Erilainen joululahja 

Valitse alta mieleisesi lahja ja lähetä lahjoitettava summa tilille FI0815553000101759 (saaja Dodo ry, viitenumero 13579) ja kirjoita viestikenttään “Erilainen joululahja” + sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sähköpostiisi sähköisen kortin, jonka voit lähettää eteenpäin tai tulostaa ystävällesi!

Kerättävät varat käytetään Tesito-hankkeeseen ja niillä katetaan hankkeen omavastuuosuutta, joka on vuosittain 15 % kokonaisbudjetista.

Koulutusta viljelijänaiselle Jiffarongissa, 10 €

Osana hanketta 90 naisviljelijää aloitti uuden elinkeinon vihannesviljelijöinä. Osana hankkeen koulutusta he oppivat tärkeimmät viljelymenetelmät ja uusia taitoja yritystään varten. Kymmenellä eurolla voidaan kustantaa kolmen päivän lisäkoulutus yhdelle viljelijälle.

10 kpl puun taimia Jiffarongin taimitarhaan, 30 €

Jiffarongin taimitarhassa kasvatetaan taimia, joita istutetaan sekä kylän yhteisömetsään kansallispuiston suojavyöhykkeen uudelleen metsittämiseksi että puutarhaan ruokaturvan parantamiseksi. Yhden taimen hinta on noin 3 euroa ja 30 eurolla taimitarhaan saadaan 10 uutta taimea.

Tarvikkeet metsäpalon torjuntaan yhdelle kylälle, 200 €

Osana Tesito-hanketta Kiang West -kansallispuiston suojavyöhykkeen kylien vapaaehtoiset koulutetaan torjumaan ja sammuttamaan metsäpaloja. Kyliin jaetaan myös metsäpalon sammuttamiseen tarvittavia välineitä, 200 eurolla saadaan kustannettua yhteen kylään välineet taistella metsäpaloja vastaan.

Kiitos, että valitset erilaisen joululahjan ja tuet samalla hanketta! 

Rahankeräyslupa: RA/2020/1705, myöntäjä Poliisihallitus 31.12.2020,
voimassa 04.01.2021 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Rahankeräysluvan saaja: Dodo ry, Aleksis Kiven katu 88 G, 00520
Helsinki Y-tunnus: 1108152-0

Yhteydenotot: sanni.siukola@dodo.org

GAMBIA TESITO -hanke

Jatkohanke 2023–2026

Dodolle on myönnetty ulkoministeriön rahoitus jatkohankkeeseen Gambiassa, Senegalissa ja Guinea-Bissaussa! Tässä nelivuotisessa hankkeessa tavoitteena on jatkaa metsien kartoitus- ja seurantamenetelmän soveltamista ja kehittää edelleen hankkeen ensimmäisessä vaiheessa luotuja kestäviä elinkeinoja.

Yksi tärkeimmistä tavoitteista on kouluttaa paikallisia ympäristöviranomaisia, kansalaisjärjestöjä ja kyläläisiä käyttämään metsänseurantatyökalua Gambiassa, Senegalissa ja Guinea-Bissaussa. Gambiassa aiemmin luotua karttaa tarkennetaan, ja kahden uuden maan osalta kartta luodaan kattamaan valitut pilottialueet. Tavoitteena on mahdollistaa paikallisten toimijoiden osallistuminen metsien- ja maankäytön seurantaan, mikä on tärkeää tasa-arvon ja demokratian kehittymisen kannalta. Työkalun odotetaan myös tehostavan rajat ylittävää metsiensuojelua ja yhteistyötä.

