Urbaaniuden määritelmä
Kaupunkivisiomme keskeinen tavoite on urbaanius eli kaupunkimaisuus. Arkkitehtonisesti ymmärrämme urbaaniudella rakennusten massoittelun sekä aukioiden ja katutilojen mitoituksen ja mittakaavan avulla aikaansaatavaa intensiivisyyttä, vaihtelevuutta ja yllätyksellisyyttä. Urbaani rakentamistapa on suhteellisen tehokas, mutta massiivisuus sinänsä ei ole kaupunkimaisuuden riittävä eikä edes välttämätön ehto. Olennaista on miten osat ja kokonaisuus liittyvät toisiinsa, samalla harmonisesti että jännitteisesti. Urbaaniuden vastakohta ei tarkoittamassamme mielessä ole ruraalius vaan epämääräisyys, liika väljyys tai tuhlaava tilankäyttö sekä paikattomuus.
Urbaani arkkitehtuuri tukee urbaania elämää, joka kiinteästi liittyy edelliseen. Suurkaupungin massiivisia rakennuksia ja valtavia bulevardeja tasapainottaa julkisivujen vaihtelevuus, katutason elämän vilkkaus ja monenlaiset pienet nurkkaukset ja suojat, joihin voi jäädä tarkastelemaan elämän menoa. Urbaanissa ympäristössä erilaisten toimintojen ja risteävien verkostojen määrä on yleensä alueen pinta-alaan nähden suuri ja siinä liikkuu usein paljon ihmisiä. Mutta myös pikkukaupunki, jonka mitoitus on niin intiimi, että yksikin ihminen ilmestyessään täyttää tilan, voi olla urbaani.
Vaikka massiivisuudesta periaatteessa seuraa suurten ihmismäärien läsnäolo, vasta yksityiskohtien inhimillinen mittakaava, monenlaiset palvelut ja muut toiminnot sekä viipymiseen houkutteleva miljöö takaavat sen, että tiiviisti rakennetussa ympäristössä on sekä ihmisiä että toimintaa ja että se myös näyttää kaupunkimaiselta. Kääntäen suhteellisen pienimittakaavainenkin ympäristö voi olla urbaani: rakennusten ryhmittelyllä ja ulkonäöllä, toimintojen synergialla ja pienikokoisten, ihmisten helposti täyttämillä aukioilla aikaansaadaan urbaaniuden näkökulmasta samansuuntainen intensiivinen paikan henki kuin suuremmissakin keskuksissa.
Urbaaniudesta, kuten kaupungin muistakin (alaluvuissa tarkemmin kuvattavista) ominaisuuksista puhuttaessa, on tärkeä muistaa eri tasot, joilla kyseiset ominaisuudet on pidettävä mielessä. Kaupunkimaisuus on relevantti yhtä hyvin rakennusten sisäänkäyntejä kuin korttelirakennetta suunniteltaessa. Vaikka urbaanin perikuva ehkä on keskiaikainen tai historiallisesti kerrostunut keskieurooppalainen kaupunki, myös modernin estetiikan mukaisesti rakennetut ympäristöt voivat olla urbaaneita. Olemme taipuvaisia pitämään perinteistä rakennustapaa varmimpana tapana luoda urbaani kaupunkiympäristö, mutta esimerkiksi harjakatot ja perinteinen ornamentiikka eivät sellaisinaan sisälly – niitä perustavampaan – urbaanin käsitteeseen, niin kuin me ymmärrämme sen.
Miksi urbaanius on tärkeä ominaisuus
Urbaanius ei tarkoita sitä, että ”kaikki paikat rakennetaan täyteen”. Päin vastoin suhteellisen tehokas rakennustapa antaa paremmat mahdollisuudet säästää luontoa sekä rakennetun ympäristön välittömässä läheisyydessä (mm viherkäytävinä) että kauempana yhtenäisiä virkistysalueina kuin tuhlaavan tehoton tilankäyttö.
Lähdemme siitä, että tehokas rakentaminen on ekologisesti kestävää, varsinkin silloin kun sen avulla mahdollistetaan myös väljempien, viljelyksen ja luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden, alueiden säilyminen kaupunkirakenteessa tai sen läheisyydessä. Liikkumistarpeen vähentäminen on ekologisen kaupunkisuunnittelun keskeisiä tavoitteita. Tämän saavuttamiseksi tehokkaan rakentamisen lisäksi on myös aikaansaatava toiminnallinen tehokkuus niin, että työpaikat, palvelut ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet sijaitsevat lähellä asuinpaikkaa.
Toiminnallisen synergian periaatteellinen mahdollisuus (esim. työpaikkojen ja asuntojen sekoittaminen) ei kuitenkaan vielä takaa käytännön toimivuutta. On myös luotava paikkallisyhteisö, pikkukaupunki-ilmapiiri, joka houkuttelee ihmisiä asioimaan ja viettämään aikaa alueella. Ajatuksena on, että urbaani ympäristö mahdollistaa kaupungissaolon kokemuksen omassa kaupunginosassa tai – väljemmin rakennettujen esikaupunkialueiden tapauksessa – pikkukaupunkimaisessa aluekeskuksessa, jolloin vain silloin tällöin on tarvetta lähteä ydinkeskustaan tai muihin keskuksiin.
