vironkatu 5, Helsinki. Kaupunkisuunnittelu Kaupunkisuunnitteluryhmän tutkimusryhmän aiheena Hernesaaren kaavoitus. Tapaaminen 6.3. klo 19. Kysy tarkempi sijainti Ainolta. Onnellisten kaupunkien org-päivät pe 7.3.-su 9.3. Turun Ruissalossa Yksi Dodo-vuoden kohokohdista on ovella! Org-päiville kerääntyy aimo seurakunta fundeeraamaan syksyn Megapolis-tapahtuman teemaa Onnelliset kaupungit. Samalla nautiskellaan kasvisruuan makuyhdistelmistä, saunan lämmöstä ja atmosfäärin dodolaisuudesta. Näyttämönä on idyllinen huvilamiljöö Turun Ruissalossa. Tule mukaan, vielä ehtii ilmoittautua! Sinsibere-hankkeen kokous Maaliskuun Sinsi-kokouksen esityslistalla on mm. valokuvanäyttelyn suunnittelua. Tule kuulemaan lisää, kertomaan omia ajatuksiasi tai antamaan työpanoksesi! Tilaisuus on avoin kaikille.Tervetuloa siis Marian helmeen Vironkadulle keskiviikkona 12.3. klo 18. Jyväskylän kaupunkisuunnitteluryhmä Kaupsu-ryhmä kokoontuu yliopiston pääkirjaston kahvilassa perjantaina 14.3. klo 16.30. Environmental discussion group Dodo's environmental discussion group will meet on Tuesday March 18th at 5:30 pm. The first meeting of this spring is about Anita Roddick and her legacy: How private ventures can jumpstart new developments and ideas. The role and importance of women entrepreneurs. Should the Body Shop model be replicated? The discussion will be opened by a short presentation by Nina Saarikoski. We'll meet at Dodo headquarters at Vironkatu 5 (Kruununhaka, Helsinki). Pääsiäissaari-tapahtuma Korkeasaaressa Pääsiäissaari-tapahtuma 21.-24.3. klo 10-16 Korkeasaaressa. Pääsiäissaarireitillä esillä mm. sammakkojen maailmanlaajuinen uhanalaisuus. Lisätietoja: www.paasiaissaari.fi Dodo-keittiö Dodo-keittiö järjestetän keskiviikkona 26.3. klo 18. Paikkana Uuden ylioppilastalon Caisa-sali, Mannerheimintie 5 B, 4 krs, Helsinki. Kirjallisuuden luontokäsitykset Kirjallisuuden luontokäsitykset kokoontuu aprillipäivänä 1.4. kello 19:15 Taka-Töölössä. Tapaamisessa keskustellaan Tsernobylin onnettomuuden heijastumisesta kirjallisuuteen sekä muutenkin ydintuhoa tai muuta teollisuuteen liittyvää vaarallista onnettomuutta käsittelevästä fiktiosta. Lukumahdollisuuksia ovat mm. Svetlana Alexievichin Tsernobylista nousee rukous, P.C. Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen ja Don DeLIllon Valkoinen kohina. Kysy tarkempi sijainti Ella Salmelta, p.040 733 5959, etunimi.sukunimi@dodo.org. Sinsibere-hankkeen kokous Huhtikuun kokouksessa suunnitellaan mm. osallistumista malli-YK:hon. Kaikki ovat tervetulleita. Tapaaminen Dodon toimistolla tiistaina 8.4. klo 18. Urbaanit paratiisit -näyttelyn avajaiset Turun Kirjakahvilassa 9.4. klo 17 Dodo keittiö Turussa 9.4. klo 18 Environmental discussion group Dodo's environmental discussion group will meet on Tuesday April 10th at 4 pm. Subject of the day is the Anthropocene, or Have we started a new geological Age? The Earth has left the Holocene and has entered the ANTHROPOCENE. The Anthropocene is a neologism coined by Nobel Prize Winner (Chemistry) Paul Crutzen in 1995 when describing the increasing impact humanity has on the biosphere through human population and economic developement. Is it too late to reverse these effects? What could be done? We'll meet at New Student House (Mannerheim Room), Mannerheimintie 5 A, 5th floor. Tuotewikin kirjoituspiiri Torstaina 10.4. klo 18.30-> kirjoitetaan Dodon toimistolla Kruunuhaassa artikkeleita kuluttamisen tietosanakirjaan ja keskusteluareenaan Tuotewikiin. Onnelliset kaupungit tapaaminen Tule kuulemaan ja keskustelemaan ajatuksista Dodon vuoden teeman takana eli Happy Planet Indexistä, tähän mennessä tehdystä ja pohditusta ja siitä, miten toimitaan tästä eteenpäin. Tapaaminen Dodon toimistolla lauantaina 12.4. klo 13 Megapolis yhteistyöt liikkeelle Oranssi ja Dodo jatkavat hedelmälliseksi osoittautunutta yhteistyötä tämän vuoden Megapolis-teemalla. Tule mukaan miettimään miten osoitamme Suomelle että kaupunkielämän ahkera harjoittaja voi olla super hyvis! Tapaaminen maanantaina 14.4. klo 19 Oranssin toimistolla Helsingissä osoitteessa Päijänteentie 35. Onnellisten kaupunkien työryhmä Asuminen ja liikkuminen kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan tiistaina 15.4. klo 18.30 Dodon toimistolle. Onnellisten kaupunkien työryhmä Yhteisöllisyys, osallisuus ja omaehtoisuus kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan keskiviikkona 16.4. klo 18 Dodon toimistolle. Osallisuus Dodossa -ryhmä Pohdintaa siitä, kuinka kaikki Dodosta kiinnostuneet voivat soluttautua mukaan actioniin. Tapaaminen 18.4. klo 15, perjantain kunniaksi Ravintola Underbarissa Helsingissä, Snellmaninkatu 13. Madagaskar vihreäksi maaksi Dodon Tany maitso -hanke kehittää kestäviä toimeentulon tapoja madagaskarilaisille. Mehiläistenhoito ja puutarhaviljely ovat listan kärkipäässä. Tervetuloa hankekokoukseen tiistaina 22.4. klo 17 Dodon toimistolle! Megapolis2023-seminaarin suunnittelupalaveri Vanhalla ylioppilastalolla syyskuussa järjestettävää seminaaria suunnitellaan keskiviikkona 23.4. klo 19 Marian Helmi -ravintolan (Snellmaninkadun ja Vironkadun kulma, Kruununhaka, Helsinki) takahuoneessa. Tule, vaikuta, ole onnellinen! Onnellisten kaupunkien työryhmä Onnellisuus kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan torstaina 24.4. klo 18 Dodon toimistolle. Dodon kevätkokous Kevätkokous järjestetän lauantaina 26.4. klo 16.30. Paikkana Uuden ylioppilastalon Caisa-sali, Mannerheimintie 5 B, 4 krs, Helsinki. Tervetuloa! Dodo-keittiö Dodo-keittiössä jälleen tiedossa kiihkeitä dodokeittiökeskusteluja: Onnellisten kaupunkien työryhmä Yhteisöllisyys, osallisuus ja omaehtoisuus kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan maanantaina 28.4. klo 18 Dodon toimistolle. Onnellisten kaupunkien työryhmä Asuminen ja liikkuminen kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan tiistaina 29.4. klo 18.30 Dodon toimistolle. Kalliopolis-aivoriihi 1: Pultsarit Dodon kaupunkisuunnittelupiirin Kallio-projekti jatkuu "aivoriihillä", joissa pohditaan kalliolaista elämänmenoa monesta eri
näkökulmasta ja mietitään keinoja ja ratkaisuja Onnelliseen Kallioon, Maanantaina 5.5. pohditaan miten eri väestöryhmät voivat elää Kalliossa - tällä kertaa keskustelu lähtee ns. laitapuolenkulkijoiden näkökulmasta. Mikä olisi ihanteellinen paikka neulanvaihtoklinikalle? Kirpputori piritorille? Spurguluostari ympyrätalon viereen? Tervetuloa keskustelemaan maanantaina 5.5. klo 18 ravintola Hilpeään Haukeen (Vaasankatu 7). Onnellisten kaupunkien työryhmä Onnellisuus kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan torstaina 8.5. klo 18 Dodon toimistolle. Kalliopolis-aivoriihi 2: Viherpeukalot Miten muutetaan korttelipihat viihtyisämmiksi? Voidaanko Kallion pelottavimmat paikat pelastaa väliaikaisilla istutuksilla? Miten
kalliolaiset voisivat tuottaa osan omasta ravintotarpeistaan? Mihin voidaan rakentaa kattopuutarhoja? Mitä urbaanihiilinielu voisi olla? Dodostako sissipuistonrakentajaksi? Tervetuloa keskustelemaan torstaina 8.5. klo 18 ravintolaan Porvoonkatu 21, Helsinki. Onnellisten kaupunkien työryhmä Yhteisöllisyys, osallisuus ja omaehtoisuus kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan tiistaina 13.5. klo 18 Dodon toimistolle. Sinsibere-hankkeen kokous Toukokuun Sinsibere-kokouksessa suunnitellaan mm. osallistumista Maailma kylässä -festareille. Kaikki mukaan, jotka haluavat päästä mukaan festarihumuun! Tapaaminen Dodon toimistolla torstaina 15.5. klo 18. Kalliopolis-aivoriihi 3: Valtaajat Pitäisi Fleminginkatu sulkea autoliikenteeltä, aluksi vaikkapa päiväksi? Minkälaisilla katutempauksilla saattaisiin aikaan pintaa syvempiäkin vaikutuksia Kallion ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen? Flemaristako Kallion oma design-vyöhyke? Nettikahvilapaviljonki Kallion kirjaston kylkeen? Mitä kaikkea parkkipaikalla voikaan tehdä? Tervetuloa keskustelemaan torstaina 15.5. klo 18 ravintola Luftiin (Aleksis Kivenkatu 30). Kallioryhmä: Korttelipihakierros Kierretään 19.5. klo 18-> Kallion sisäpihoja tarkastellen negatiivisia ja positiivisia esimerkkejä, ja etsitään mahdollista kohdetta suurelle sisäpihan saneerausvalloitukselle syksyllä. Liikumme pääasiallisesti polkupyörillä. Kokoontuminen Castreninkatu 28, työhuone TOIMI. Megapolis2023-seminaarin suunnittelupalaveri Vanhalla ylioppilastalolla syyskuussa järjestettävää seminaaria suunnitellaan keskiviikkona 21.5. klo 19 Marian Helmi -ravintolan (Snellmaninkadun ja Vironkadun kulma, Kruununhaka, Helsinki) takahuoneessa. Tule, vaikuta, ole onnellinen! Onnellisten kaupunkien työryhmä Asuminen ja liikkuminen kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan torstaina 22.5. klo 18 Dodon toimistolle. Urpon urbaanivaellus Turussa Tervetuloa hyvän tuulen ja parhaan keskustelun tähdittämälle kaupunkivaellukselle 25.5. Onnellisten kaupunkien työryhmä Yhteisöllisyys, osallisuus ja omaehtoisuus kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan tiistaina 27.5. klo 18 Dodon toimistolle. Megapolis2023-vapaaehtoisinfo Tule mukaan Dodon vuoden päätilaisuuden Megapolis2023-festivaalin suunnitteluun ja rakentamiseen! Vapaaehtoisinfossa esitellään tulevaa Vanhalla ylioppilastalolla 27.9. järjestettävää tapahtumaa ja muodostetaan iskujoukko, jonka merkittävänä tehtävänä on toteuttaa upea festivaali. Rivakoiden käytännön osaajia lisäksi tarvitsemme hyviä kirjoittajia, web-taitureita sekä graafisia valmiuksia omaavia henkilöitä. Jokaiselle kyllä löytyy mielekästä tekemistä! Tervetuloa Dodon toimistolle (Vironkatu 5) keskiviikkona 28.5. klo 17! Megapolis2023-seminaarin suunnittelupalaveri Vanhalla ylioppilastalolla syyskuussa järjestettävää seminaaria suunnitellaan keskiviikkona 4.6. klo 18 Dodon