Meri Lundahl

Chief Sustainability Officer, Teraloop

Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Koulutus: Tekniikan tohtori

Kiinnostavat mingle-teemat: Kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, Liikenne, Energia

Olen päätynyt aika nopeasti tehtäviin, mistä olen haaveillut ja missä voin vaikuttaa, ja mielelläni jakaisin myös muille kaavaa, millä olen saanut tämän toimimaan. Toki jokaisella on omannäköisensä polku, ja mentoroinnissa itseäni kiinnostaa juuri päästä seuraamaan jonkun toisen oman polun muodostumista. Toivoisin myös, että mentorointi omalla tavallaan pitää itseäni vastuullisena siitä, että todella hyödynnän parhaalla tavalla nykyisiä mahdollisuuksia vaikuttaa. Olen itse opiskellessa ja omaa uraa käynnistäessä ollut todella kunnianhimoinen sen suhteen, että haluan tehdä selvän nettopositiivisen vaikutuksen ympäristöön.