Tavoitteena on myös suojella suojavyöhykettä, joka ympäröi Kiang Westin kansallispuistoa, Gambian toiseksi suurinta suojelualuetta. Metsäpalokoulutuksia jatketaan Kiang Westin alueen kouluissa ja yhteisöissä yhteistyössä Gambian metsäosaston kanssa. Yksi tavoitteista on vähentää metsään kohdistuvaa painetta kehittämällä edelleen Jiffarongin asukkaiden kestäviä elinkeinoja, kuten mikroyrityksiä ja vihannesviljelyä, joiden odotetaan korvaavan polttopuun myynti tulonlähteenä. Lisäksi Jiffarongissa pilotoidaan uutta FMNR-menetelmää (farmer managed natural regeneration), ja sen odotetaan parantavan ruokaturvaa ja maaperän laatua.

Kaikki aktiviteetit toteutetaan yhteistyössä Dodon paikalliskumppani Freedom from Hunger Campaignin (FFHC) kanssa.

Hanke tarjoaa vapaaehtoisille mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi viestinnän ja varainhankinnan kautta. Jos haluat olla osa globaalia muutosta, tule mukaan!Lähetä sähköpostia sanni.siukola@dodo.org ja kerro mistä olet kiinnostunut.


Gambia Tesito -hanke (2021–2022)

Dodo on saanut ulkoministeriön rahoituksen uudelle hankkeelle Gambiassa! Tavoitteena on vuosina 2021–2022 soveltaa Suomen luonnonsuojeluliiton Madagaskarille kehittämää metsien kartoitus- ja monitorointimenetelmää Gambiaan, sekä auttaa paikallisen Jiffarongin kylän asukkaita sopeutumaan ilmastonmuutokseen uusia kestäviä tulonlähteitä, kuten vihannesviljelyä, kehittämällä.

Hankkeen aikana tuotetaan kartoitusmenetelmän avulla Gambian kaikki metsäalueet kattava interaktiivinen kartta, joka tehostaa paikallista metsiensuojelua. Yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista on kouluttaa Gambian ympäristöhallinnon virkamiehet sekä kansalaisjärjestöjen ja Jiffarongin kylän edustajat käyttämään metsien monitorointityökalua, jonka myötä vahvistetaan paikallistoimijoiden verkostoitumista ja mahdollisuuksia osallistua maankäyttöä koskevaan päätöksentekoon.

Hankkeen tavoitteena on myös suojella suojavyöhykettä, joka ympäröi Kiang West -kansallispuistoa, Gambian toiseksi suurinta suojelualuetta. Alueella sijaitsee 15 kylää, joiden asukkaille järjestetään metsäpalokoulutusta yhteistyössä Gambian ympäristöhallinnon kanssa. Alueen suurimmassa kylässä, Jiffarongissa, kehitetään myös polttopuun keräämiselle korvaavia tulonlähteitä, jotta pienennetään metsään kohdistuvaa painetta, parannetaan asukkaiden ruokaturvaa ja autetaan heitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Dodon paikalliskumppanin Freedom From Hunger Campaignin kanssa yhteistyössä toteutettavia aktiviteetteja ovat myös suojavyöhykkeen uudelleenmetsitys, kasvimaan perustaminen viljelijänaisille ja mikrolainojen myöntäminen yritysten perustamiseen.

Uusi hanke tarjoaa vapaaehtoisille monia mahdollisuuksia osallistua, esimerkiksi viestinnän ja varainhankinnan kautta. Jos haluat olla osana globaalia muutosta, tule mukaan!

Laita sähköpostia sanni.siukola-ndure(at)dodo.org ja kerro mistä juuri sinä olet kiinnostunut.

Kuvat: Aleksi Rekunen

Ajankohtaista:
Suojele Gambian metsiä tukemalla metsäpalokoulutuksia!

Lue lisää »
Mesenaatti avoinna 9.9.–24.9.2023


Uutisia aiheesta

Erilainen joululahja (26.11.2023)
Sadonkorjuupäivitys Jiffarongin kylästä (18.2.2023)
Kompostin valmistus (25.1.2023)
Forest fire prevention (27.7.2022)
Identification and selection of beneficiaries (2.1.2022)
Community sensitization (15.12.2021)
Gambia Tesito: New agricultural extension worker & business trainer (3.12.2021)

Instagram

...

42 0

...

8 0

...

14 0