23.-25.11, Tolongoinassa

Yleensä Tolongoinaan mennään kuulemma ensimmäisenä, mutta tällä kertaa se jäi viimeiseksi. Vaikka kenttämatkalaisia alkoi jo väsymys painaa, Tolongoinassa vastaanotto oli niin innostunut, että väsymys unohtui. Ehdimme vierailla vain kahdessa kylässä, mutta onneksi tapasimme kaikkien yhdistysten edustajat yhdistysvaihdossa. 

Farafanganan ja Ranomafanan kokemusten jälkeen näytti siltä, että Tolongoinassa yhdistykset ovat vahvistuneet todella lyhyessä ajassa. Tany Maitson Madagaskarilaisten koordinaattorieden Haingon ja Chantalin mukaan tähän voi olla useita syitä. Kyläläisillä ei ole aiempia negatiivisia kokemuksia kehitysyhteistyöhankkeista, jolloin luottamus kyläläisten ja hankkeen työntekijöden välille on ollut helppo luoda. Tolongoinan teknikko on osoittautunut erittäin tietäväksi ja taitavaksi. Yhteistyössä toiminen on alueen kyläläisille tutumpaa. Ja ehkäpä myös aiemmilla hankealueilla hankittu kokemus on helpottanut Haingon ja Chantalin työtä.

Varsinaiset kylävierailut jäivät lyhyiksi. Oli markkinapäivä ja banaanirekka oli tulossa hakemaan lastia Tologoinasta, joten kaikilla oli ymmärrettävistä syistä kiire muihin aktiviteetteihin. Ehdimme kuitenkin kuulla yhdistysten keskeisimmät kuulumiset. Ensimmäisellä vierailulla Ambatoharananassa useimmat yhdistyksen jäsenet, niin miehet kuin naiset, osallistuivat aktiivisesti keskusteluun. Kaikki kasvikset kasvoivat hyvin, vaikkakin metsäkanat olivat käyneet sotkemassa porkkanapeltoa.Yhdistyksellä oli rahaa huikeat 150 00 ariaria, eli noin 50 euroa. Tällä rahalla he aikoivat ostaa riisiä sadonkorjuun aikaan, jotta sitä voitaisiin myydä yhdistyksen jäsenille silloin kun riisin hita on korkealla. Näin yhdistys voi kartuttaa rahavarojaan ja taata riisin saatavuuden siedettävään hintaan ympäri vuoden. Yhdistystoiminnan ja hankkeen parhaaksi anniksi jäsenet mainitsivat hyvän yhteishengen ja mahdollisuuden saada koulutusta uusissa viljelytekniikoissa. Keskustelun päätteksi vielä eräs mies, joka oli ollut hiljaa koko tapaamisen ajan, halusi kertoa yhden asian. Hänen mielipiteensä, jonka hän myönsi mahdollisesti puolueelliseksi, oli, että Ambatoharananan kyläyhdistys on kaikista paras! Tällainen positiivinen ylpeys omasta työstä kuvastaa varmasti hyvää yhteishenkeä.

Toinen kylä jossa ehdimme vierailla oli Kianja Miakatra. Markkinapäivä alkoi tosin olla jo niin pitkällä, että vierailu jäi melko lyhyeksi. Näytti kuitenkin siltä, että yhdistys oli toiminnassa ja jäsenet motivoituneita. Rahaakin oli jo onnistuttu saamaan talteen, vielä edellistä huikeampi summa, eli 300 000 ariaria. Näytti siltä, että olisi tärkeää keskutella yhdistysvaihdossa siitä, minkälaista apua yhdistykset mahdollisesti tarvitsisivat rahankäytön suunnittelussa ja toteutuksessa.

