21.6.2010, Farafangana

Luku- ja kirjoitustaito lisääntyvät vauhdilla

Luku- ja kirjoitustaitokurssit ovat alkaneet tehokkaasti kuudessa uudessa kylässä Ranomafanassa. Farafanganassa kurssit toimivat nyt yhdeksässä kylässä (ennen kolmessa kylässä). 

Ranomafanassa tapasimme kuusi uutta innokasta opettajaa. Opettajat olivat aktiivisia ja vaihtoivat ideoita ja neuvoivat toisiaan jos heillä oli ongelmia kursseihin liittyen. Uudet opettajat kehuivat Malagasy Mahombyn ohjausta ja opettajakoulutusta, johon kaikki Ranomafanan ja Farafanganan uudet opettajat osallistuivat keväällä. Opettajille oli annettu tarkat ohjeet ja nyt he myös raportoivat yksityiskohtaisemmin kurssista Malagasy Mahombyn lomakkeella teknikoille. Opettajat olivat paneutuneita työhönsä. He kertoivat että oppilaat jotka tarvitsevat lisää harjoitusta voivat tulla opettajan luokse illalla harjoittelemaan lisää. Kurssit etenevät myös Ampitavananassa, kylässä joka oli aikaisemmin ryöstetty. Ampitavananan nuori opettaja kertoi että kurssit siellä pidetään iltaisin jonkun oppilaan luona. Opettaja kertoi että kurssi etenee hitaasti, sillä yksikään 16 oppilaasta ei aikaisemmin osannut lainkaan lukea tai kirjoittaa. Hän kertoi myös, että illalla on vaikea opiskella ilman taulua ja vähäisellä valolla.

Farafanganan kylissä luku- ja kirjoitustaito lisääntyy vauhdilla. Kaikki kuusi opettajaa, joista kolme vanhaa opettajaa, olivat varman ja pätevän oloisia. Opettajatapaamisella he kertoivat uusista luokistaan. Melkein kaikilla opettajilla oli nyt tunteja kahdessa eri kylässä ja joissakin luokissa jopa 40 oppilasta.

Terkuin, Julia

Liikutusta ja iloisia yllätyksiä kylävierailuilla

Mahafinaritra eli mahtavaa! Se tuntui olevan päivän sana, kun vierailimme ensimmäistä kertaa Jean Berthinin uudessa kylässä Mandoviassa, pienen kävelyn päässä Manombosta. Olimme jännittyneitä ja innostuneita kävellessämme kohti kylää, sillä emme tienneet mikä meitä viljelmällä odottaisi – tämä olisi myös ensimmäinen JB:n kylä tämän matkan aikana, joten nyt selviäisi sekin, miten hyvin hän on vienyt viljelykoulutuksessa oppimansa uudet tekniikat kylien sovellettaviksi.

Emme joutuneet pettymään, päinvastoin. Vihannesviljelmä oli kuin suoraan oppikirjasta; taimet oli varjostettu kauniisti ja anamamy kasvoi komeasti. Kylän animaattorit pitävät tarkkaa päiväkirjaa yhteisistä työpäivistä, siitä ketkä ovat paikalla ja mitä kulloinkin tehdään. Kyläläiset huokuivat innostusta ja motivaatiota yhteiseen työhön, ja he olivat – kuten mekin! – todella onnellisia tapaamisesta. Sitä, että kyseessä oli vasta tänä keväänä hankkeeseen mukaan tullut kylä, ei huomannut lainkaan. Tapaaminen täyttyi hymyistä ja taputtavista käsistä, kun kaikki yhdessä iloitsimme upeista saavutuksista ja tulevasta yhteistyöstä.

Oli kyläläisillä myös pyyntöjä. He toivoivat hankkeelta litsi- ja kookospuita, neilikkaa, vaniljaa ja eukalyptusta. Lupasimme keskustella toiveista ja ilmoittaa päätöksestämme mahdollisimman pian. Eukalyptuksen kasvatus vakuutettiin aloitettavaksi myöhemmin joka tapauksessa.

Myös muissa Farafanganan kylissä kuin Mandoviassa on ainoaksi tehtäväksemme jäänyt ihastelu ja kiittely. Teknikkojen otteet ovat muuttuneet täysin ja heistä paistaa motivaatio ja luottamus omaan osaamiseensa.

17.6.2010, Ranomafana

Junalla Tolongoinaan

MICET:n paku ei luultavasti olisi selvinnyt tiestä Ranomafanasta Tolongoinaan, joten matkustimme tulevalle hankealueellemme romanttisesti junalla Fianarantsoasta. Istuimme koko matkan viimeisen vaunun sisätuloaukossa missä maisema pääsi parhaiten sisälle. Matkalla aukesivat henkeäsalpaavat maisemat nykyisiin ja entisiin sademetsiin – käytävän pirstaloituminen näkyi selvästi. 

Uusi hankealueemme on yksi pysäkki sademetsäkäytävällä Ranomafanasta Andringitran kansallispuistoon, ja kylää ympäröivä metsä on jo ehditty kaluta paljaaksi pitkälle rinteeseen. Kylän kohdalla metsää ei ole suojeltu, joten kylä ei pysty hyötymään edes luontomatkailusta.

Tolongoina oli siellä vieraillessamme eläväinen ja värikäs paikka, jossa ihmiset olivat ystävällisiä. Kylässä ei ollut sähköä eikä sanitaatiota; ihmiset olivat silminnähden köyhempiä kuin muissa ”päämajoissamme”, Ranomafanassa ja Farafanganassa. Juna kyllä toi kylään satunnaisia turisteja, mutta vain kääntymään ja ihmettelemään köyhyyttä, ei käyttämään paikallisia palveluja.    

Tolongoinassa elämä kulkee omalla painollaan. Hitaus täytyy muistaa myös hankkeen pyörittämisessä. Mennessämme tapamaan pormestaria hän olikin pellolla, joten siirsimme tapaamisen seuraavaan päivään. Seuraavana aamuna odottelimme häntä ´kaupungintalon´ ulkopuolella, mutta turhaan. Tapasimme kuitenkin hänen ensimmäisen ja toisen assistenttinsa, jotka toivottivat hankkeen tervetulleeksi kylään ja hoitivat paperiasiat kuntoon. Viisi hankekylää muutaman kilometrin säteellä Tolongoinasta ovat nyt selvillä. Vihannesten viljely alkaa näillä näkymin syyskuussa. Uuden teknikon valinta osoittautui valitettavan helpoksi, sillä testiin saapui vain yksi hakija. Hän oli pätevä ja jämäkän oloinen, mutta jälkeenpäin aloimme epäillä, mahtoiko kyseessä olla sovittu juttu. Muita kiinnostuneita olisi varmasti ollut, mutta he joko luovuttivat pätevämmän hakijan tieltä tai homma sovittiin hiljaisesti. 

Kommunikointi uuden teknikon kanssa tulee olemaan haastavaa ilman nettiä, puhelinverkkoa ja toimivaa taxibrousse-yhteyttä. Ainoa pysyvä asia kylässä taitaa olla juna, ja sekin on usein tunteja myöhässä. Alun pessimistisyydestä huolimatta olemme nyt innostuneita aloittamaan toiminnan uudella alueella. Toiminnot täytyy aloittaa maltillisesti, yksi aktiviteetti kerrallaan.

Ranomafanaan uusi teknikko

Perjantai aukeni sateisena ja harmaana, mutta ilmassa oli odotusta. Neljä pelokasta teknikkokokelasta olivat saapuneet aikaisin kohtaamaan tiukan arviointiviisikkomme: koordinaattorit Haingo ja Chantal, teknikot Berthin ja Rahita ja vazaha-vahvistus Susanna. Hermostuneita katseita ja jännittyneitä kädenpuristuksia. Chantalin valmistelema työhaastattelurunko ei päästänyt ketään helpolla; huolella mietityt sudenkuopat olivat löytäneet tarkoituksenmukaisen paikkansa. Haastattelujen jälkeen raatimme keskusteli vaadittavalla hartaudella työnhakijoiden soveltuvuudesta tulevaan tehtävään. Jokainen sai laittaa hakijat mieleiseensä järjestykseen ja perustella näkemyksensä.

