Kaupunkirakenne
Lähdemme siitä, että ekologisen kaupungin pitää olla jokseenkin tiivis (tarkemmin: tehokkaasti rakennettu) liikkumistarpeen vähentämiseksi sekä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen toimivuuden takaamiseksi. Väljempi yhdyskuntarakenne tarjoaa periaatteessa paremmat mahdollisuudet omavaraisuuteen, mutta ilman erillisiä toimenpiteitä omavaraisuuden aikaansaamiseksi väljä rakenne on selvästi tiivistä epäekologisempi (biodiversiteetin säilymisen kannalta riskialttiimpi tai tuhoisampi). Kaupunkivisiossamme kuitenkin lähdemme omavaraisuus- ja tiiviysperiaatteen yhdistämisestä, johtuen mm. olemassaolevasta hajaantuneesta yhdyskuntarakenteesta maassamme. Tämän periaatten mukaan kaupunkiseutujen esikaupunkialueita ja tarpeen mukaan myös kantakaupunkialueita tulee tiivistää, mutta sellaisella tavalla, että sekä esikaupunkimaisen että intensiivisesti urbaanin ympäristön parhaat puolet saavutetaan. Ajatuksena on ”pikkukaupungistaa” ja ”tapiolaistaa” esikaupunkialueet, luomalla sellaisen alueiden hierarkian, että kaikkien asuinalueiden läheisyydessä on eritasoisia ”urbaanitihentymiä”.
Urbaanisuus
Tiiviys sinänsä ei kuitenkaan ole sama asia kuin urbaanisuus, joka vaatii alueelta myös jonkinlaista monipuolisuutta. Jokseenkin mekaanisesti urbaanisuus voidaan määritellä sellaisen ympäristön ominaisuudeksi, jossa eri toimintojen ja risteävien verkostojen määrä on alueen pinta-alaan nähden suuri (toiminnan intensiivisyys) ja jossa liikkuu paljon ihmisiä. Hieman epämääräisemmin tai tautologisemmin urbaani ympäristö on lisäksi puhtasti arkkitehtonisesti kaupunkimainen, mikä tarkoittaa sitä, että tiettyjä kaupunkirakentamisen perinteitä on noudatettu. Vaikka massiivisuus periaatteessa tarkoittaa paljon ihmisiä, vasta yksityiskohtien inhimillinen mittakaava, monenlaiset palvelut ja muut toiminnot sekä viipymiseen houkutteleva miljöö takaavat sen, että tiiviisti rakennetussa ympäristössä on toimintaa ja ihmisiä sekä näyttää kaupunkimaiselta. Kääntäen suhteellisen pienimittakaavainenkin ympäristö voi olla urbaani: rakennusten ryhmittelyllä ja ulkonäöllä, toimintojen synergialla ja pienikokoisten, ihmisten helposti täyttämillä aukioilla aikaansaadaan urbaanisuden näkökulmasta samansuuntainen intensiivinen paikan henki kuin suuremmissakin keskuksissa.
Urbaanisuus ja tehokkuus ei tarkoita sitä, että ”kaikki paikat rakennetaan täyteen”. Päin vastoin urbaani rakennustapa antaa paremmat mahdollisuudet säästää luontoa sekä rakennetun ympäristön välittömässä läheisyydessä (mm viherkäytävinä) että kauempana yhtenäisiä virkistysalueina kuin tuhlaavan tehoton tilankäyttö.