Aw ni tile, Tropiikki-listalaiset!
(hyvän päivän tervehdys paikallisella bambaran kielellä)
Uutisia Malista vaihteeksi toiselta taholta. Oona viestissään jo minusta kertoikin. Olen siis Heidi Leino, sosiologian ja kehitysmaatutkimuksen opiskelija ja ollut löyhästi mukana Sinsiberessä Helsingin päässä. Nyt olen tullut tänne Maliin graduaineistoa keräämään Sinsiberen merkeissä.
Pyrkimykseni on hahmottaa naisten kulttuurista ympäristökäsitystä ja ajatuksia puunhakkuusta eräässä Sinsibere-projektikylistä, Karakossa, missä naiset ovat tähän asti hakanneet puita myyntiin.
Asun Karakossa kaiken kaikkiaan vähän yli kuukauden mistä kolme viikkoa on nyt takanapäin. Mikäli jotakuta teistä kiinnostaa tarkemmin kuulla elämästä Malin maaseudulla ja Sinsiberestä ruohonjuuritasolta, vielä ehtii lähettää kysymyksiä niin että voin niihin vielä täällä ollessani reagoida. Käyn kylästä pääkaupunki Bamakossa sähköpostilla viikoittain.
Karakolaisten elo ei ole helppoa mutta kyläläisillä tuntuu olevan kova yritys kehittää yhteisöään. Kyläläiset rakensivat kaksi vuotta sitten Plan Internationalin rahoittamilla materiaaleilla koulun ja on aika hienoa nähdä lapset, erityisesti tytöt tavaamassa kouluvihkoista ranskaa koulun jälkeen.
Hyvin harvat Karakon naiset ovat käyneet yhtään vuotta koulua ja todella harvassa ovat luku- ja kirjoitustaitoiset.
Karakon kylän suurimpia ongelmia on sen sijainnin syrjäisyys, käytännössä kunnollisen tien puute. Kylään mennessä töyssytellään muhkuraista polkua n.10 km mistä johtuen minibussi käy Karakossa vain n. kerran viikossa. Silloin on naisilla mahdollisuus käydä toisen kylän torilla myymässä esim.
Karitepuun pähkinöistä tekemäänsä saippuaa, jonka valmistustekniikkaa Sinsibere-hakkeessa pyritään kehittämään jotta puista saatavat tulot saataisiin korvattua muilla.
Omin silmin olen voinut täällä nähdä kuinka metsät ovat häviämässä huimaa vauhtia, käytännössä katsottuna lähes kaikki puut joista ei ole suoraa hyötyä ihmisille on jo kaadettu. Bamakon ympäristökuntien polttopuubisnes on paisunut uskomattomiin mittasuhteisiin. Kaupunkiin ajaessa voi joka ilta bongata kymmenittäin useiden metrien korkuisilla kuormilla lastattuja pick upeja jotka ovat käyneet kylissä ostamassa puita polkuhintaan.
Karakossa naiset sanovat lopettaneensa kaupallisen puunhakkuun tämän vuoden alusta. Autoja vierailee kuitenkin kylässä viikoittain edelleen ostamassa puita, mutta naiset ovat vakuutelleet myyvänsä nyt pois jo kerättyjä varastoja ja lopettavansa myynnin kun varastot ovat tyhjät. On vaikea tietää mikä tilanne tosiasiassa on ja kuinka pitkällä tähtäimellä tulee käymään. Se on fakta, että suurin osa saman kunnan kylistä selviää muilla keinoin, eivät siis hakkaa puuta myyntiin. Periaatteessa karakolaisilla pitäisi siis olla vallan hyvät mahdollisuuden samaan.
Viime viikolla Karakossa vierailivat Sinsiberen työntekijät mukanaan saippuanvalmistuksen asiantuntija, joka kävi kartoittamassa naisten valmiuksia ja mahdollisuuksia lähteä kehittämään saippuantuotantoa. Koulutus tullaan järjestämään maalis-huhtikuun aikana. Myös mikroluottotoiminta on nyt lähtemässä kunnolla käyntiin Karakossa.
