13.12.2010 Respect-kurssilaisia ja roistoja Ranomafanassa


Jo kolmen vuoden ajan Tany Maitso on tehnyt yhteistyötä Helsingin yliopiston, Antananarivon yliopiston ja Finanarantsoan yliopistojen yhteisen RESPECT (Reserve Selection In the Tropics) -kurssin kanssa. Kurssilla suomalaiset ja madagaskarilaiset opiskelijat oppivat suojelualueen suunnittelua sekä luonnontieteiden että yhteiskuntatieteiden näkökulmasta.

Kurssilaiset saivat harjoitella osallistavia menetelmiä Tany Maitson hankekylisssä. Kyläläiset olivat ottaneet kurssilaiset vastaan ilomielin, ja osallistuneet mielellään heidän harjoituksiinsa. Näihin kuuluivat muun muassa eri elinkeinojen järjestäminen tärkeysjärjestykseen, elinympäristön hahmottamista kartalla sekä kyläläisten kohtaamien ongelmien analysointia kalanruotodiagrammin avulla. Myös monille opiskelijoille kylävierailut olivat olleet vaikuttavia; suora vuorovaikutus paikallisten kanssa opettaa hahmottamaan myös luonnonsuojelun haasteita kehitysmaassa.

Tulokset olivat tietenkin kiinnostavaa kuultavaa hankkeen työntekijöille. Kuten arvata saattaa, riisi oli kyläläisille tärkein viljelykasvi ja elinkeino. Analyysin perusteella hankkeella on vielä kehitettävää mm. kyläläisten toiveiden käsittelyssä ja niitä koskevien päätösten tekemisessä. Kenen kehitystä, kysymme itseltämme.

Kenttämatkan aikana saimme olla mukana myös palkkaamassa uutta teknikkoa Ranomafanaan. Taasko, kysyvät kesäkuun blogia seuranneet, ja me vastaamme, että tiimimme on vajaamiehitetty. Muistettakoon, että teknikko on hankkeen selkäranka, joka tekee kaikkein eniten varsinaista opetus- ja kehitystyötä hankekylissä. Kymmenen haastateltavan joukosta valittiin Rabia Volahotron kylästä. Aluksi miestä hieman jännitti työpaikan tuoma vastuu. Vakuutettuamme hänelle tukemme ja selvitettyämme hänen koulutusaikataulunsa, hän näytti rentoutuneemmalta. Iloinen hän toki oli, kyläläiselle säännöllinen palkkatyö on arvokas ja kunnioitettava saavutus. Paitsi tarmokas ja sympaattinen, uusi teknikkomme taitaa olla myös melko vaatimaton kaveri: ”Ei palkka ole tärkeää! Hienoa olla vain mukana auttamassa myös oman kylän ulkopuolella”, hän totesi heti kun palkasta tuli puhe.

Sanoista ja miehestä otetaan pian mittaa, sillä Ranomafanan uusi teknikko astuu virkaansa haasteellisiin aikoihin. Poliittinen kriisi, kuivuus ja ruoan hintojen nousu eivät ole helppoja asioita kenellekään, saati kestäviä tuloksia tavoittelevalle hankkeelle. Tiukka tilanne on aiheuttanut Madagaskarin maaseudun asukkaille huolia myös siten, että ryöväysretket kyliin ovat yleistyneet. Ranomafanassa tällä hetkellä toimivat teknikot kertoivat, miten erään kylän asukkaat juuri ja juuri olivat ehtineet pakoon metsään kun veitsillä aseistautuneet rosvot hyökkäsivät ja veivät taloista lähes kaiken, vaatteita myöden. Tämä on omiaan aiheuttamaan epäluuloisuutta kylien välillä, sillä kukaan ei tiedä milloin ja mistä rosvot tulevat. Kylävierailulla ollessamme törmäsimme suureen joukkoon miehiä, jotka vakavin ilmein ja päättävin askelein marssivat kohti Ranomafanan keskustaa. Saimme tietää, että heidän kyläänsä oli syytetty rosvoamisesta, ja he olivat lähteneet koko kylän miesten voimin vakuuttamaan paikallisia turvallisuusjoukkoja syyttömyydestään.

