MET-visio: 1.2 Niukat voimavarat: asukasmäärä, rakennusmassat jne.

Kaupunkia rakennettaessa asukasmäärä, rakennusmassat, palvelut ja instituutiot on nähtävä niukkoina voimavaroina, joita ei pidä tuhlata sirottelemalla niitä joko sattumanvaraisesti pitkin metsiä tai ahtaamalla ne liian tiiviisti keskuksiin. Jos urbaaneja kvaliteetteja pidetään arvokkaina on pyrittävä aikaansaamaan niitä jo pienellä asukasmäärällä ja vahvistamaan olemassaolevaa kaupunkimaisuutta hyödyntämällä mahdollista asukaslisäystä. Vaikka pienillä kaupungeilla on hyvät puolensa, niitä ei kasvavassa kaupungissa vaalita tehokkaimmin tuhlaamalla kaupunkirakentamisen resursseja, vaan ohjaamalla uudet asukkaat sopivan kokoisiin, toisiinsa nähden optimaalisesti sijoitettuihin yksiköihin, urbaanin rakenteen jatkumoita ja rajoja säädellen.

Kaupunkielämän vilkkaus asukasmäärään nähden ei ole vakio. Onnistuneella lähiympäristöjen suunnittelulla, varsinkin muodostamalla urbaaneja tihentymiä lähellä asuin- ja työympäristöä, voidaan kaupungin käyttöä asunnon tai olohuoneen jatkeena lisätä.

Julkisten rakennusten sijoittaminen

Palveluiden ja instituutioiden sijoittamisen osalta on tarkoin harkittava kuinka keskeisen paikan ne vaativat toimiakseen. Erityisesti yksityisten yrittäjien tarjoamien palveluiden kohdalla kannattavuuslaskelmat ohjaavat sijoittumista, mutta periaatteessa “haja-keskitys” (koko kaupunkiseudulle hajauttamisen kanssa rinnakkainen keskittäminen urbaanitihentymien muodostamiin keskuksiin) ei synergia-ajattelun onnistuessa vähennä liike-toiminnan kannattavuutta.

Ydinkeskustaan luontevimmin sopivan kulttuuri-instituution sijoitus sekundaarikeskukseen saattaa onnistua, mikäli tämä keskus on todella vahva ja sijainti vaihtoehtoisessa keskuksessa on hyvin keskeinen sekä sen muihin toimintoihin että liikenneyhteyksien suhteen. Vahvan instituution hajasijoituksella vaikutetaan samalla vahvasti sekundaarikeskuksen (miellettyyn) keskeisyyteen, attraktiivisuuteen ja identiteettiin. Keskeisyyden aste riippuu toiminnan luonteesta (esim. Tikkurilan ja Vantaan imagoon vahvasti vaikuttavan Heurekan sijainti lienee riittävän keskeinen).

Julkiset rakennukset sijoitetaan usein puistoihin ja tämä onkin yleensä kaupunkikuvallisesti onnistunut ratkaisu. Joskus arkkitehtoninen näkökulma riittää perusteluksi, mutta olisi kuitenkin harkittava miten mahdollisesti tärkeä instituutio samalla saataisiin kytkettyä kaupungin elämän valtavirtaan, varsinkin jos kyseessä on paljon kävijöitä keräävä rakennus. Esimerkiksi koulut ja kirjastot voisivat oikein sijoitettuina elävöittää keskeisten raittien ja torien toimintaa huomattavasti ja samalla paremmin integroitua kaupunkiin kuin nykyisenlaisesti metsän reunaan rakennettuina. On myös mahdollista soveltaa sekä että -periaatetta: rakennus voi olla sekä keskeisen kadun/torin varrella että puistossa. Kyse on hienosäädöstä, joka onnistuu suunnittelijan omaksuttua ajatuksen. Kirkoille ja muille symbolisesti tärkeille mutta suhteellisen vähän kävijöitä kerääville instituutioille voidaan antaa visuaalisesti keskeinen mutta toiminnallisesti perifeerinen asema, esimerkiksi tärkeän kadun päätyaiheena.

Ydinkeskustaa ei kannata tunkea täyteen toimintaa, koska se helposti menee hukkaan kaupungin urbanisoitumisen kannalta. Ihmisiä ja ruuhkia on jo riittävästi, mahdollinen lisä suurkaupunkimaisuuteen ei välttämättä kompensoi uuden rakennuskohteen aiheuttamaa muiden alueiden kuihtumista. Tämä on todellinen ongelma esimerkiksi Helsingissä, jossa oikeaa kaupunkimaisuutta on vaikeaa löytää kantakaupungin ulkopuolelta ja missä jopa Hakaniemen tapaiset keskeiset sekundaarikeskukset ovat uhattuina (jos Elannon tavaratalo lopullisesti lakkautetaan, kaupunginosan luonne on jo toinen). Sinänsä ydinkeskustan hankkeet ovat yleensä hyvin kiinnostavia (ja samalla jossain määrin uhkapeliä), koska ne vaikuttavat vahvasti kaupungin identiteettiin. Joskus kuitenkin ollaan valmiita uhraamaan kaupunkikuvallisesti arvokkaita rakennuksia tai puistoja vain tehokkuuden nimissä, kuten Helsingin Pikku-Parlamentin puistikon tapauksessa (myös musiikkitalon sijoittamista voidaan tästä näkökulmasta kritisoida). Silloin kokonaishyöty jää negatiiviseksi. Kun ruvetaan kilpailemaan esikaupunkialueen kauppakeskusten kanssa niiden omalla konseptillaan, ydinkeskusta supistuu alaltaan kaupallisen toiminnan siirtyessä puoliyksityisiin sisätiloihin, joissa katujen monimuotoinen ja spontaani toiminta ei viihdy.