toimistolla, Vironkatu 5. Tule, vaikuta, ole onnellinen! Onnellista kaupunkiaskartelua Onnellinen kaupunkisuunnitteluseminaari järjestetään Helsingin Harakka-saarella lauantaina 7.6. klo 12-17. Seminaari on tarkoitettu niille, joille kaupunkisuunnittelu on vieras aihepiiri, mutta joita kiinnostaa, minkälainen on onnellinen kaupunki ja miten se voidaan synnyttää. Seminaarissa kuunnellaan miniluentoja, mutta pääpaino on askartelussa - opimme lyhyjen sormiharjoitusten kautta, mistä esteettisesti miellyttävä kaupunki syntyy, ja miten rakennetaan sosiaalisesti ja ekologisesti toimivaa kaupunkia. Pedagogisen osuuden jälkeen muodostamme (puupalikoista) yhteisen vision kaupungista, joka tukee onnellista, ekologista, yhteisöllistä, osallistuvaa, omaehtoista ja kaikilla muillakin tavoin hyvää elämää. Suunnittelukohteenamme on Helsingin Hernesaari, ja suunnitelma tulee olemaan ennennäkemätön. Jos luulet jo tietäväsi, mistä Dodon kaupunkisuunnitteluryhmässä on kyse, tule yllättymään. Harakan saarelle pääsee vesibussilla, joka lähtee kahvila Ursulan edustalta puolen tunnin välein. Voit tulla koko seminaarin ajaksi tai hengaamaan osaksi aikaa. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat! Onnellisten kaupunkien työryhmä Asuminen ja liikkuminen kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan tiistaina 10.6. klo 17 Dodon toimistolle. Megapolis2023-seminaarin suunnittelupalaveri Vanhalla ylioppilastalolla syyskuussa järjestettävää seminaaria suunnitellaan tiistaina 17.6. klo 16.30 Dodon toimistolla, Vironkatu 5. Tule, vaikuta, ole onnellinen! Onnellisten kaupunkien työryhmä Asuminen ja liikkuminen kokoontuu Tule mukaan keskustelemaan keskiviikkona 2.7. klo 18 Dodon toimistolle. Heinäkuussa Dodo kävi festareilla ja kokoontui kaupunki- ja megapolis-teemojen tiimoilta. Niin, ja synttäreitäkin vietettiin 17.7. Nyt syksyä kohti.. Megapolis2023-seminaarin suunnittelupalaveri Vanhalla ylioppilastalolla syyskuussa järjestettävää seminaaria suunnitellaan keskiviikkona 13.8. klo 16.30 Dodon toimistolla, Vironkatu 5. Tule, vaikuta, ole onnellinen! TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN, JA JÄSENEKSIKIN! MENNEITÄ TAPAHTUMIA 2006 ja 2007 K E S K U S T E L U P I I R I T |
» Dodo HYY (Helsingin yliopisto) » Helsinki » Jyväskylä » Lahti » Oulu » Tampere » Turku Muu Suomi
» Ilmari-ilmastotiedotushanke » Ilmastoryhmä » Kansainvälinen pyöräilykonferenssi » Kansalaisjärjestöjen kuvapankki » Kaupunkisuunnittelu » Megapolis 2021 » Megapolis 2022 » Megapolis 2023 » Pääsiäissaari Korkeasaaressa » Sinsibere » Stadsplanering » Tany Maitso » TuoteWiki » Tuunaa edustajasi » Vanha: Dodo Johannesburgissa » Vanha: Energiakampanja
» Environmental Discussion (HKI) » Filmipiiri (HKI) » Kaupunkiryhmä (LTI) » Kirjallisuuden luontokäsitykset (HKI) » Kirjallisuuden luontokäsitykset (TKU) » Kirjoittajapiiri (HKI) » Lastenkirjallisuus (HKI) » Luontosuhdepiiri (HKI) » Ruoan elinkaari (HKI) » Sanomalehtikepi (TKU) » Talous ja ympäristö (HKI) » Täydelliset naiset vai Sinkkuelämää? (HKI) » Vegaaniruokaryhmä (HKI) » Yhteiskunnallinen yrittäminen (TKU) » Ympäristöfilosofia (JKL) » Ympäristöfilosofia (TKU) » Ympäristöteologia (HKI) |
|||||||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |