Työkulttuurin muutos
Ihmisten suhde työhön on moninaistumassa. Perinteisesti työ on ollut keskeinen elämän sisältö, mutta useimmille se on kuitenkin ollut rytmiltään yhdeksästä viiteen -rytmistä toimeentulon hankkimista. Entistä useammalle työstä näyttää tulevan jatkossa entistä enemmän intohimo, jonka ympärille myös vapaa-aika ja koko muu elämä kietoutuu (vrt. Pekka Himasen Hakkerietiikka). Työn merkitys puhtaana ansionläähteenä vähenee sen muuttuessa enemmän peliksi, osin myös leikiksi, jossa tavoitteina on tunnustuksen saaminen omille saavutuksille ja ongelmien ratkaiseminen. Toisaalta työn merkitys voi myös vähentyä muiden elämäntyylivalintojen tieltä. Työ nähdään osana muun elämän kokonaisuutta, jossa myös työn on oltava joustava. Perinteisen työn merkityksiä (elämäntehtävä, keskeinen sosiaalinen ympäristö, onnistumisen elämysten hakeminen) voidaan antaa myös muulle kuin palkkatyölle. Joku ei suostu muuttamaan työn perässä tai matkustamaan joka päivä töihin Espooseen; toinen haluaa käyttää aikaansa myös järjestötoimintaan tai muihin harrastuksiin; kolmas hakee työyhteisöä, josta löytyy riittävästi svengaavia tyyppejä.
Osin näiden molempien ilmiöiden taustalla on vähitellen vähenevä työvoiman tarve oleellisissa tehtävissä. Jotkut yrittävät tehdä itsensä entistäkin tarpeellisimmiksi, toiset suuntaavat ponnistelujaan itsensä tai yhteiskunnan kehittämiseen (ja kolmannet eivät enää löydä paikkaansa). Tärkeäksi tulee työn räätälöityminen omiin tarpeisiin: joku haluaa tehdä töitä kotoa, koska viihtyy siellä paremmin kuin toimistossa, toinen taas duunaa etänä koska voi näin tehdä töitä entistä tehokkaammin (ei tarvitse matkustaa ja perheen kanssa kerkeää olla ainakin samassa rakennuksessa). Palkkatyön arvostuksen vaihdellessa toiset suuntaavat entistä enemmän voimavarojaan yhteiskunnalliseen toimintaan, muut taas vieraantuvat työssään täysin muusta yhteiskunnasta (syrjäyttävä työ). Pahimmillaan seurauksena voi olla kahtiajako, jossa vastakkain ovat työhön suuntautuneet tärkeät veronmaksajat ja yhteiskunnan yleisestä hyvinvoinnista huolta kantavat mutta vähemmän uraorientoituneet ja tienaavat.
Kaupunkilaistuminen/kaupunkimaistuminen
Yhä useampi ihminen on toisen polven kaupunkilainen, joka ei kaipaa maaseudun rauhaa vaan pitää kaupunkia luontevimpana elinpaikkana. Enää ei haeta asuinpaikaksi välttämättä omakoti- tai rivitaloa, vaan lapsiperheetkin saattavat haluta jäädä kantakaupunkiin. Kyse on elämäntyylistä: kaupungin syke, palvelut ja monimuotoisuus on tärkeämpi asia kuin ulkoilumahdollisuudet omalta kotiovelta. Julkisen tilan merkitys ajanviettopaikkana lisääntyy. Kaupunkilaisessa normistossa muiden annetaan olla mitä ovat eikä muiden asioihin puututa. Parhaimmillaan tähän yhdistyy käsitys globaalista yhdenvertaisuudesta ja solidaarisuudetsa, pahimmillaan vieraantuminen, jossa muut jätetä selviämään hädässäkin omillaan. Joillekin luonnonarvojen merkityksen ymmärtäminen voi käydä mahdottomaksi, kun oma elinpiiri on täysin teknosysteemissä.
Ympäristötietoisuuden lisääntyminen
Laajimmillaan tämä tarkoittaa omien tekojen vaikutusketjujen huomioon ottamista kaikessa toiminnassa. Suorin ja ilmeisin kytkös on liikkumistapaan: yksityisautoilu on saanut hyvin symbolisen aseman epäekologisen toiminnan malliesimerkkinä. Tarkemmassa pohinnassa muillakin ekovalinnoilla on merkitystä yhdyskuntarakenteeseen: kulutuskielteisyys voi lisätä aineettomien hyödykkeiden (esim. kulttuuripalvelut) kulutusta, asunto hankitaan paremmalta paikalta mutta pienempänä, osa suoritta retriitin maaseudulle, josta elävät luonnonläheisesti etätöitä tehden. Tulevaisuudessa myös asuntoa valitessa saattaa rakentamisen ympäristövaikutuksilla olla enemmän merkistystä (ellei ekorakentamisesta tule sitä ennen standardia; kaikkein ympäristötietoisemmat eivät suostu ostamaan kämppää uudisrakennuksesta, joka on syrjäyttänyt luonnontilaista ympäristöä).
Nuoruuden pidentyminen
Paineet ”aikuisen elämäntyylin” omaksumiseen ovat vähentyneet osin individualisoitumisen myötä. Ihmiset perustavat perheen ja privatisoituvat entistä myöhemmin, jolloin harrastuksille, järjestötoiminnalle ja uralle jää enemmän aikaa. Entistä vanhemmat ihmiset hakeutuvat huvittelemaan säännöllisesti baareihin, kahviloihin ja klubeihin. Ystäväpiirin merkitys perheen kustannuksella vahvistuu. Erilaisille uusille ilmiöille ja vaikutteille ollaan alttiita entistä pidempään, omaa paikkaa saa hakea kauan. Myös elinikäisen oppimisen ihanne voidaan ymmärstää näin: elämänuraa ei tarvitse valita kerralla.
Yhteisöasumisen yleistyminen
Asuntotilanteen kiristyessä suurissa kaupungeissa ovat entistä useammat valmiita tinkimään ehdottomasta yksityisyydestä (omasta asunnosta) ja kokeilemaan vaihtoehtoisia asumismuotoja. Toisaalta kaupunkien lisääntyvä anonymiteetti pelottaa monia ja sen vastineeksi haetaan kiinteämpää yhteisöä. Niinpä esim. kolmannen iän asumisyhteisöt ovat tulossa Suomeenkin. Myös perheen perustamisen lykkäytyminen antaa sijaa toisenlaisille perheyhteisöille. Osin kaupunki myös sosiaalistaa, tarjoaa mahdollisuuksia ja vapauksia elää epäkonventionaalisesti.
Individualisoituminen
Ihmiset kokevat entistä enemmän olevansa yksilöitä ja vastuussa teoistaan ainoastaan itselleen. Vapauden arvostus kasvaa, vastuu perhettä ja isänmaata tms. kohtan laimenee. Pahimmillaan seurauksena on kestämätöntä hedonismia, jossa omia mielihaluja saa toteuttaa estoitta muiden hyvinvoinnista piittaamatta.
Kosmopolitisoituminen
Omaksi pelikentäksi koetaan yhä enemmän koko (läntinen) maailma. Työtehtäviä saa helposti ulkomailta ja uusia haasteita lähdetään hakemaan ulkomailta (vrt. työkulttuurin muutos). Kulttuuri globalisoituu, erityisesti suurissa kaupungeissa on vallalla entistä enemmän sama globaali kulttuuri ja käyttäytymisnormisto. Perhesiteet ovat entistä löyhempiä, mikä tekee lähtemisen helpoksi. Viestintä- ja liikenneyhteydet kehittyvät, maailmaa on helppo nähdä ja läheisiin on yksinkertaista pitää yhteyttä pitkienkin välimatkojen takaa. Kansallisten kulttuurien tilalle tulee globaaleja alakulttuureja, joihin voi osallistua missä vain joko paikallisten kanssa tai virtuaalisesti.
Kaipuu yhteisöä vahvistaviin yhteisiin päämääriin
Aiemmin useimmilla oli yhteinen kansallinen- tai luokkaidentiteetti, joka yhdisti yleensä omiin naapureihin tai muihin päivittäin kohdattaviin ihmisiin. Perheen ja suvun merkitys on ollut Pohjoismaissa jo pitkään suhteellisen vähäinen, ihmiset toimivat ennen kaikkea yksilöinä. Suuria tarinoita ei enää ole. Monille tällainen anonymiteetti voi käydä liian raskaaksi. Yhtenä ratkaisuna voi olla uudenlaisten pienyhteisöjen muodostaminen, mutta yhtälailla ihmiset voivat alkaa
haluta karismaattista johtajaa, joka julistaisi yhdistävänsä kansan. Kolmantena mahdollisena tienä on yhteisön tiivistyminen uhkien edessä: esim. vakava ympäristökatastrofi voi pakottaa hakemaan vahvoja yhteisiä päämääriä.
Asuinalueiden positiivisen eriytymisen mahdollisuus
Alakulttuurien merkityksen lisääntyessä ja elämäntyylien kirjon kasvaessa saattaa yhteisöasumisen rinnalle syntyä myös laajempia eriytyneitä asuinalueita. Eriytyvien arvomaailmojen seurauksena on mahdollista, että kaupunkilaisesta suvaitsevaisuudesta huolimatta on yhteiselo monasti koetuksella yhteisellä asuinalueella. Ilmiön luulisi voimistuvan, mikäli kunnallistasoiden päätöksenteon rinnalle aletaan rakentaa kaupunginosahallintoa tai osallistuvuuteen perustuvia järjestelmiä.
Perinteisesti suurkaupungeissa on ollut rähjäinen, osin slummiutunut alue, jossa pikkurikolliset, alakulttuurien edustajat ja nuoret urbanistit elelevät. Suomessakin rakennetaan ekokaupunginosia, joihin kaiketi oletetaan hakeutuvan ympäristönäkökohtia arvostavia ihmisiä. Yhdysvalloissa varakkaat vanhukset muuttavat Arizonaan ja Floridaan omiin vanhainkaupunkehinsa. Tämä on jo selkeätä segregoitumista, eriytymistä varallisuuden mukaan.
Sinkkuuntuminen
Individualisoitumisen myötä perheen perustamiseen on aiempaa suurempi kynnys ja perheinstituution rinnalle tulee muita järjestelyitä. Monet pohtivat yhteen muuttamista pitkään, jolloin pariskunta voi pitää hyvinkin kauan kahta asuntoa. Erilaisten uusperheiden rinnalla asuu entistä runsaampi joukko uussinkkuja, jotka välillä viettävät railakasta sinkkuelämää, välillä taas pitävät kotonaan laajaa lapsikatrasta. Kaikkiaan tämä moninaistaa vaatimuksia asuntoa ja asuinpaikkaa kohtaan.