Tällaisen kaupungissaolon tunteen (vrt Helsingin Kallion tai Töölön ilmapiiri) saavuttamiseksi kaupunkirakenteen ja arkkitehtuurin pitää kuitenkin olla hyvin harkittuja ja ”uskottavia” sekä kortteli- että kaupunkiseututasolla. Ekologisten tavoitteiden lisäksi urbaanin intensiteetin eri ulottuvuudet lisäävät myös kaupankäynnin, sosiaalisten kohtaamisten ym. seikkojen intensiteettiä ja palvelee näin monta tarkoitusta. Erityisesti on mahdollista aikaansaada viihtyvyyttä paitsi onnistuneen kaupunkimaisuuden itseisarvon kautta myös siten, että pienellä alalla syntyy enemmän erilaisia toimintamahdollisuuksia. Pienet etäisyydet alentavat kynnystä ryhtyä erilaisiin aktiviteetteihin.
Urbaanin ympäristön luomisen tekniset ongelmat
On olemassa monenlaisia teknisiä syitä siihen, että jokin ympäristö saa epäurbaanin ilmeen suunnittelijan hyvästä tahdosta huolimatta. Useimmat tekniset vaatimukset ovat sinänsä järkeviä tai jopa välttämättömiä, mutta useissa tapauksissa voidaan keskustella siitä, sovelletaanko niitä liian joustamattomasti ja vaihtoehtoisia (ehkä hieman kalliimpia) ratkaisuja harkitsematta.
1) Palo- ja pelastusmääräykset
Asuinhuoneen ikkunan edessä on oltava 8 metriä vapaata tilaa, johon ei saa sijoittaa rakennuksia eikä autopaikkoja. Yli nelikerroksisen rakennuksen parvekepuolelle on päästävä isolla nostolava-autolla mahdollisen tulipalon sattuessa. Tällaisen auton kääntösäde on melkoinen ja vaatii suurehkon kovapintaisen alustan näiden parvekkeiden alle. Alle viisikerroksisten rakennustenkin pihoille pitää päästä lain mukaan ambulanssin estoitta.
2) Autopaikkojen lukumäärä
Tämä lienee kaikkein suurin rajoite tiiviille rakentamiselle. Poliitikot päättävät viime kädessä jokaisen alueen autopaikkanormit. Kaavoittajat eivät yleensä näe autopaikkojen määrän säätelyn kompetenssiinsa ja vastuualueeseensa kuuluvaksi tekijäksi, vaikka sillä on erittäin suuri vaikutus syntyvän ympäristön luonteeseen.
3) Kadut vievät tilaa
Liikennesuunnittelijat ovat tarkkoja katu- ja kaupunkitilan kannalta liian väljien katualue- ja kääntöpaikkamitoitusten noudattamisesta.
4) Tekninen infrastruktuuri
Yleensä ei keskustella siitä, kuinka paljon tilaa maanalaiset johtokanavat, kuten viemärit, vesijohdot, sähköt ja telekaapelit, vievät. Jollekin alueelle ei saa rakentaa mitään, ei edes aitaa. Tämä on yksi syy ”joutomaiden” syntymiselle.
5) Suomen ilmasto
Lumenaurauksessa syntyville lumikasoille on varattava tilaa (osasyy ”turhien kaistaleiden” syntymiselle ja suljettujen tilojen väljentämiselle – esim. varsinaisia umpikujia ei mielellään rakenneta). Matalalta paistavan auringon valon maksimoiminen tarkoittaa, että korkeat talot (valokulman säilymiseksi samana) vaativat leveitä katuja ja isoja kortteleita.
Yhteenveto
Kiteyttäen voidaan siis sanoa, että tavoitteenamme on tiivis, monia toimintoja synergisesti yhteenliittävä, virikkeellinen, mielellään historiallisesti kerrostunut kaupunki, jonka rakenne sisältää perinteisiä urbaaneja piirteitä ja näiden vastakohtana helposti saavutettavia viheralueita. Urbaani ympäristö on varsinkin siinä mielessä tehokkaasti rakennettu, että pienellä alueella on eriluonteisia ja -tasoisia risteäviä verkostoja sekä mahdollisuuksia hyvin monenlaiseen toimintaan ja erilaisiin ympäristökokemuksiin. Myös rakennusten osalta kaupunki on virikkeellinen, traditioon nojautuva ja toimintoja sekoittava. Kaupunki on myös kaunis yleisesti tajuttavassa mielessä. Mittakaavaltaan se saattaa paikoitellen olla massiivinen, mutta aina myös inhimillinen. Riippumatta kaupungin ja rakennusten koosta, ympäristö tarjoaa rosoisuutta ja lokeroita, mihin elämä tarttuu. Yhteiskunnan ja kaupunkitoimintojen muuttuessa nopeasti pidämme vähitellen aikojen saatossa kehittyneitä ratkaisuja kaupunkirakentamisen ongelmiin kestävimpinä.