|
Bonnin kokouksessa sopimuksen ratifioineet valtiot esittelivät keinoja, joilla maaperän köyhtymisen aiheuttamaan haasteeseen on vastattu. Afrikan tilanteen lisäksi kokouksessa esiteltiin muun muassa onnistuneita esimerkkejä kestävästä maan käytöstä, osaamisen ja teknologian siirtämisestä teollisuusmaista kehitysmaihin.
Aavikoitumissopimuksella paitsi taistellaan miljardeja ihmisiä uhkaavaa maaperän köyhtymistä vastaan, sitä myös pidetään yhtenä tärkeimmistä välineistä YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Vuosituhattavoitteet ovat toistaiseksi laajin ja kattavin yritys taistella köyhyyttä vastaan ja maaperän köyhtyminen ajaa ihmisiä alati kiihtyvään köyhyyskierteeseen. Ongelma ei ole vain paikallinen – köyhien ihmisten massamuutot parempien elinkeinojen perässä kaupunkeihin ja toisiin maihin muodostaa vakavan yhteiskunnallisen ongelman, joka koskettaa myös rikkaita teollisuusmaita.
Suomi vaikuttaa sekä multilateraalisten rahoituskanavien että kahdenvälisen yhteistyön kautta
Teollisuusmaiden rooli aavikoitumissopimuksessa on pitää prosessit käynnissä ja rahoittaa niitä. Varsinaisia sopimuksen kohdemaita ovat kehitysmaat erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.
Suomi rahoittaa aavikoitumissopimuksen prosesseja lähinnä kansainvälisten rahastojen kautta. Maailman ympäristörahasto (Global Envinronmental Facility, GEF) on riippumaton rahoitusorganisaatio, joka rahoittaa muun muassa kestävään maankäyttöön liittyviä aloitteita kehitysmaissa. Global Mechanism (GM) taas on aavikoitumissopimuksen alainen rahoitusinstrumentti. Näiden lisäksi Suomella on yksittäisiä aavikoitumissopimukseen liittyviä hankkeita, kuten esimerkiksi arabikumiprojekti, jota toteutetaan yhteistyössä Viikin tropiikin tutkimusinstituutin, VITRIn kanssa.
Kahden välisiä hankkeita Suomella on aavikoitumissopimuksen teemoihin liittyen Burkina Fason, Etiopian, Namibian, Mosambikin, Etelä-Afrikan ja Tansanian kanssa. Suomen kahdenvälisissä hankkeissa korostetaan paikallisten ihmisten osallistamista, hyvää hallintoa sekä kestävien maankäyttötapojen kehittämistä ja edistämistä. Näitä tavoitteita toteutetaan esimerkiksi Burkina Fasossa metsäpalojen kontrollointi hankkeella, jossa paikallisia ihmisiä 300 kylässä on opastettu uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön. Projekti tukee aavikoitumisen ehkäisemisen ohella köyhyyden vähentämistä, naisryhmien vahvistamista sekä paikallisen hallinnon vahvistamista. Etiopiassa taas Suomi tukee paikallisten yhteisöjen mahdollisuuksia suunnitella, toteuttaa ja hallinnoida muun muassa vesivarojen käyttöön ja hallintaan sekä sanitaatioon liittyviä prosesseja. Etelä-Afrikan projekti liittyy paikallishallinnon hajauttamiseen ja kehittämiseen. Tarkoituksena on yhdistää ympäristöön liittyvät ongelmat paikallisiin kehitysohjelmiin erityisesti alueilla, joita uhkaa vakava maaperän köyhtyminen ja luonnon resurssien väheneminen. Suunnitteilla olevan rahaston, Eco-fundin, avulla on tarkoitus tukea kansalaisyhteiskunnan osallistumista suunniteltuihin prosesseihin.
Osallistumisen puute ja vaikeus vaivaa kansalaisjärjestöjä
Lähes kaikkien kansainvälisten ympäristöprosessien tavoitteena on kansalaisten osallistumisen lisääminen ja demokraattisen päätöksenteon vahvistaminen osana sopimusten toteuttamista. Kuitenkin käytännössä sopimukset ovat pohjoisen rahoittajavaltioiden käytäntöjen mukaan solmittuja ja niin kehitysmaiden hallinnon kuin kansalaisyhteiskunnankin on vaikea osallistua noihin prosesseihin.
Aavikoitumissopimuksen toteutumisen kannalta on erityisen tärkeää, että kohdealueiden ihmiset ja järjestöt saadaan mukaan osallistumaan prosessiin sen kaikissa vaiheissa. Maaperän köyhtymisestä aiheutuvat ongelmat koskettavat niin vahvasti paikallisia asukkaita, että olisi lyhytnäköistä jättää heidät prosessin ulkopuolelle. Sen sijaan heidän osallistumistaan pitää tukea ja paikallisille ihmisille pitää tarjota mahdollisuus saada äänensä kuuluville vaikka sitten paikallisten kansalaisjärjestön kautta.
Hanna Paulomäki
Kirjoittaja edusti Dodoa Suomen valtuuskunnassa Bonnin aavikoitumiskokouksessa.