Maantieteellinen näkökulma kaupunkisuunnitteluun on kiinnostava ainakin seuraavista syistä:
- Sekä arkkitehdit että maantieteilijät ovat omalla tavallaan tilan asiantuntijoita: arkkitehdit sen luomisen ja maantieteilijät sen tutkimisen suhteen. Aihepiirimme rajaukseen viitaten voidaan kuitenkin kysyä missä mielessä maantieteilijöiden voidaan sanoa tutkivan samoja kaupunkitilan piirteitä kuin arkkitehdit ovat luoneet.
- Kuten arkkitehtuurissa, voidaan maantieteessäkin kysyä missä määrin itse tila ja missä määrin tilan ”ei-tilalliset ominaisuudet” kuten pintojen materiaalit, värit ja symboliikka vaikuttavat kaupunkiympäristön luonteeseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen.
- Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta maantieteellinen tutkimusala on konkreettinen: siinä missä yhteiskuntatiede usein yleistää ja abstrahoi niistä konkreettisista paikoista ja sosiaalisista asetelmista, joissa tietyt ilmiöt realisoituvat ja uusinnetaan, maantiede tutkii ainutlaatuisia, joskus yleistävästä teoriasta jossain määrin tai kokonaan poikkeavia paikallisia oloja. – Kvantitatiivisen maantieteen kukoistaessa 1960-luvulla maantiede miellettiin olennaisesti yleistävksi tieteeksi. Tila ja etäisyydet eivät kuitenkaan yleensä riitä selittämään ilmiöitä ilman oletuksia yhteiskunnallisesta kontekstista.
- Paikalliset konkreettiset paikat ja olot muodostavat viime kädessä perustan kaikille yleistäville teorioille. Tekijöiden, joista muodostuu syitä ja seurauksia, on kohdattava, jotta vaikutukset olisivat ymmärrettäviä. Tämä periaate on kouriintuntuvalla tavalla relevantti kaupunkisuunnittelussa: jotta sosiaalista vuorovaikutusta syntyisi, ihmisten on oikeasti kohdattava.
<< Takaisin kopin ohjelmaan