Ympäristöjärjestöt – Dodo, Greenpeace, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF – ovat huolissaan neuvottelujen lopputuloksesta ja haluavat kiinnittää huomion seuraaviin näkökohtiin.
> Mekanismeihin vain kestäviä teknologioita ja katto mekanismien käytölle
> Nielujen osuus pidettävä pienenä
> Sopimuksen noudattamiselle tiukka valvonta
> Teollisuusmaiden autettava kehitysmaita ilmastonsuojelussa
1. Mekanismit edistämään kestävää kehitystä
Yhteistoteutus (joint implementation, JI) ja puhtaan kehityksen mekanismi
(clean development mechanism, CDM) ovat joustomekanismeja, joilla
teollisuusmaat voivat ostaa päästöoikeuksia rahoittamalla ilmastohankkeita
ulkomailla. Jotkin valtiot haluaisivat hyväksyä mekanismeihin kaikki
menetelmät, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä – vaikkapa vanhojen
hiilivoimaloiden tehostamisen ja ydinvoimalat. Koska sijoittavaltio saisi
hankkeista rahan arvoisia päästöoikeuksia, merkitsisi huoleton
suhtautuminen uuden kansainvälisen tukijärjestelmän luomista
kestämättömille teknologioille.
> Projektimekanismeihin tulee hyväksyä vain menetelmät, jotka ovat selvästi
ympäristön ja paikallisyhteisöjen kannalta hyödyllisiä: uusiutuvat
energialähteet ja energiansäästö. Sallitut teknologiat tulee luetella ns.
positiivisessa listassa.
2. Nielujen osuutta rajoitettava
Nieluilla tarkoitaan kasvihuonekaasuja sitovia prosesseja kuten metsiä ja
maaperää. Kioton pöytäkirjan artikla 3.3 kattaa metsittämisen ja
metsäkadon. Artikla 3.4 puolestaan käsittää metsätalouden ja maatalousmaan
– ehkä myös metsien suojelun. Jotkin valtiot haluavat hyödyntää nieluja
mahdollisimman laajasti. Näin ne välttyvät vähentämästä päästöjä lähteellä:
energiantuotannossa ja liikenteessä. Nielujen lisääminen ei itse asiassa
vähennä päästöjä, sillä Kioton pöytäkirjassa jokainen nieluilla sidottu
hiilidioksiditonni oikeuttaa päästämään vastaavan määrän hiilidioksidia
ilmakehään fossiilisista polttoaineista. Nielut vain lykkäävät
vääjäämätöntä siirtymää kohti uusiutuvaa energiataloutta. Nielujen
pysyvyydestä ei ole mitään takeita, sillä puut voivat hävitä esimerkiksi
metsäpalossa, ja niiden laskentaan liittyy valtavasti epävarmuuksia.
> Artiklan 3.4 avaaminen voisi vesittää Kioton pöytäkirjan päästötavoitteet
täysin. Sen luoma porsaanreikä olisi niin suuri, että rajoitettukin
hyväksyminen johtaa vaaralliseen tilanteeseen. Lisäksi se siirtää
painopistettä päästöjen todellisesta vähentämisestä niiden väliaikaiseen
sitomiseen. Siksi 3.4 on rajattava kokonaan neuvottelujen ulkopuolelle.
3. Katto mekanismien käytölle
Joustomekanismien eli päästökaupan, yhteistoteutuksen ja puhtaan kehityksen
mekanismin avulla valtiot voivat suoriutua päästövelvoitteestaan omien
rajojensa ulkopuolella. Kioton pöytäkirjassa kuitenkin todetaan, että
mekanismien tulisi täydentää kotimaisia toimia. Jos mekanismien käyttöä ei
rajata, voivat läntiset teollisuusmaat mennä siitä, missä aita on matalin,
ja ostaa halpoja päästöoikeuksia kehitysmaista ja Itä-Euroopasta. Näin ne
voivat jatkaa päästöjen tupruttelua liki entiseen tapaansa.
> Mekanismien osuus on rajattava korkeintaan 20 prosenttiin
päästötavoitteesta. Puhtaan kehityksen mekanismille on määriteltävä
erikseen oma, korkeintaan muutaman prosentin suuruinen katto.
4. Ei nieluja CDM:ään
Jotkin valtiot kannattavat nieluhankkeiden ottamista osaksi puhtaan
kehityksen mekanismia. Tämä vähentäisi kannustinta panostaa uusiutuviin
energialähteisiin: valtavien puuplantaasien istuttaminen on yksi halvimpia
tapoja suoriutua päästövelvoitteista. Plantaasit ovat luonnonarvoiltaan
köyhiä ja syrjäyttävät usein paikallisyhteisöjä asuinsijoiltaan.
Nieluhankkeet pienentäisivät kehitysmaihin kohdistuvia investointeja, sillä
sama päästövähenemä saadaan murto-osalla uusiutuvien energialähteiden
kustannuksista. Lisäksi nieluihin liittyvät epävarmuudet ovat kehitysmaissa
mittavia.
> Nielut on jätettävä CDM:n ulkopuolelle. Metsitystä ja metsien suojelua
kehitysmaissa tulee tukea muin keinoin kuten kehitysyhteistyöllä.