Aika kentällä lähenee loppuaan, ja siten myös reissumiehen tai –naisen matkalaukkuelämä. Nokka kohti Antananarivoa, jossa kuuleman mukaan juhlitaan väliaikahallituksen (laitonta?) laillistamista (?) ilotulittein ja yleisökonsertein. Rosvo kai nauraa partaansa, vai liekö postipoika vielä matkalla.

Lopuksi vielä hankeidea työttömille: Robin Hood –tarina saattaisi nousta Madagaskarilla kansansuosioon.

12.12.2010 Kalajuttuja ja kookospähkinöitä

Farafanganaan saavuttuamme luulimme tämän reissun koostuvan pelkistä  rutiininomaisista kylävierailuista. Olimme väärässä.

Olimme yllättäen saaneet kutsun uuden suojelualueen avajaisjuhliin edustamaan Tany Maitsoa. Perustaja Missouri Botanical Gardens oli kutsunut kaikki alueen silmäätekevät viranomaiset, eri järjestöjen edustajia sekä kyläläisiä juhlistamaan tilaisuutta. Ensimmäinen tunti meni pönöttäessä ja ihmisiä tervehtiessä, eikä ohjelma tuntunut millään alkavan – hienoista aikatalkusuunnitelmista huolimatta. Yhtäkkiä alkoi kuitenkin tapahtua, kun paikalle raahattiin raskain ottein zèbu-nauta. ”Se teurastetaan täällä, kaikkien nähtävillä. Se on perinne.” malagassit valistivat meitä ylpeinä. Zebu-lehmät ovat monille malagasseille kallisarvoista omaisuutta, kuin elävä pankkitili tai sairasvakuutus, jota kaitsetaan sen joka askeleella. Niiden ”uhraaminen” on aina merkittävä tapahtuma. Säästämme teidät kuitenkin varsinaisen teurastuksen yksityiskohdilta, mutta voimme sanoa, että näky sai  aluksi rohkein ilmein paikalla olleet  valkoiset naamat entistä kalpeammiksi. Harkitsemme nyt tosissamme ryhtymistä kasvissyöjiksi. Teurastuksen jälkeen ohjelma oli tosin tavanomaisempaa, ja koostui lähinnä puheista, muun muassa biodiversiteetin säilyttämisen puolesta.Juhlahumua: Kuva: Ulrika Långstedt

Muodollisuuksien loputtua tarjoilupöydän antimiin päästiin käsiksi. Kaikki paikalla olleet tärkeänoloiset henkilöt osoittautuvatkin oikeiksi villieläimiksi. Kukaan ei väistynyt senttiäkään pöydän ääreltä, eikä muruakaan jätetty sen varalta, että joku  kiltisti ja kohteliaasti kauempana seisoneista olisi halunut maistaa herkkuja. Sanottakoon vielä, että ilmaiset tarjoilut oli varattu vain kutsuvieraille.

Kun tärkeät ihmiset suurine puheineen ja suurine vatsoineen olivat siirtyneet kortinpeluun ja olueenjuonnin pariin, kyläläiset alkoivat tanssia. Tanssahtelu oli aluksi hyvin ujoa, mutta sitten joukko nuoria miehiä pisti pystyyn niin upean näytöksen, että koko paikalla ollut väki kokoontui heidän ympärilleen seuraamaan. Madagaskarilaiset ovat kumilanteinen kansa, jolla kliseisesti mutta rehellisesti sanottuna on rytmi veressään.

Edustamisesta huolimatta ehdimme toki käydä kylävierailuillakin. Saapuessamme Takoandran kylään meitä vastaan juoksi kaksi hyvin iloista animaattoria (hankkeen paikallisisa yhdistysaktiiveja). Kyläläiset olivat juuri saaneet kaksi jättimäistä kalaa saaliikseen, ja he levittelivät käsiään kuten oikeat kalamiehet kuvaillessaan vonkaleita. Farafanganan sijaitessa rannikolla kalastus on monille asukkaille tärkeä lisätulojen lähde sekä merkittävä proteiinilisä ruokavalioon. Kuuleman mukaan kyläläisten saamat kalat  olivat kuitenkin melko harvinaista suuruusluokkaa. Harmi ettemme hienosti edenneen lukutaitokoulutuksen seuraamiselta päässeet näkemään varsinaista saalista ennen kuin se oli jo uinut lähikylien lounaspöytiin.

