Lahjaksi lukutaitoa tai puuntaimia Madagaskarille

Ystävää, perheenjäsentä tai työtoveria voi hänen merkkipäivänään muistaa myös muulla kuin tavaralla. Tany maitso -hanketta tukemalla voit saada konkreettisia asioita aikaan Madagaskarin maaseudulla, missä hanke istuttaa hyötypuita yhdessä pienviljelijöiden kanssa sekä järjestää lukutaitokoulutuksia aikuisille, joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuuksia koulunkäyntiin.

Lukutaito on elinikäinen lahja

 

Lukutaitokoulutuksen oppilas lapsineen RanomafanassaLukutaitokoulutuksen oppilas lapsineen RanomafanassaLuku-, kirjoitus- ja laskutaidon perusteiden oppiminen vaikuttaa pienviljelijöiden elämään pysyvästi. Oppiessaan numerot he kykenevät käsittelemään rahaa ja myymään kasvattamiaan vihanneksia torilla. Kyläyhdistysten yhteiskassan hoito vaatii myös numeroiden hallintaa. Lapset käyvät usein koulua, joten lukutaidon avulla heidän vanhempansa pystyvät auttamaan ja kannustamaan lapsiaan koulunkäynnissä.

Tämä lahja vie lukutaitokoulutuksen kansallispuistojen ympäryskyliin, missä se parantaa kyläläisten toimeentulon mahdollisuuksia. Lukutaito parantaa erityisesti naisten mahdollisuutta osallistua yhteisöjensä toimintaan. Hankekylien naiset kertovat, että lukutaidon oppiminen mahdollistaa heille esimerkiksi raha-asioiden omatoimisen hoitamisen, lasten koulunkäyntiin osallistumisen sekä kirjeenvaihdon kaukana asuvien sukulaisten kanssa.

Koulutus kestää puoli vuotta, jonka aikana kurssilaiset oppivat luku-, kirjoitus- ja laskutaidon perusteet. Koulutus on osallistujilleen ilmainen, mutta lahjoituksilla mahdollistetaan opettajien kouluttaminen ja palkkaaminen sekä oppikirjojen ja muiden oppitunneilla tarvittavien materiaalien hankinta.

Voit lukea aiheesta lisää artikkelista Naiset ja lukutaito Madagaskarilla.

 

Puuntaimet ovat kasvua tuova lahja

 

Tänä jouluna voit tukea Tany maitso -hanketta myös hyötypuiden istuttamisessa. Puu on elintärkeä resurssi monille pienviljelijöille energian, rakennusmateriaalin ja ravinnon hankkimiseksi. Hanke kouluttaa pienviljelijöitä hyötypuiden istuttamisessa: eukalyptuksesta saadaan nopeasti rakennus- ja energiapuuta, jatrofasta saippuaa kotikäyttöön sekä myyntiin ja hedelmäpuut parantavat ruokaturvaa. Puiden istuttamisen taidot mahdollistavat kyläläisten omavaraisuuden myös jatkossa. Samalla suojellaan arvokasta sademetsäluontoa, kun puuta ei tarvitse enää hakea metsästä.   

Artikkeli kertoo tarkemmin, kuinka hyötypuut auttavat Madagaskarin pienviljelijöitä suojelemaan metsiään.

 

Toimi näin!Opettaja Patrick oppilaineen SahavondroninassaOpettaja Patrick oppilaineen Sahavondroninassa

 

Tilaa lahjasi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lukutaitolahja(at)dodo.org tai puuntaimilahja(at)dodo.org. Kerro viestissä nimesi ja osoitteesi sekä montako lahjaa haluat. Lähetämme sinulle tilinumeron ja maksuviitteen sähköpostitse. Puuntaimilahjan vähimmäishinta on 15 euroa ja lukutaitolahjan 25 euroa. Paluupostissa saat kauniin, Madagaskarilla käsintehdyn kortin, jossa kerrotaan lahjan kohteesta. Jos toivot, että lähetämme kortin suoraan vastaanottajalle, ilmoita tilauksen yhteydessä hänen nimensä, osoitteensa sekä kenet kirjaamme kortin lähettäjäksi.  Halutessasi voit myös ilmoittaa, millaiset merkkipäiväonnittelut tahtoisit vastaanottajalle toivotettavan.

 

Tutustu myös Sinsibere-hankkeen aineettomaan lahjaan, jolla tuetaan naisten kestäviä elinkeinoja Malissa.

 

Lisätietoja aineettomien lahjojen kohteesta ja Tany maitso -hankkeesta:

Susanna Kari (p. 041 430 0876) tai Titta Lassila (p. 040 7487014)

etunimi.sukunimi(at)dodo.org

 

Keräysluvan Dodo ry:lle on myöntänyt Poliisihallituksen Arpajaishallinto 28.11.2011

Nro: 2020/2011/3442 

Toimeenpanoaika ja -alue: 28.11.2011 - 27.11.2013, koko maa Ahvenanmaata lukuunottamatta.

Kerätyt varat käytetään Tany maitso -hankkeen toimintaan keräysluvan päättymiseen mennessä.