5. Vero kaikille mekanismeille
Kioton pöytäkirjan mukaan CDM-hankkeista pitää periä veroa, jonka tuotto
käytetään tukemaan kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen
(adaptaatio). Tämä kuitenkin asettaa mekanismit eriarvoiseen asemaan: vero
tekee CDM:stä suhteessa yhteistoteutusta ja päästökauppaa kalliimman.
Lisäksi veron tuotto jäisi vähäiseksi.
> Adaptaatiovero on ulotettava koskemaan kaikkia mekanismeja.
6. Sopimuksen noudattamisen tiukka valvonta
Paraskin sopimus on hyödytön, jos sen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.
Haagissa keskustellaan Kioton pöytäkirjan noudattamisen valvonnasta
(compliance).
> Sopimuksen rikkomisesta on seurattava kunnolliset sanktiot. Valtion on
pystyttävä osoittamaan noudattavansa sitoumuksiaan, ennen kuin se voi
käyttää joustomekanismeja. Tulevilta sitoumuskausilta lainaamisen sijaan
päästökiintiönsä ylittäneiden valtioiden pitäisi maksaa sakkoja erilliseen
rahastoon.
7. Myyjän ja ostajan jaettava vastuu
Joustomekanismien sääntöihin liittyy olennaisena osana vastuu
rikkomuksista. Vastuu voi koskea vain päästöoikeuksien myyjää tai ostajaa
tai se voidaan ulottaa molempiin. Jos vastuu on yksinomaan ostajalla, voisi
myyjä periaatteessa kaupata kaikki päästöoikeutensa halvalla joutumatta
edesvastuuseen. Koska päästöoikeudet ovat rahanarvoisia tuotteita,
merkitsisi tämä samaa kuin väärän rahan painaminen.
> Mekanismien käytön vastuun on koskettava sekä ostajaa että myyjää.
8. Kehitysmaapaketti
Kehitysmaille on luvattu kansainvälisissä neuvotteluissa vuosien varrella
uutta teknologiaa, lisärahoitusta ja monta muuta hyvää asiaa. Tämä ei ole
estänyt teollisuusmaita rikkomasta toistuvasti lupauksiaan. Kehitysmaat
vaatinevat Haagissa niitä hyödyttäviä ratkaisuja, joiden vastineeksi ne
voivat hyväksyä teollisuusmaille tärkeät joustomekanismit. Niin sanottuun
kehitysmaapakettiin kuuluvat mm. valmiuksien parantaminen, adaptaatio ja
teknologiansiirto.
> Teollisuusmaiden on tuettava kunnolla kehitysmaita kansallisen
ilmastopolitiikan laatimisessa, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja
päästöjen vähentämisessä. Tähän on löydyttävä myös riittävä rahoitus
nykyisten kehitysyhteistyövarojen päälle.
9. Haagin mandaatti
Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää päästöjen vähentämistä
maailmanlaajuisesti noin kahdella kolmanneksella. Kioton pöytäkirjassa
teollisuusmaat ovat sitoutuneet vasta noin viiden prosentin suuruiseen
nimelliseen vähennykseen. Valtioilla on pian edessään neuvottelut
pöytäkirjan ensimmäisen tavoitekauden 2008-12 jälkeisistä sitoumuksista.
Vastaavanlaisessa tilanteessa ensimmäisessä osapuolikonferenssissa
Berliinissä viisi vuotta sitten laadittiin ns. Berliinin mandaatti. Siinä
valtiot sopivat jatkoneuvotteluista, jotka johtivat myöhemmin Kioton
pöytäkirjan syntyyn.
> Valtioiden on laadittava Haagin mandaatti, jossa sovitaan aikataulu
seuraavista tavoitteista neuvottelemiseksi. Mandaatissa pitää sitoutua
nykyistä dramaattisesti tiukempiin päästövähennyksiin. Tavoitteiden on
oltava oikeudenmukaisia, jotta kehitysmaatkin saadaan ennen pitkää
rajoitusten piiriin. Kaikilla maailman asukkailla on oltava oikeus
yhtäläiseen päästötasoon henkilöä kohti (per capita -malli).
10. Kioton pöytäkirja saatava pian voimaan
Kioton pöytäkirjan voimaan astuminen edellyttää, että sen on ratifioinut 55
valtiota, joiden päästöt kattavat 55 % teollisuusmaiden päästöistä. Haagin
kokouksen keskeinen tavoite on saada pöytäkirja niin valmiiksi, että
valtiot voivat ratifioida sen. Jos pöytäkirjan voimaantulo viivästyy, käy
sen tavoitteiden saavuttaminen hankalaksi – tavoitekauden alkuun on enää
seitsemän vuotta, ja kestää aikansa, ennen kuin ilmastopolitiikka alkaa
näkyä päästötilastoissa. Siksi mm. EU on pitänyt tavoitteena pöytäkirjan
voimaantuloa vuoden 2002 loppuun mennessä. Tuolloin on kulunut 10 vuotta
historiallisesta Rion kokouksesta ja ilmastosopimuksen hyväksymisestä.
> Valtioiden on sitouduttava ratifioimaan Kioton pöytäkirja välittömästi
Haagin kokouksen jälkeen.