Seuraavan päivän yhdistysvaihdossa keskusteltiinkin paljon yhdistysten rahojen käytöstä. Kaikilla yhdistyksillä ei ollut vielä selkeää suunnitelmaa siitä mitä he rahoilla tekisivät. Toisilla taas oli paljonkin suunnitelmia, mutta joidenkin toteuttamiseksi he toivoivat vielä henkkeen tukea. Yleisesti toivottiin ideoita, koulutusta ja osallistumista aktiviteettien aloituskustannuksiin ja erilaisten materiaalien hankkimiseen Tolongoinan ulkopuolelta. Ideoita ainakin saattaa tulla jo ensi vuonna toteutettavasta yhdistysvaihdosta, jossa Farafanganan, Ranomafanan ja Tologoinan yhdistysten edustajat pääsevät vertailemaan kokemuksiaan.

Anna-Leena

Perjantai 18.11. Manombon kirjaston avajaisissa

Manombon kirjasto: Kuva: Titta LassilaTany maitson opettajien aloitteesta lähtenyt idea kirjastosta Manomboon, keskeisellä paikalla maantien varrella sijaitsevaan hankekyläämme, sai konkreettisen potkun kohti toteutumista, kun yksi opettajista, Fredo, päätti lahjoittaa hankkeelle kirjastorakennuksen. Nyt kirjasto komeilee kylässä kauniin vihreäksi ja punaiseksi maalattuna ja hienolla kyltillä varustettuna. Tanasta tuotiin kirjastoon kahdeksan tuolia ja kaksi pöytää sekä kaksi kirjahyllyä. Toivottavasti pian tarvitaan myös lisää hyllyjä, kunhan kirjalahjoituksia tulee lisää!

Avajaisiin saapui nelisenkymmentä kyläyhdistysaktiivia, pari edustajaa jokaisesta Farafanganan hankekylästä. Myös Manombon koulun johtaja sekä Durrell-ympäristöjärjestön edustaja oli kutsuttu. Ainoastaan Manombon suojelualueen johtaja ei päässyt paikalle, koska hänet hälytettiin tarkastamaan puistossa havaittua metsäpaloa.

Kirjaston ”isä” ja avaimen haltija Fredo luovutti ylpeänä kirjaston kyläyhdistysten käyttöön. Hän painotti, että kirjasto on nyt kaikkien yhteistä tilaa ja jokaisen hyödynnettävissä. Hän toivoi, koko Tany maitso –tiimin tavoin, että kyläläiset saavat kirjaston avulla ylläpidettyä lukutaitokoulutuksessa oppimiaan taitoja sekä löytämään hyödyllistä tietoa arkipäivää helpottamaan.

Kun kaikki olivat tutustuneet kirjastoon, juhlistettiin tapahtumaa kuinkas muuten kuin riisi- ja lihapatojen äärellä. Tarjolla oli toki myös paikallista puskarommia, toakagasya, jota ilman ei yhtäkään vakavasti otettavaa juhlaa sovi järjestää.

Titta

17.-18.11.2011, kylävierailuilla

Muutaman päivän sairastelun jälkeen paloin halusta kentälle. Maltoin tuskin odottaa, että pääsisin näkemään miten kyläyhdistysten asiat sujuvat vaiherikkaan vuoden päättyessä. Ensimmäisinä vuorossa olleet Tsaratanana ja Andrafia sijaitsevat melko lähellä toisiaan sekä Manombon erityissuojelualuetta, mutta molempien ympäristössä maisemaa vallitsee kuiva heinikko. Intian valtameren, jonka rannikolla kylien miehet käyvät kalassa, voi nähdä siintävän vaaleansinisenä heinikkokumpujen takana.

Tsaratananassa yhdistystapaaminen pidettiin vihannesviljelmän laidalla. Paikalla oli 25 yhdistyksen jäsentä – valtaosa naisia – sekä lähes yhtä monta lasta. Keskustelussa yhdistystoiminnan päällimmäiseksi haasteeksi nousi ilmastonmuutos ja erityisesti vesipula, joka vaikeuttaa paitsi viljelmien kastelua, myös kaikkea muuta päivittäistä vedensaantia. Kyläläisillä on kuivalla kaudella niukalti juomavettä ja sekin hyvin likaista. Hankkeelta toivottiinkin apua vedensaantiin.

