| ||||||||
Nostoja:
|
Dodo mukana YK:n kestävän kehityksen toimikunnan istunnossaKirjoitan kuulumisia CSD-16 –kokouksesta, jossa seuraan Suomen kansalaisjärjestödelegaattina Kestävän kehityksen toimikuunassa esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia ja yrittäen ujuttaa dodomaista rohkeaa ja reipasta ajattelua myös paatuneille diplomaateille. Heti kokouksen avajaispäivänä sain kunnian esitellä sivutapahtumassa , ”laatikon ulkopuolella”, syntynyttä ajatustamme Tuotewikistä YK:n kestävän kehityksen toimikunta ( CSD-16) käsittelee parhaillaan toimenpiteitä ja keinoja ratkaista muuttuvan ympäristön vaatimuksia koskien maataloutta, maaseudun kehittämistä, maaoikeuksia , kuivuutta, aavikoitumista ja Afrikkaa. Kahden viikon ajan, 5.5.-16.5.2008, käydään New Yorkissa vääntöä yhteisen ympäristömme puolesta. YK:n kestävän kehityksen toimikunta sai alkunsa 1992 Riossa pidetyn YK:n yleiskokokouksen päätöksellä. Toimikunnan tehtävänä on tukea kestävää kehitystä Rion ympäristö- ja kehityskokouksen hengessä. Nyt käytävän kokouksen tavoitteena on etsiä parhaita malleja toimikunnan esitykseen vuoden päästä tehtäville päätöksille. Keskustelua käydään vilkkaasti ja erityisesti bioenergian tuotanto ja ruokakriisi puhuttavat monia kokouksessa. Toimikunnan työhön osallistuu hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden lisäksi aktiivisesti myös niin sanotut pääryhmät, joita ovat: naiset, lapset ja nuoret, alkuperäiskansat, kansalaisjärjestöt, paikallishallinto, elinkeinoelämä, ammattijärjestöt, tiedeyhteisö ja maataloustuottajat. Dodo on mukana Suomen delegaatiossa kansalaisjärjestön edustajana. Dodon puolesta seuraan kokouksessa esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia ja yrittäen ujuttaa dodomaista rohkeaa ja reipasta ajattelua myös paatuneille diplomaateille. Heti kokouksen avajaispäivänä sain kunnian esitellä sivutapahtumassa , ”laatikon ulkopuolella”, syntynyttä ajatustamme Tuotewikistä (http://www.tuotewiki.fi/wiki/Etusivu). Dodolla on kokoukseen vietävänä Malin kehitysyhteistyöprojektin kuulumiset ja Tuotewiki, jotka ovat osa Dodon työtä aavikoitumisen hillitsemiseksi. Ennen matkaan lähtöä tarkistin Sinsibere-projektin viimeiset kuulumiset: Skypen avulla pääsin lähes Maliin asti kun juttelin vapaaehtoistyöntekijämme Anni Vihriälän kanssa Saharan toiselle puolen. Anni kertoi päivittäisestä työstään ja Johanna Togola täydensi kuulumisia erityisesti bioenergian tuotantoa koskien. Tiedot elämästä Saharan aavikon reunalla valmensivat matkaan kohti aavikoitumiskysymysten neuvottelupöytiä. Kokous käydään New Yorkissa, kaupungissa, joka kuhisee elämää, elämäntapoja ja tyylejä. Kaupan myyjättären mukaan ”tyttö voi lähteä New Yorkista, mutta New York ei lähde tytöstä.” Pidän huolen, että ehdin välillä YK-maailmasta uloskin tuoden tuliaisina New Yorkin parhaita aineksia Onnellisiin Kaupunkeihin.
Dodona YK:ssa Inari Penttilä |
26.8.2008 Megapolis 2023 -tapahtuma starttaa keskustelun kaupunkilaisesta onnellisuudesta 22.8.2008 Minipolis tiistaina 26.8.: Mitä asuu onnellisessa kaupungissa? 6.8.2008 Megapolis 2023 tuo kansainväliset kaupunkikehityksen huippunimet Helsinkiin 16.7.2008 Dodo täyttää 13 v. - Tervetuloa juhlimaan torstaina 17.7. 16.6.2008 Megapolis 2023 -tapahtumassa tehdään Onnellisia kaupunkeja 1.6.2008 HAKU PÄÄTTYNYT: Dodo etsii tiedotusgurua Megapolis2023-tapahtumalle 31.5.2008 Länsi-Afrikkalaiset ympäristötoimittajat koolla Bamakossa 22.5.2008 Onnellinen Kallio: Paras kaupunkitila syntyy yhteisöllisesti visioiden 15.5.2008 Urpon urbaanivaellus Turussa 15.5.2008 Kestävän kehityksen toimikunta keskellä ruokakriisiä Kaikki uutiset |
|||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |