MET-visio: 1.1 Rakentamisen tehokkuus

Kuten johdantoluvusta kävi ilmi, lähdemme siitä, että ekologisen kaupungin pitää olla jokseenkin tehokkaasti rakennettu liikkumistarpeen vähentämiseksi sekä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen toimivuuden takaamiseksi. Väljempi yhdyskuntarakenne tarjoaa periaatteessa paremmat mahdollisuudet omavaraisuuteen, mutta ilman erillisiä toimenpiteitä omavaraisuuden aikaansaamiseksi väljä rakenne on selvästi tiivistä “epäekologisempi” (=biodiversiteetin säilymisen kannalta riskialttiimpi tai tuhoisampi).

Kaupunkivisiossamme kuitenkin lähdemme omavaraisuus- ja tehokkuusperiaatteen yhdistämisestä, johtuen maamme hajaantuneesta yhdyskuntarakenteesta ja luontosuhteen tärkeydestä suomalaisessa kulttuurissa. Tämän periaatten mukaan kaupunkiseutujen esikaupunkialueita ja tarpeen mukaan myös kantakaupunkialueita tulee tiivistää, mutta sellaisella tavalla, että sekä esikaupunkimaisen että intensiivisesti urbaanin ympäristön parhaat puolet saavutetaan. Ajatuksena on “pikkukaupungistaa” ja “tapiolalaistaa” esikaupunkialueet, luomalla sellainen alueiden hierarkia, että kaikkien asuinalueiden läheisyydessä on eritasoisia “urbaanitihentymiä”. (Tämä monikeskuksisuuteen perustuvaa ratkaisu poikkeaa esim. Antero Saarikosken ekokaupunkimallista, jossa suositaan konsentrisuutta ja tätä hyödyntävää raideliikennettä.)

Hyvää suunnittelua luonnehtii usein sekä että -ratkaisut, jotka mahdollistavat näennäisesti ristiriitaisisten tavoitteiden sovittamisen. Hyvin suunniteltu kaupunki voi olla sekä luonnonläheinen että tehokkaasti rakennettu. Omavaraisuuden aste kasvaa keskustasta ja keskuksista poispäin siirryttäessä, toisaalta omavaraisuutta voidaan lisätä myös tehokkaasti rakennetuissa osissa, esim. ottamalla pihat ja katot osittain viljelykäyttöön.

Takaisin MET-vision sisällysluetteloon