Ekologinen pyrkimys vaatii liikkumistarpeen vähentämistä, kaupunkikulttuurin kehittäminen toisaalta hierarkkista kaupunkirakennetta, jossa on suurkaupungin kulttuurisen potentiaalin hyödyntämiseksi riittävän vahva ydinkeskusta ja tätä tukevia sekundaarikeskuksia. Myöhempään tavoitteeseen sisältyy vaatimus, että koko kaupunki on yksittäisen asukkaan käytössä. Liikkumistarpeen vähentäminen näyttää olevan ristiriidassa vapaan liikkumisen vaatimuksen kanssa. Se voidaan poistaa korostamalla hierarkkisuutta: jos kaikki tärkeimmät palvelut yms. sijaitsevat joukkoliikenteen solmukohtien läheisyydessä, liikkuminen voidaan järjestää ekologisesta näkökulmasta järkevästi. Lisäksi lähiympäristöjen kehittäminen tukee kumpaakin pyrkimystä: vaikka sen onnisuminen saattaisi syödä osan ydinkeskustan ja sekundaarikeskusten ihmisvirroista, on huomattava, että varsinaiset häviäjät olisivat kaupunkirakenteesta irralliset automarketit ja muut toiminnot, jotka eivät palvele sen enempää urbaaneja kuin ekologisiakaan pyrkimyksiä. Keskustoissa on joka tapauksessa paljon ihmisiä ja ihmismäärä ei myöskään ole asukasmäärään nähden vakio: houkuttelevat ympäristöt lisäävät ulkonaliikkujien määrää. Myös suuret keskukset tukeutuvat suurelta osin suhteellisen läheltä tuleviin asiakkaisiin.
Liikennejärjestelmä osaksi yhdyskuntarakennetta
unktionalistisen liikennesuunnittelun synnyttämä liikennejärjestelmä on ristiriidassa urbaaniuden ja ekologisen kestävyyden tavoitteiden kanssa, koska se ei perustu perinteisen kaupunkirakentamisen logiikkaan, vaan (auto)liikenteen sujuvoittamiseen. Asian voi ilmaista niin, että kaupunkikulttuurin itseisarvon sijaan edistetään liikkumisen välinearvoa. Liikennejärjestelmä pirstoaa kaupunkirakennetta väljentämällä sitä ja sekoittaa perinteistä toimintojen hierarkiaa erottamalla liikennemuodot toisistaan. Tämä edistää yksityisautoilun sujuvuutta suhteessa kevyeeseen liikenteeseen ja joukkoliikenteeseen, eikä paranna liikenneturvallisuutta aiotulla tavalla, johtuen autoliikenteen nopeuden kasvusta.
Moderni liikennejärjestelmä on osa funktionalistista rationalistista kaupunkisuunnittelua, jossa kaupungin vaikeasti kvantifioitavien ominaisuuksien kustannuksella maksimoidaan helposti määriteltävien perustoimintojen tehokkuutta.
Tekniset ratkaisut sopeutettava urbaaniin mittakaavaan
Mikä on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista riippuu oletetuista ennakkoehdoista. Se kuinka kevyillä teknisillä ja taloudellisilla argumenteilla urbaaniuden kannalta tärkeät ratkaisut tyrmätään riippuu (keskustelu)kulttuurin luonteesta ja laadusta.
Varsinkin kävelijöille ja pyöräilijöille tarkoitettujen reittien intiimiys, vaihtelevuus ja yllätyksellisyys ovat tärkeitä psykologisia etäisyyksiä pienentäviä ja kyseisten reittien imua lisääviä tekijöitä. Mutta koska eri liikennemuotoja ei pystytä eikä ole turvallisuuden ja viihtyvyyden kannalta järkevää pyrkiä kokonaan toisistaan erottamaan, autoille suunniteltu liikennejärjestelmä ja sen yksittäiset ratkaisut on myös suunniteltava hitaan liikenteen liikkumiskokemusta silmälläpitäen. Lumenaurausta ja hälytysajoja varten suunnitellut mitoitukset eivät ole vain teknisiä kysymyksiä, vaan muokkaavaat huomattavasti kaupungin ulkonäköä.