Andrafiassa meidät otettiin vastaan isoin aplodein, mitä en osannut odottaa. Tuntuu, että vasta vuoden alussa aloittaneen teknikkomme Jhonnyn positiivisuus on tarttunut kaikkiin kyläläisiin ja nyt kaikilla hänen avustamillaan yhdistyksillä on hirveän hyvä meininki. Muistan, kuinka viimeksi Andrafiassa vieraillessani siellä podettiin dengue-kuumetta ja oltiin kovin lannistuneen oloisia – aivan toisin kuin nyt. Tapaamisessa oli mukana 30 aikuista ja 35 lasta.

Myös Andrafiassa toivottiin helpotusta vedensaantiin, jotta riisin viljely olisi helpompaa. Kyläyhdistyksellä oli paljon tulevaisuudensuunnitelmia, kunhan kassaa saadaan kasvatettua tarpeeksi: he haluaisivat rakentaa lapsille koulun (nykyinen on liian kaukana), aloittaa possujen kasvattamisen sekä kehittää ja laajentaa vihannesviljelyä. Yhdistys toimii jo hämmästyttävän dynaamisesti ja esim. mahdollisuuteen lainata yhdistykseltä pieniä rahasummia vaikkapa kalastusvälineiden hankintaan oltiin todella tyytyväisiä.

Seuraavana päivänä suuntasimme aivan luonnonsuojelualueen reunalle Sahamahitsyyn. Kylään rakenteilla ollut koulu näytti aivan samalta kuin vuonna 2008 kun sen viimeksi näin; ei vieläkään seiniä, vain pystyhirret. Yksi kyläyhdistyksen tavoitteista olikin saada koulu vihdoin valmiiksi. Ongelmana on seinämateriaalin puute, sillä puuta ei ole kylän liepeillä tarpeeksi, ainoastaan suojelualueella. Yhdistys aikoikin istuttaa lisää eukalyptusta poltto- ja rakennustarpeisiin. Kolmantena suunnitelmana oli hankkia pippurin ja neilikan siemeniä ja alkaa kasvattaa mausteita tulonlähteeksi.

Oli ilahduttavaa huomata, kuinka motivoituneita ja määrätietoisia kaikki tapaamamme yhdistykset olivat. Sahamahitsyn ampanjaka, kylän kuningas, sanoikin yhdistystoiminnan parantaneen ihmisten suhteita toisiinsa, kun työtä tehdään yhdessä yhteisen tavoitteen eteen.

Titta

Farafanganan Tany maitso -tiimi: Kuvassa vasemmalta: Jhonny, Haingo, Anna-Leena, Titta, Chantal, Rahery ja kuskimme Claude.

Keskiviikko 16.11.2011, Farafangana

Maanantai-iltana saavuttiin Ranomafanaan ja tiistaina pakkasimme taas itsemme autoon suunnataksemme kaakkoon. Tittakin lähti urheana mukaan vaikka oli vielä kuumeessa.

Matkalla pysähdyimme syömään ja ruuan jälkeen pääsin todistamaan auringon ihmeellistä voimaa. Minulla oli ”piipii”, mutta tästä ravintolasta, kuten niin monesta muustakaan, ei löytynyt vessaa. Niinpä minut ohjattiin takaoven kautta pihan perälle ravintolayrittäjän yksityiseen WC:hen. Vessahetkeä piristi livemusiikki, kun pihalla istui poika soittamassa sähköurkuja. Sähkö urkuihin tuli viereen asetetusta aurinkopaneelista. Lisää näitä bensageneraattoreiden sijaan!

Tiistai oli siis vielä matkustuspäivä, mutta keskiviikkona päästiin viimein matkan varsinaiseen tarkoitukseen. Suunnitelmamme oli mennä seuraamaan Farafanganan alueen kyläyhdistysten yhdistysvaihtoa. Ensin tavattiin teknikot, jotka myös lähtivät mukaan.