Farafanganan yleisestä hanketilanteesta voimme sanoa, että haasteita on ollut, mutta nyt on kuitenkin kookospähkinöiden sadonkorjuuaika. Aika laittaa uudet taimet itämään.

Ranomafanassa 7.12.2010

Helle.

Niin Tolongoinassa kuin Ranomafanassakin on koettu kuivin vuosi pitkiin aikoihin. Ranomafanassa on syyskuusta lähtien satanut vain tippa vettä, sanovat paikalliset. Me katsomme ihmeissämme ympärillämme levittäytyvää ”sade”metsää. Joku sulki hanan. Maanviljely kärsii, sillä papuja, maissia ja muita elintärkeitä lajikkeita ei saada istutettua ennen sateiden alkamista. Riisipellot halkeilevat kuivuuttaan ja joki virtaa vaatimattomana vesinorona. Maanviljelijät näyttävät ahdistuneilta, mutta jaksavat silti tähystää sadepilviä taivaalta. Luonto on täälläkin opettanut kansalleen nöyryyttä. ”Tämä on kai nyt sitä kuuluisaa ilmastonmuutosta”, olemme kuulleet monen toteavan.

Litsi-hedelmiäAika ennen riisisatoa on maaseudun asukkaille kovaa aikaa. Edellisen riisivaraston tyhjettyä moni turvautuu metsästä saataviin ravintolähteisiin, joista tärkeimpiä ovat hedelmät. Mutta keitetyn banaanin (joskus raakileiden) syöminen suolan kanssa kuulostaa pidemmän päälle vatsaa kouristavalle. Samaa koskee litsejä, punaisia golf-pallon kokoisia herkkuja, joiden sisältä paljastuu valkea makea hedelmäliha. Tähän aikaan vuodesta litsejä roikkuu raskaina norkkoina valtavista puista, jotka näyttävät hehkuvan punaisina kuin jouluun koristautuneilta. Sesongin innoittamina ajattelimme kokeilla litsi-kuuria vähintään kolmen päivän ajan. Testi on naurettava sellaiselle, jolle samainen etelän hedelmä on lähes ainoa ravintolähde viikkojen ajan, kunnes uusi riisisato saadaan taas korjattua. Voimme myöhemmin kertoa lisää kokeemme aiheuttamista tunnetiloista.

Niin paljon kuin hedelmäkuuri houkutteleekin meitä pohjoisia vieraita (ja linjoistaan huolta pitävää malagassi-koordinaattoriamme), riisi on madagaskarilaisen ruokavalion peruna. Sitä syödään kolme kertaa päivässä – iästä, sukupuolesta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. Sateiden uupuminen saattaa kuitenkin tuoda mukanaan katovuoden, joka tulee pahaan paikkaan jo paitsi köyhyyden myös poliittisen kriisin kurittamalle maalle. Vuosi tullee olemaan haasteellinen myös hankkeelle, jonka on aika miettiä vetäytymissuunnitelmaa. Kunniallinen poistuminen edellyttäisi kuitenkin kestävien yhdistysrakenteiden ja omavaraisten yhdistysten olemassaoloa. Missä määrin hankkeen luomat rakenteet voivat auttaa paikallisia selviytymään? Onko metsä antimineen silti kaikkein tärkein turvaverkko, kuten se on aika ollut? Verottaako huono vuosi hankeaktiviteetteihin osallistumista vai parantaa sitä? Ensi vuosi tuleekin olemaan todellinen tulikoe myös meille.

Sateita odotellessa.

