Datan kerääminen ja hankkeen tulokset Jiffarongissa

On aika jakaa hankkeen saavuttamia tuloksia vuodelta 2024! 

Jiffarongissa kerättiin dataa vuodenvaihteessa, jotta hanketiimi osaisi arvioida, miten hyvin hankkeen tavoitteet on saavutettu viime vuonna. Seuraavassa esitellään joitakin tuloksia Jiffarongissa kerätyn kyselyn tiimoilta.

Tesiton viljelijänaisilta kerätyn datan perusteella ruokaturvakuukausien keskimääräinen määrä nousi kuudesta (2023) kymmeneen (2024) vain vuodessa. Tämä on hieno tulos, sillä sadekauden myrskyt aiheuttivat viime kesänä paljon vahinkoa kasvimaalla, ja samaisen kyselyn mukaan neljännes sadekauden sadosta menetettiin. Myrskyn aikana Jiffarongin kasvimaan aita romahti ja vesisäiliön torni murtui, minkä seurauksena kaksi säiliötä putosi maahan.

Yleisimmät vihannekset, joita viljeltiin kuivana kautena, olivat sipuli, suolaheinä, tomaatti, paprika ja okra, kun taas sadekaudella wonjo, okra, paprika, tomaatti ja etiopianmunakoiso (bitter tomato). 

Viljelijöiltä kysyttiin myös, mitä tuotteita he olisivat kiinnostuneita valmistamaan, kunhan rakenteilla oleva ruoanprosessointiasema avataan. 55 % vastasi, että he olisivat kiinnostuneet valmistamaan tomaattipyreetä, 47 % sanoi haluavansa valmistaa chilikastiketta, 37 % olisi kiinnostunut valmistamaan kuivattuja hedelmiä, siemeniä ja vihanneksia, ja 21 % haluaisi tehdä hilloa.

Kyselyn aikana 58 % naisviljelijöistä ilmoitti osallistuneensa sekä kuiva- että sadekauden viljelyyn, kun taas 42 % osallistui vain kuivan talvikauden viljelyyn. Jiffarongissa ei ole perinteisesti ollut yleistä viljellä vihanneksia sadekaudella, ja monet naiset harjoittavat sen sijaan riisinviljelyä. Tesito on kuitenkin yrittänyt rohkaista naisia kokeilemaan ympärivuotista viljelyä, vaikka osa viljelijöistä onkin lainannut omat kasvimaapalstansa muille, jotka joka hoitavat viljelyn heidän puolestaan, tai itseään varten.

Kun naisilta kysyttiin, miksi he päättivät valita riisinviljelyn sadekaudella, 70 % naisista sanoi, että perhe painosti heitä, ja 30 % sanoi, että he kokivat vertaisiltaan painetta tehdä niin. Riisin tuotanto on fyysisesti hyvin raskasta verrattuna vihannesten viljelyyn, ja sato on suhteellisen pieni, koska monilta puuttuvat asianmukaiset välineet. Hallitus on perinteisesti tukenut toimintaa, minkä vuoksi se on edelleen tyypillinen elinkeino kesäkuukausille. Tesito tukee naisten kesäkuukausien viljelyä siementen avulla, jotta kasvimaan sadekautinen viljely tulisi tutuksi ja osaksi kesäkauden elinkeinoja.

Tämän lisäksi hankkeen FMNR-viljelijät raportoivat, että heidän kuukausittainen ruokaturvansa kasvoi 60% ja kuukausittaiset myyntivoittonsa 54 %. Tämä on hieno uutinen. Monet heistä kuitenkin totesivat, että he tarvitsisivat lisää työkaluja, lannoitteita ja siemeniä tehostaakseen viljelyä.

Viime vuonna ei valittu kyläpankin lainansaajia, koska hanketiimi päätti jatkaa jo olemassa olevien yrittäjien tukemista. Kuusi heistä jatkoi yritystoimintaansa vielä vuonna 2024, ja kaksi heistä jopa rakensi uuden myymälän. Kerätyn datan perusteella he ilmoittivat, että heillä oli keskimäärin 5,3 vuosittaista ruokaturvakuukautta, mikä on pieni kasvu vuoteen 2023 verrattuna, mutta silti melko matala tulos. Kaikki he toivoivat saavansa lisää lainaa ja lisäkoulutusta, jotta he voisivat kasvattaa liiketoimintaansa vuonna 2025.

Kaikki 2024 vuodelta kerätty data otetaan huomioon tarvittavien muutosten tekemiseksi tänä vuonna, ja jotta ruokaturva ja tuotto uusista elinkeinoista jatkavat nousuaan.