Mietinnön tuloksena päädyimme yksimielisesti valitsemaan Jean Pierren Andafiatsimosta, yhdistysaktiivin ja kyläanimaattorin. Haastattelun aikana hän oli hermostunut ja pelokas, erityisesti ulkomaalaisen läsnäolo tuntui nostavan hikipisaroita ohimolle. Jännityksen lauettua ja tuloksen selvittyä Jean-Pierre osoittautui kuitenkin oikeaksi ilopilleriksi. Olemme saaneet nauttia hänen vahvasta, aktiivisesta ja aurinkoisesta läsnäolostaan valitsemista seuraavinakin päivinä, ja kaikki ovat olleet vakuuttuneita nappivalinnasta: Pikku-Berthin Berthinin paikalle!
   
Mutta kuinka ollakaan, uuden teknikon valinta tutustutti meidät erinomaisen kyläteknikon lisäksi aivan uuteen kykyyn Ranomafanassa. Toinen kokelas, Jeannot, pärjäsi haastattelussa erinomaisesti: hän vaikutti miellyttävältä ja mielenkiintoiselta persoonalta ja sen lisäksi hänellä oli jo paljon kokemusta kouluttajana hanketyössä. Kyläteknikoksi hän olisi ollut ylikoulutettu.  Emme kuitenkaan halunneet päästää tätä potentiaalia käsistämme ilman syytä vaan haastattelimme häntä myös toistamiseen. Selitimme uudelleen hänen epäonneaan varsinaisessa teknikkovalinnassa mutta vakuuttelimme kiinnostustamme hänen ammattitaitoaan kohtaan. Tany maitson uutta hankesuunnitelmaa lukeneille voin mainita, että Jeannot harjoittaa kalankasvatusta Ranomafanassa. Emme suoralta kädeltä luvanneet hänelle vielä mitään työtä hankkeessamme, mutta kannattaa silti pitää kyky mielessä.

Kotoperäisten puulajien istutus

Haingo ja Titta kävivät perjantaina myös ValBion biologisella tutkimusasemalla tapaamassa aseman puuhamiestä, herra Florentia. Hän on ekspertti puunistutusasioissa, ja olimme innokkaita tiedustelemaan, josko hänen asiantuntemuksestaan olisi meille apua. Hankkeessa puun istutus on sahannut pitkälti paikallaan; hedelmäpuut eivät ole tahtoneet kasvaa ja akasian hallitsemattomasta leviämisestä on tullut ongelmia Farafanganassa. Ainoa kestävä ratkaisu olisi siirtyminen kotoperäisiin puulajeihin, joiden kasvatus on kuitenkin vaikeaa, eikä meiltä löydy siihen riittävää asiantuntemusta.

Herrat Florent ja Pascal vastailivat ystävälliseen tapaansa kaikkiin meitä askarruttaneisiin kysymyksiin. Kotoperäiset lajit vaativat herra Florentin mukaan hellää hoivaa alusta alkaen, eikä taimien kasvatus ja istutus onnistu ilman tarkkaa tietoa oikeista olosuhteista ja tekniikoista. Helpotukseksemme hän kuitenkin kertoi, että myös nopeakasvuisia kotoperäisiä lajeja on olemassa, sillä käyttöpuuksihan kyläläisemme puita kasvattaisivat. Esimerkiksi Sahavondronanassa taimet kuitenkin myydään, sillä niiden hinta on vierasperäisiä korkeampi. Ialatsarassa taimikasvatus taas oli epäonnistunut, sillä kyläläiset eivät olleet noudattaneet saatuja ohjeita riittävän tarkasti. Haastetta siis riittää! Onneksi ValBio voisi järjestää esimerkiksi teknikoillemme perusteellisen koulutuksen. Tällöin teknikot osaisivat kouluttaa kylien pepinieristit eli taimitarhojen hoitajat, ja he edelleen kyläläiset. Koulutus, oli se sitten lukutaitoa tai puiden istutusta, ei taatusti mene ikinä hukkaan. Siemenet saisimme aluksi ValBion ja MNP:n (Madagascar National Parks) kautta, kunnes kylien omat puut siementävät… Tässäpä hankkeelle pureskeltavaa!