3.12.2010 Postia TolongoinastaTolongoinan maisemissa: Kuva: Ulrika Långstedt

Tolongoinassa ei ole sähköä eikä puhelinverkkoa. Vaikka kello on keksitty ja sitä joskus jopa vilkuillaan, kyläläisten vuorokausirytmi seuraa auringon kulkua. Illallinen syödään aina tunnelmallisesti kynttilänvalossa ja viimeistään kahdeksalta, jolloin on jo pilkkopimeää, kylä hiljenee mennäkseen nukkumaan. Aamuviideltä puolestaan on jo täysi vilske, kun ruokia aletaan valmistaa kylässä pysähtyvän junan (tiettävästi toinen laatuaan Madagaskarilla!) matkaaville myytäväksi. Niin lapset, kanat kuin hanhetkin pääsevät ulos kaduille leikkimään ja tepastelemaan. Kuhinasta huolimatta ihmiset ja eläimet pujottelevat toistensa lomitse hämmästyttävän vaivattomasti.

Matkapuhelimesta soittaminen on Tolongoinassa hieman vaikeampaa kuin mihin me Nokia-maasta tulevat olemme tottuneet. Puhelun takia on vaellettava tunti kylän lähistöllä sijaitsevalle vuorelle. Vuoren rinteessä onkin melkein tungosta, mutta jostain syystä suomalaiset istuvat vaiti tuijottaen kauas kurkottavaa maisemaa kun taas Madagaskarin parempituloinen keskiluokka kaivaa puhelimiaan taskuistaan aloittaakseen tärkeänoloisen kommunikaatiorituaalin.

Sähköttömästä elämästä huolimatta musiikin kuuntelukaan ei ole kyläläisille mahdotonta. Joka ilta heikoin patterein varustetuista särisevistä kasettisoittimista raikuu malagassimusiikki, ja olut saadaan kylmäksi generaattorilla toimivalla pakastimella. Täällähän voisi vaikka asua – kunhan oppivat rakentamaan kompostoivia ulkokäymälöitä.

Hankematkalaisten työsarka muistuttaa monin tavoin postimiehen työtä. Viestiä viedään Suomen ja Madagaskarin väliä verkkaisin mutta vakain askelin - kuitenkin sillä erotuksella, että postinkantaja muokkaa kotona ja matkalla sanottua muistioiksi ja kenttäraporteiksi. Välillä huhkitaan ylös ja alas sitä maisemaa, johon on hiljaisina hetkinä vaikea itsensä sisäistää. Tämä on silti monille se ainut todellisuus riisipeltoineen ja kaikenkirjavine kankaineen (marraskuinen Helsinki saisi ehkä sydämentykytyksiä paikallisesta räiskyvästä ”katumuodista”). Kokemus on kuitenkin hyvin todellinen, kun lämpötila kipuaa kohti 40 ºC, kosteudesta raskas ilma painaa hartiat kumaraan ja varvassandaali lipsuu jalasta jyrkällä polulla.

Puuskutuksemme ei soinnu yhteen häikäisevän näköalan kanssa, jossa vuoret ja laaksot vuorottelevat loppumattomana aaltosarjana. Kruununaan sillä on kaikkein jylhimmät vuoret, joiden päällä vielä lepää raskas tummanvihreä metsäpeite. Näistä metsistä Madagaskar elää, mutta toiveet niiden tulevaisuudesta ovat kovin ristiriitaiset. Tässä kaikessa on helppo tuntea itsensä pieneksi, mielessä hankesuunnitelman suurien sanojen paino ja ihmisten toiveikkaat katseet. 

Vinkkinä samaa tunnelmaa tavoitteleville: voitte nostaa kuntopyörän saunaan ja polkea hetken. Maisemaa emme valitettavasti voi välittää kuin heijastuksina kuvien ja sanojen muodossa. Mielenne saatte raskaiksi puolestaan Madagaskarin kehitysyhteistyöhön tai luonnonsuojeluun tutustumalla (valitsemalla jommankumman päädyt aina myös toiseen). Mutta voimme luvata, että ihmisten rohkaisevissa hymyissä ja vahvoissa kädenpuristuksissa myös maailma muuttuu pieneksi. 

Mitä uusiin hankekyliin ja teknikon työhön tulee, voimme vain todeta: ”Mahafinaritra!”, mahtavaa.

