Kampusesitelmä

kirjoittaja

Yhteenveto (alkuperäisestä hieman muokattu versio) Tampereen yliopiston ympäristöviikon osana 17.10.02 pidetystä luennosta.
Esitelmä koostuu seuraavista osista:

1. Ekologisesti kestävä kehitys
2. Tila
3. Funktionalistinen kaupunkisuunnittelu: kaupunkirakenteesta käytävätasolle
4. Hyvä laitos
5. Arkkitehdin maailma


1. Ekologisesti kestävä kehitys


Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio (ns. Brundtlandin komissio, 1987) on määritellyt kestävän kehityksen seuraavasti: ”Kestävä kehitys tarkoittaa ihmiskunnan nykyisten tarpeiden tyydyttämistä niin, että tulevilta sukupolvilta ei viedä mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan.”


Kestävän kehityksen vaatimuksen taustalla oli alunperin yhtä suuressa määrin huoli kehitysmaiden tulevaisuudesta kuin ympäristön tilasta. Brundtlandin komission peruslähtökohtana oli, että köyhyyden voittaminen taloudellisen kasvun myötä on edellytys ympäristöongelmien ratkaisemiselle. Kestävyyden kaikkia ulottuvuuksia – ekologista, sosiaalista ja taloudellista (tulkittuna ympäristönsuojeluna, taloudellisena kasvuna ja oikeudenmukaisuutena) – pitää siksi edistää rinnakkain. Tämä periaate on ongelmallinen sikäli, että ajatus taloudellisen kasvun yhteensovitettavuudesta ympäristöongelman ratkaisemisen kanssa voidaan nähdä ylioptimistisena. Tuskin voidaan ainakaan kuvitella, että kaikki maailman ihmiset, tulevat sukupolvet mukaan lukien, voisivat kuluttaa yhtä paljon maailman voimavaroja kuin me nyt elävät länsimaiden kansalaiset.


Kestävyyden muita kuin ympäristöön liittyviä tavoitteita voidaan joka tapauksessa myös perustella niin eettisesti kuin vaikuttavuudenkin näkökulmasta. Mikäli maailman voimavarojen käytössä kannetaan huolta tulevista sukupolvista, nykyistenkin köyhyydessä elävien kanssaihmisten olojen parantaminen – sosiaalisen kestävyyden varmistaminen – vaikuttaa kohtuulliselta vaatimukselta. Ja mikäli haluamme varmistaa ympäristön hyvinvoinnin, taloudellisten mekanismien ja tavoitteiden on tuettava kehitystä. Keskeistä on silloin antaa taloudelliselle kestävyydelle uusi tulkinta, jota ei lähtökohtaisesti sidota materiaaliseen kasvuun. Sosiaalisen kestävyyden ilmaisemasta oikeudenmukaisuusperiaatteesta lienee niin eettisesti kuin poliittisestikin välttämätöntä pitää kiinni, mutta samalla sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys tulee nähdä välineinä ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi. Mikäli näihin kestävyyden ulottuvuuksiin liittyvät päämäärät lyödään ensin lukkoon ja tulkitaan reunaehdoiksi, joiden puitteissa ekologista kestävyyttä voidaan edistää, ekologinen päämäärä vesittyy.


Merkittävä ero ekologisen ja varsinkin taloudellisen kestävyyden välillä on se, että jälkimmäisen kestävyyden ulottuvuuden (lue: kasvun) takaamiseksi lyhyellä tai keskipitkällä tähtäimellä on olemassa paljon vahvempia mekanismeja ja toimijoita kuin yleisemmän, pidemmän aikavälin ja abstraktimpana näyttäytyvän hyvän – ekologisen kestävyyden – varmistamiseksi. Kyse ei välttämättä ole siitä, etteivät yksittäiset toimijat ymmärtäisi ongelman vakavuutta ja sen myötä omaa intressiään toimia pitkän tähtäimen etujensa mukaisesti. Koska yksikään yksittäinen toimija ei pysty yksin ratkaisemaan ympäristöongelmaa, niiden saattaa olla epärationaalista tehdä uhrauksia, elleivät muut seuraa perässä (ja jopa siitä huolimatta, että muut toimisivat ympäristön kannalta järkevästi: kontrollin puuttuessa välistäveto saattaa tuoda kilpailuedun).  


Ekologisella kestävyydellä on kuitenkin tietty looginen etusija muihin tavoitteisiin nähden, sillä se on kaiken muun inhimillisen toiminnan edellytys. Jotta (ihmisarvoinen) elämä jatkuisi maapallolla, tämä asiantila on kyettävä huomioimaan myös käytännön toiminnassa.  


Lähteitä:



 


2.Tila


 


3. Funktionalistinen kaupunkisuunnittelu: kaupunkirakenteesta käytävätasolle


 


4. Hyvä laitos


 


5. Arkkitehdin maailma


 


Jarre Parkatti