Keskeisten alueiden ja periferian kiinnostavuus

Tiivistäminen ydinkeskustassa, kantakaupungin alueella ja sen reunavyöhykkeellä on kuitenkin hyvin mielenkiintoista, koska sillä tavoin kaupunki kasvaa paljon enemmän ihmisten mielessä kuin anonyymejä lähiöitä rakennettaessa. Tämä siksi, että esim. Helsingin “spora-alue” (tai sitä vähän laajempi alue) on olemassa ihmisten tietoisuudessa paljon vahvemmin kuin (varsinainen) esikaupunkialue. Myös pikkukaupunkimaisia keskuksia luomalla ja niiden tuntumaan rakentamalla saatetaan onnistua kaupungin kartalle (kaupunkilaisten mentaalikartalle) todella uutta tuovan oikean kaupungin luomisessa. Sama koskee hyvin erikoisia projekteja, kuten Espoon Säterinmetsää. Kuvitelkaamme esimerkiksi, että Pikku-Huopalahti olisi rakennettu Töölön tehokkuudella ja nykyisen Pikku-Huopalahden idean mukaan rakennettu alue olisi sijoitettu Itä-Helsinkiin. Silloin kaupunki olisi kasvanut nykyistäkin paljon selkeämmin ihan keskustan tuntumassa “spora-alueella” samalla kun Itä-Helsinkiin olisi saatu uusi imagoltaan houkutteleva erikoinen miljöö.

Olisikin tärkeää, että jokaisella alueella olisi jokin attraktio, jotta koko kaupunki olisi mielenkiintoinen ja asukkailla identiteetti. Maamerkit sinänsä eivät tähän riitä ja niiden myönteinen merkitys kaupunkikuvalle on kyseenalainen, varsinkin kun ne yleensä ovat vain konttori- tai asuinrakennuksia ja sellaisina vailla symbolista merkitystä. Maamerkin tarkoituksena on symbolisoida jotain. Kun kauas näkyvää tornia lähestyy, pitää löytyä jotakin mielenkiintoista, joko vain itse rakennuksessa tai (mieluummin) myös sen ympäriltä, luontevimmin urbaani keskittymä.

Automarkettien ja irrallisten ostoskeskusten tuhoisuus

Valtion ja kuntien on rajoitettava kauppaketjujen osittain nollasummapelin luontoista (=kaikkia toimijoita koskevat tiukemmat pelisäännöt eivät välttämättä vähentäisi jaettavan voiton kokonaissummaa), yhdyskuntarakenteen kannalta tuhoisaa kilpailua autolla liikkuvien asiakkaiden suosiosta. Periaatteessa liikenneväyliin tukeutuvista automarketeista ja vapaa-ajan keskuksista on kokonaan luovuttava kestävän kehityksen periaatetta noudattavassa yhdyskuntasuunnittelussa. (Joissain tapauksissa lienee mahdollista kehittää uusia pikkukaupunkimaisia keskuksia olemassaoleviin marketteihin tukeutuen, mikäli joukkoliikenneyhteyksien kilpailukyky ja riittävä asukaspohja kävelymatkan päässä keskuksesta voidaan taata.) Tämä seuraa kestävyyden määritelmästä edellyttäen, että määritelmä on riittävän tiukka, luonnontieteelliset tulokset otetaan vakavasti ja noudatetaan varovaisuusperiaatetta, jonka mukaan todistustaakka on ympäristövaaroja vähättelevällä. Osaltaan vaatimusta tukee myös näkemyksemme sosiaalisesta toimivuudesta ja kaupunkikokemuksesta. Automarketit ja urbaanista rakenteesta erillään olevat kauppakeskukset syövät erittäin tehokkaasti juuri niitä kaupunkirakentamisen niukkoja voimavaroja, joita pikkukaupunkimaiset urbaanitihentymät tarvitsisivat.

On kuitenkin huomattava, että tällaisen paikallisuuteen perustavan kaupungin aikaansaamisen ja autokaupungin purkamisen vaikeudet ovat oikeita, intressiristiriitoihin perustuvia poliittisia ongelmia, eivätkä siten yksinomaan hyvällä suunnittelulla ratkaistavissa. Autokaupungista hyötyy paitsi autoteollisuus myös kauppa, jonka kate riippuu siitä, kuinka helposti ostokset voidaan kuljettaa kotiin (ja kuljetuksen kustannukset ulkoistaa kuluttajille). Yksityisautoiluun ja yksityiseen kuluttamiseen perustuva elämäntapa on rakenteellisesti syvälle juurtunut yhteiskuntaamme ja sen purkamiseksi vaaditaan siksi tietysti kaupunkisuunnittelua laajempaa tarkastelukulmaa (esimerkkinä tämän suuntaisesta yrityksestä mainittakoon Antero Saarikosken ekokaupunkiohjelma).


Takaisin MET-vision sisällysluetteloon