Yhdistyksen nuorimmat mukana sadonkorjuussa: Kuva: Susanna Kari

29.11.2010 Antananarivo, Madagaskar: Epävakaista mutta selkenevää
Pääkaupunki Antananarivo
Ensimmäisen blogi-kirjoituksemme otsikko ei suinkaan viittaa paikallisiin sääolosuhteisiin vaan maan poliittiseen tilanteeseen, ja sitä kautta myös käynnistyneen hankematkamme tunnelmiin.

Viimeviikkoisen vallankaappausyrityksen jälkeen arki on palannut normaaliksi pääkaupungissa Antananarivossa. Kokenut Madagaskarin matkaaja voisi kyllästyneenä tuhahtaa - ovathan vallankaappaukset tai sen yritykset olleet osa vallanvaihtoa maassa jo pidemmän aikaa. Joka kerta levottomuudet kuitenkin saavat niin matkailijat kuin paikallisetkin varpailleen. Uusi tapa tai ei, eivät luonnostaan rauhalliset malagassit pidä epävakaasta tilanteesta sen enempää kuin kansainvälinen yhteisökään. Ehkä juuri sen ansiosta arki on tasoittunut hämmentävän nopeasti. Kadut ovat jälleen eläväisiä, kun torikauppiaat kasaavat keltaiset mangonsa kauniisiin pinoihin ja täpötäydet taksi-bet (pakettiautosta muokatut julkiset kulkuvälineet) kuljettavat työmatkalaisia. Jännittyneestä tilanteesta kertovat kuitenkin teidenristeyksissä ja virastojen edustoilla partioivat sotilaat ja poliisit, joiden varustus viestii hälytystilasta. 

Poliittinen tilanne on ollut Madagaskarilla pysyvästi epävakaa vuodesta 2009 alkaen, jolloin valta vaihtui edellisen presidentin joutuessa väistymään pitkään jatkuneiden väkivaltaisten levottomuuksien seurauksena. Elämä jatkuu, mutta paikalliset kutsuvat tilannetta yhä kriisiksi, sillä niin ulkomaiset sijoittajat (mukaan lukien osa kehitysavusta!) kuin turistitkin pakenivat eikä virallisia presidentinvaaleja ole vieläkään saatu järjestettyä - lupauksista huolimatta. Tämänkertainen vallankaappausyritys sattui osuvasti samaan aikaan perustuslakiäänestyksen kanssa, jonka tuloksia vielä odotellaan.

Tany Maitson hankematkatiimi on kaikesta huolimatta valmiina tarttumaan haasteisiin, jotka maaseudulla liittyvät pikemminkin paikalliseen maankäyttöön ja köyhyyteen kuin poliittiseen epävakauteen. Työlistalla on muun muassa kyläyhdistysten rahankäytön ja toimintasuunnitelmien tarkistaminen sekä mehiläishoitajien haastattelut tämänvuotista joulukampanjaa varten. Pääsemme todentamaan myös pidemmälle ehtineiden yhdistysten uusia sijoituskohteita: Sahavondroninassa (jonka kohtaamista haasteista sivuilla on jo aikaisemmin kirjoitettu) yhdistys on sijoittanut possuihin ja Morafenossa entistä laajempaan siemenpankkiin.

Tämänkertainen hankematka on siltä osin historiallinen, että käymme ensimmäistä kertaa suomalaisvahvistuksella uusissa hankekylissä Tolongoinassa. Vierailun tarkoituksena on viedä kyläläisille kasvimaalla tarvittavia materiaaleja sekä kartoittaa odotuksia ja motivaatiota. Kottikärryjen työntäminen kahden tunnin vuorivaelluksen ajan Tolongoinan kyliin tullee olemaan elämys myös kyläläisille, jotka eivät välttämättä ole nähneet ulkomaalaisia aikaisemmin. Samalla testataan myös suomalaisten kenttäkunto.

Antananarivossa sää on kuuma ja kengänpohjat tarraavat tahmeaan asfalttiin.

hankematkaterveisin,
Susanna ja Ulrika