Susanna ja Titta

10.6.2010, Ranomafana

Myös maaseudulla huomaa nyt poliittisen kriisin vaikutuksia. Teiden varsilla poliiseja on lisätty turvallisuuden vuoksi, sillä maantierosvous on lisääntynyt. Ranomafanaan saavuttuamme saimme tiedon, että projektikylästämme Ampitavananasta oli varastettu kaikki riisiä myöten. Tämä on huolestuttavaa, sillä alueella ei ole aiemmin ollut samanlaisia ryöstöjä. Tällä hetkellä kylän asukkaat piileskelevät metsässä, joten emme voineet kylässä vierailla.

Naapurikylässämme Mataviranossa, puolen tunnin kävelymatkan päässä Ampitavananasta, kaikki oli kuitenkin toistaiseksi hyvin. Vierailullamme kylässä saimme nähdä, että työssä oli edistytty; Ranomafanan teknikkojen motivaatio, asenne ja tapa puhua kyläläisten kanssa osoitti tasavertaisuutta ja keskinäistä luottamusta. He olivat selvästi oppineet paljon uutta ja saaneet lisää itseluottamusta työhönsä. Uudet, koulutuksessa opitut menetelmät on jo otettu käyttöön pellolla. Myös kyläläiset vaikuttivat motivoituneilta ja tyytyväisiltä.

Koko työporukalla on uusi, dynaamisempi tapa asennoitua työhönsä ja selkeämpi käsitys omasta roolistaan hankkeessa. Teknikko Berthin nostettiin pääteknikon asemaan, jonka hän on varmasti ansainnut.

Terveisin kentältä,

Julia ja Titta

8.6.2010, Antananarivo

Tunnelmia Tanasta

Talvisen Antananarivon ilmassa leijuu muutos. Kahden kaupungissa vietetyn päivän ajan päällimmäisenä tuntemuksena on ollut hämmennys paitsi maan tilanteesta, ihmisistä että omasta roolistamme paikan päällä. Kadulla voi aistia ihmisten kasvaneen varautuneisuuden; sitä, onko syynä poliittinen tilanne, alkava talvi vai vain oma vainoharhaisuutemme, emme vielä osaa itsekään määrittää.

Tany maitson toimistolla tunnelma on sen sijaan ollut energinen ja aikaansaava. Kenttämatkaa suunniteltiin tarmokkaasti, ja sekä paikallisilla koordinaattoreilla että meillä hankematkalaisilla on ollut selvänä tavoitteena tehdä asiat paremmin ja suunnitelmallisemmin kuin koskaan aiemmin. Hanke on kokenut suuria muutoksia uuden kolmivuotiskauden alkamisen myötä. Suunnitteluun, raportointiin, kirjanpitoon ja arviointiin kiinnitetään enemmän huomiota, jolloin myös hankkeen saavutukset ja perimmäiset tavoitteet ovat joutuneet uuteen tarkasteluun. Nyt jos koskaan on aika havahtua vanhoihin virheisiin, jotta ne voidaan välttää tulevaisuudessa – vuosi 2012 tulee vastaan yllättävän pian.

Tänään suuntaamme kohti Ranomafanaa ja ensimmäisiä kylävierailuja. Fiilis on toiveikas ja odottava. Laitamme pian kuulumisia kentältä, joten amin’ ny manaraka eli ensi kertaan!

Titta Lassila & Julia Stenlund

Hankematkalaiset jakavat kuulumisia vuoden ensimmäiseltä matkalta Madagaskarilla 6.6.-4.7.2010.