Kaarinalaiset tuskin rakentavat paikallisidentiteettiään kaupungin pääkeskuksen varaan. Kuitenkin sen luonne on kaupungille rasitteeksi, varsinkin kun tähdätään seudun vetovoimaisimmaksi kunnaksi. Vaikka kaupungin rakenne on muutenkin lähiömäinen, keskuksen arkkitehtuuri leimaa erityisen tehokkaasti koko Kaarinan epäkaupungiksi. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, koska keskus on suhteellisen tiivis ja sijainniltaan liikenteellisesti hyvä Saaristotien uudesta linjauksesta huolimatta. Tehokkaalla täydennysrakentamisella, hyvällä toiminnallisella suunnittelulla ja sopivalla arkkitehtuurilla keskus voidaan muuttaa houkuttelevaksi pikkukaupunkikeskustaksi.
Erityisesti olisi kiinnitettävä huomiota seuraaviin seikkoihin:
- Miltä keskustan julkisivu näyttää Uudenmaantielle päin?
- Kuinka viihtyisän, virikkeellisen ja kaupunkimaisen vaikutelman keskusta antaa sen käyttäjälle? Pikkukaupunkimaisuuden saavuttamiseksi katu- ja kaupunkitilojen mitoitus on avainasemassa.
- Miten keskustan päästä päähän liikuttaessa (varsinkin psykologiset) etäisyydet minimoidaan niin, että kokoavan raitin yhteyteen samalla saadaan mahdollisimman paljon oheistoimintoja ja katuelämää?
- Miten kävelyetäisyyden päähän keskustasta onnistutaan sijoittamaan tehokkaasti ja viihtyisästi asuntorakentamistä
- Miten Pyhän Katarinan tien (sekä mahdollisesti Uudenmaantien) varrelle muodostetaan tehokkaasti ja viihtyisästi rakennettu, Kaarinan ja Turun keskustat yhdistävä joukkoliikennekäytävä?
- Miten automarketit – mahdollisesti strategiakautta hieman pidemmällä aikavälillä – voidaan (siirtämällä?) muuttaa keskustaan liittyviksi kauppakeskuksiksi?
Kaarinan suunnittelussa useimpia näistä periaatteista ei ole huomioitu. Keskustan tuntumaan on esimerkiksi sijoitettu yksityisautoiluun perustuvia marketteja, jotka eivät elävöitä keskustaa, syövät sen potentiaalista ostovoimaa ja kaupunkielämää sekä rumentavat maisemaa. Asuntorakentaminen Paraistentiellä keskustan tuntumassa on toteutettu rakennusliikkeiden ehdoilla standardiratkaisuina, eikä viihtyisien pihapiirien muodostumiseen, psykologisten etäisyyksien minimoimiseen tai yhdyskuntarakenteen eheytymiseen korttelitasolla ole pyritty. Voimassaoleva asemakaava sallii saman tyyppisen rakenteen jatkamisen Pyhän Katariinan tielle.
Vaikka toiminnalliset ja tilalliset ratkaisut saattavat olla puhtaan esteettisiä ratkaisuja tärkeämpiä, taloarkkitehtuurin ulkonäöllä on myös huomattava vaikutus alueen imagoon. Ehdotan siksi, että arkkitehtuuri ja huolellinen tilallinen suunnittelu niin mikro- kuin makrotasolla otetaan toiminnallisten ratkaisujen ohessa lähtökohdaksi Kaarinan keskustan suunnittelussa. Seuraavassa esitetään yksi vaihtoehto, jota maassamme ei ole juurikaan kokeiltu.
Ehdotus rakennustaiteelliseksi ratkaisuksi
Yksi mahdollinen keino, jolla Kaarina voisi tehokkaasti nostaa profiiliaan olisi vahva panostaminen Suomen oloissa täysin vaihtoehtoiseen arkkitehtuuriin, nimittäin samantapaiseen kuin mitä Vantaan Kartanonkosken uudella asuinalueella on nähtävissä. Kartanonkosken tyyli edustaa perinteistä urbaania, tilanmuodostukseltaan ja yksityiskohdiltaan virikkeellistä sekä ihmisläheistä rakentamista. Kaupunkitasolla Vantaan yhdyskuntarakenne muistuttaa Kaarinan rakennetta ja Vantaan kulttuurimaisema tarjoaa Kaarinan veroiset puitteet viihtyvyydelle. Kartanokosken ongelmana kuitenkin on alueen toiminnallinen eristyneisyys Vantaan muusta yhdyskuntarakenteesta (kaikki palvelut sijaitsevat alueen ulkopuolella) ja siitä seuraava kaupunkimaisen estetiikan irrallisuus. Kaarinassa olisi paljon paremmat edellytykset integroida keskusta lähiympäristöönsä ja antaa kaupunkimaiselle muotokielelle toiminnallista sisältöä.
Ratkaisua saatetaan vastustaa taloudellisilla ja arkkitehtonisilla argumenteilla. On mahdollista, että ratkaisu on standardiratkaisuja kalliimpi (mielenkiintoista olisi kuitenkin analysoida tarkkaan kuinka paljon, kenelle ja mistä tekijöistä johtuen). Kun kaupungin tasolla kuitenkin on päätetty toteuttaa kunnianhimoinen tavoite seudun vetovoimaisimman kunnan aseman saavuttamisesta, mahdollisia lisäkustannuksia kaupungin lähiömäisen keskuksen muuttamiseksi idylliseksi pikkukaupungiksi ei pitäisi kaihtaa. Panostus lienee lisäksi pitkällä tähtäimellä taloudellisestikin kannattava, suoraan asuntotonteista saatavan hinnan ja epäsuorasti imagon kohentumisen ansiosta. Ratkaisulla puututtaisiin myös ekologiseen ongelmaan, siihen miten riittävästi laadultaan kilpailukykyistä rakentamista voitaisiin sijoittaa lähelle keskustan palveluita.
Vaikea ongelma lienee maamme arkkitehtikunnassa vallitseva kova ”ruotsalaistyyppiseen”, ”romanttiseen” tai jopa ”klisheemäiseen” arkkitehtuuriin kohdistuva vastustus. ”Arkkitehtuurin pitää ilmaista omaa aikaansa”, ”muodon on heijastettava funktiota/rakennustekniikkaa” ovat tuttuja hokemia, joiden syvempään perusteluun ei kuitenkaan mielellään ryhdytä. Tiettyä perää arkkitehtien ajatuksessa kyllä on. Ajalliset kerrostumat ovat tärkeitä ja etenkin Yhdysvalloissa muodostuneita keinoympäristöjä on varmaan syytä välttää. Toisaalta on myös totta, että ”klisheiden” välttämisen verukkeella Suomessa on usein oikeuttu epäinhimillisen ympäristön rakentamista. Uusvanhaakin ympäristöä voidaan rakentaa niin, että rakentamisajankohdasta ei synny väärinkäsityksiä ja niin, ettei esteettiset yksityiskohdat tunnu päälleliimatuilta. Tärkeää olisi pystyä keskustelemaan arkkitehtonisista kvaliteeteista myös viihtyvyyden ja sosiaalisen toimivuuden näkökulmasta. Arkkitehtuuri on liian tärkeä, jotta siitä päättäminen voitaisiin jättää vain arkkitehdeille – ja rakennusyhtiöille.
Jarre Parkatti