Lauantaina EU oli ainoa ryhmä, joka ei ollut suostunut kehitysmaiden vaatimaan mainintaan ympäristön kannalta haitallisten maataloustukiaisten poistoon. Tämä herätti jo odotuksia siitä, että tämä merkittävä aloite saisi sysäyksen eteenpäin. Ironista sinänsä, että vaikka EU ajoikin useimpia myönteisiä asioita, saattaisi merkittävin tulos olla juuri EU:n tiukimmin vastustama kohta.
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä neuvottelut jatkuivat kolmeen saakka. Näiden aikana asetelmat muuttuivat: tukiaisten poistoa koskeva vaatimus lieveni WTO-kierroksen mukaisiin linjoihin. Sen sijaan kehitysmaat saivat läpi vaatimuksen maailman solidaarisuusrahaston perustamisesta, jota sitäkin EU oli tiukasti vastustanut.
Ainakin äkkiseltään arvioituna tämä karkea vertailu tukiaispoisto-solidaarisuusrahasto vaikuttaisi siltä, ettei päätös hyödytä muita paitsi niitä, jotka haluavat pelkkiä näennäisiä tuloksia. Solidaarisuusrahaston rahoitus on epävarma mutta varmaa on, että rahaa kuluu taas uuden rahaston pyörittämiseen. Tukiaisten poisto olisi hyödyttänyt tehokkaammin niin kehitysmaita kuin ympäristöäkin. Tästä aiheesta on täälläkin kuultu useita asiantuntijapuheenvuoroja pitkin viikkoa.
Suomen valmistelema työohjelma tuotanto- ja kulutustapojen ekologisoimiseksi on sekin nyt saamassa siunauksen, tosin lievemmässä muodossa kuin suunniteltiin. Enää ei ole kyse kymmenen vuoden toimintaohjelmasta vaan puiteohjelmista, joita voidaan kansallisesti ja alueellisesti perustaa.
Tavoitteissa takapakkia
Todellisuudessa työohjelma keskittyy lähinnä välineiden antamiseen tuotantotapojen muuttamiseen. Ainoana kulutustapoja ohjaavana tekijänä tekstissä on mainittu kuluttajavalistus. Ekotehokkuutta pyritään siis lisäämää lähinnä tuotantoa ohjaavien mittareiden ja aloitteiden käyttöä lisäämällä.
Merkittävä pettymys oli myös se, ettei luonnonvarojen häviämisen pysäyttämiselle annettu minkäänlaista aikarajaa, vaikka tämäkin oli EU:n painopisteenä. Nyt tähän pyritään vain mahdollisimman pian. Biodiversiteetin hupenemisen merkittävälle hidastamiselle annettiin tavoitevuodeksi 2010. Tämäkin on sikäli huono ratkaisu, että keväällä Haagissa pidetyssä biodiversiteettikokouksessa päätettiin biodiversiteetin väheneminen pysäyttää tyystin vuoteen 2010 mennessä.
Ehkä parempana uutisena voi pitää sitä, että ajatus globaaleista julkishyödykkeistä (meret, kalakannat, ilmakehä) jäi eloon edes jossain muodossa. Nyt niitä
käsitettä voidaan jossain muodossa lähteä kehittämään ja toivoa, että seuraavassa kokouksessa julkishyödykkeistä päästäisiin sopimaan jotain konkreettista.
Mitä vielä jäljellä?
Merkittävinä asioina ovat yhä auki tavoitteet uusiutuvien energialähteiden lisäämistavoitteesta sekä siitä, miten Riossa hyväksyttyjä varovaisuusperiaatetta ja periaatetta maiden yhteisistä mutta eriytetyistä vastuista tulisi tulkita.
Varovaisuusperiaatteen ulkopuolelle haluttaisiin jättää nyt tiettyjä aloja. Tämä on sikäli huolestuttavaa, että oikeastaan koko kestävän kehityksen tulevaisuuteen suuntautuva käsite nojaa vahvasti varovaisuusperiaatteelle.
Yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaate on täällä ollut puheenvuoroissa vahvasti esillä: kehitysmaat peräävät teollisuusmaita ottamaan vastuuta kulutustapojensa aiheuttamista ongelmista.
Vaikka useista asioistakin onkin saavutettu sopu, on kaikki yhä riippuvaista siitä, saadaanko jäljellä olevista asioista sopu. Ilman viimeistä nuijan kopautusta aiemmalla yhteisymmärryksellä ei ole juuri mitään arvoa.
Aleksi Neuvonen 1.9.2002
Johannesburg, Etelä-Afrikka