Minä kävin yhtenä aamupäivänä Sinsibere-ryhmän naisen, Kajatu Kulubalin kanssa polttopuunhakumatkalla. Omaan käyttöönhän naiset yhä edelleen tarvitsevat puita. Vain omaan käyttöönkin puuta tarvitaan niin paljon, että puskassa on käytävä lähes joka päivä. Naiset lähtevät puunhakuun usein yksin tai ystävän kanssa. Minä ja Kajatu otimme kirveet olalle ja läksimme kello yhdeksän maissa kuuman kuivan kauden paahteeseen. Käveltyämme n. 45 min poikkesimme jonkin matkaa polulta ja aloimme hakata puita. Kajatun harkinnan mukaan kohteiksi joutuivat kaikki parimetriset, elävät puut. Käytännössä mitään metsää Karakon ympärillä ei ole, luonto on kuivaa pusikkoa. Hakattuamme puita maahan noin tunnin verran jätimme puut niille sijoilleen ja lähdimme kauemmas keräämään aiemmin hakattuja puita jotka oli jätetty kuivimaan maastoon kahdeksi viikoksi. Karsimme noista puista oksat pois käsin ja niputimme ne puun kuoresta veistetyllä narulla kasaan. Kajatu teki minulle huomattavasti omaansa pienemmän kimpun, mutta niska oli aika jumissa kun olin saanut sen kylään asti kannettua pääni päällä. Kaikkiaan puunhakumatkaan meni 3,5 tuntia.
Naiset Karakossa sanovat itse, että haluavat lopettaa puubisneksen myös sen raskauden vuoksi. Puun hakkuu ja kantaminen ovat rankkaa puuhaa. Mielellään naiset haluaisivat kehittää vihannesviljelyä, josta on tullut yhä kannattavampi tuloja luova toiminta viime vuosina. Ongelmana ovat kuitenkin laskussa olevat sademäärät, kuivan kauden aikana kaikki Karakon kaivot kahta porakaivoa lukuunottamatta kuivuvat, eikä silloin voi kastella kasvimaita. Ongelmana ovat myös eläimet, jotka pääsevät aitojen läpi syömään vihanneksia. Naiset toivovat varoja hyvällä aidalla varustetun naisten yhteisen vihannesmaan perustamista varten.
Karitepuun sadon ollessa hyvä naiset pysyvät kuitenkin kiireisinä voin, öljyn ja saippuan valmistuksen kanssa. Melkein joka perheessä on Karitepähkinöiden kuivaamiseen tarkoitettu uuni. Kariten hyödyntäminen on ikiaikainen perinne kylässä. Viime viikolla naiset järjestivät Karite-juhlan, jonka tarkoituksena oli taata hyvä pähkinäsato ensi sadekaudella. Vuorokauden kestäneellä juhlalla haluttiin osoittaa kunniaa Karitepuille, jotta nämä sitten olisivat suotuisia naisille runsaan sadon muodossa. Tamtam-rumpujen soittajat aloittivat illalla, naiset tanssivat vuoronperään kiivaita tansseja ja lauloivat. Yöllä tamtamin soittajat ja naiset lähtivät puskaan suuren Karite-puun alle tanssimaan. Takaisin tullessa jokainen nainen ripusti oman keittiönsä sisäkattoon Karitepuun oksia. Tällä pyrittiin vaikuttamaan siihen, että joka nainen saisi tarpeeksi satoa. Seuraavana päivänä tanssi jatkui kyläpäällikön ja kylän vanhimman naisen pihoilla. Toivotaan nyt sitten, että sato tulee olemaan runsas jotta naiset pääsevät laittamaan käytäntöön uusia oppeja ja myymään entistä parempaa saippuaa entistä parempaan hintaan.
Näin siis täällä tällä hetkellä. Oona on toisaan tullut Suomeen perheenlisäyksen merkeissä, ja käytännön toimia pyörittävät täällä reippaat ja motivoituneet naisprojektityöntekijät Alima ja Assetou.
Kysymykset, kommentit minulle päin ovat tervetulleita!
Aurinkoenergiaa Suomen helmi-maaliskuun hohteeseen!
Heidi Leino
Bamako, Mali