Kyläteknikko Ridian jalka näytti olevan edelleen huonona syksyllä tapahtuneen ampumavälikohtauksen jäljiltä (Ridia siis ryöstettiin kotonaan ja ryöstäjät ampuivat häntä jalkaan kaksi kertaa). Kylien ryöstely ei ole ainakaan vähentynyt sitten viime vuoden. Haingon mukaan suurin ongelma on, että nykyään aseet ovat helposti kaikkien saatavilla. Vallankaappaus ja sitä seurannut pitkittynyt poliittinen kriisi ovat johtaneet siihen, että armeija ei ole enää niin vahvan kontrollin alla kuin ennen. Sotilaat ovat alkaneet myydä aseita ulkopuolisille ja nykyään niitä voi kuulemma ostaa helposti kuka tahansa.

Poliittiseen kriisiin ei ole helppoa ratkaisua näköpiirissä. Presidentti on, ilmeisesti Afrikan unionin painostuksesta, suostunut muodostamaan hallituksen opposition kanssa. Oppositiota edustava pääministeri ei ole kuitenkaan vahva poliitikko, vaan uusi kasvo Madagaskarin poliittisella kentällä - ja kaiken lisäksi presidentin ystävä. Ei siis ihme, että paikallisen vaikuttavat suhtautuvan pääministeriin epäilevästi eikä hallituksen muodostaminen ole ottanut onnistuakseen.

Tilanne Madagaskarilla ei siis ole aivan ongelmaton, mutta hankkeen tilanne vaikuttaa onneksi maan yleistilannetta valoisammalta. Yhdistysvaihto sujui hienosti. Keskustelu oli vilkasta ja osallistujat näyttivät silminnähden innostuneilta. Teknikkojen mukaan osallistujat saivat lisämotivaatiota omaan toimintaansa kuullessaan muiden saavutuksista. Yhdistysvaihdosta lisää vielä pidemmän artikkelin muodossa, kunhan sellaisen kirjoittamiseen liikenee aikaa. Nyt, veloma! Lisää matkablogia luvassa pikimmiten.

Anna-Leena

Riisipeltoa Tanan ulkopuolella: Kuva: Titta LassilaSunnuntai 13.11.2011, Antananarivossa eli Tanassa

Ensimmäiset päivät Madagaskarilla takana, ja monen monta kommellusta. Tänään eksyin aivan lähelle hotelliani, koska en ymmärtänyt bussikuskin ohjeita, enkä sen liiemmin kenenkään niistä monista ihmisistä, jotka yrittivät opastaa minua. Lopulta tietenkin löysin perille, mutta harkitsin kyllä useat kerrat taksin ottamista.

Tällaista se siis on oleskella paikassa jonka kieltä ei ymmärrä. Malagassia en ymmärrä vielä lainkaan ja lukioaikojen jälkeen käyttämättä jääneestä ranskastakin on enää rippeet jäljellä. Onneksi Haingo ja Chantal puhuvat hyvää englantia. Ilman englanninkielentaitoisia malagassityöntekijöitä hankkeen toteuttaminen yhteistyössä taitaisikin olla melko hankalaa. Suomessa kun vapaaehtoiset ja koordinaattorit vaihtuvat ja voisi olla hankala aina taata  joukkoomme ranskankielentaitoisia.

Huomenna, eli maanantaina, matkaamme Haingon ja Chantalin kanssa kohti Ranomafanaa, josta siirrytään heti ylihuomenna Farafanganaan Titta-vahvistuksen kera. Farafanganassa ohjelmassa on yhdistysvaihto, vierailua kylissä ja Manombon kirjaston avajaiset. Kirjastoa varten Haingo ja Chantal ovat hankkineet hyvän kasan kirjoja, mm. sian ja kanojen kasvatuksesta, kompostin toiminnasta ja sairauksien kotihoidosta. Mukana on myös kyläläisten erityisesti toivoma ranskan kielen oppikirja. Lisää kuulumisia siis tuonnempana.

Anna-Leena