DODO HYY ry ja Dodo – Tulevaisuuden elävä luonto ry ovat olleet joka vuosi esillä Helsingin yliopiston vuotuisissa avajaiskarnevaaleissa. Tänä vuonna sloganina on: Asiaa ja asennetta!
Dodon standi on Porthaniassa. Myös keltainen Dodo-lintu on paikalla. Tervetuloa tutustumaan ja tapaamaan toimijoita.
Viisivuotisen historiansa aikana Dodo on pitänyt yllä korkeatasoista ympäristökeskustelua ja ollut yhtenä monista vaatimassa yhteisen maapallomme tulevaisuudesta huolehtimista. Tehtävä ei ole haasteeton. Tällä hetkellä Suomessa kulutetaan luonnonresursseja kaksinkertainen määrä kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen nähden. Ekologisesti ottaen joka vuosi tunnutaan menevän kestämättömämpään suuntaan.
Retorisella tasolla ympäristöasiat ovat lyöneet itsensä lopullisesti läpi. Enää ekologisia näkökantoja ei pidetä hörhöilynä eikä edes ylilyönteinä, vaan tämän hetken ja tulevien vuosikymmenien tärkeimpinä seikkoina, joita ei voi sivuuttaa toisarvoisina.
Valitettavasti retoriikka ja käytäntö ovat edelleen varsin kaukana toisistaan. Siksi ympäristöjärjestöjen merkitys maapallon puolestapuhujana on edelleen erityisen suuri hahmotettaessa tulevaisuuden tärkeitä, monesti peruuttamattomia ratkaisuja.