Neuvottelut kestävän kehityksen toimintaohjelmasta jatkuivat läpi eilisen päivän kahdessa ryhmässä sekä niiden alaryhmissä. Paljon jäi yhä avoimeksi. Turhauttavalta on tuntunut esimerkiksi energiaosion käsittely, jossa ei millään ole saatu sovittua yhteisestä tavoitteesta uusiutuvien energiamuotojen lisäämiselle. EU:lle on pakko antaa tunnustusta siitä, että se on tuonut joidenkin suurtenkin jäsenmaidensa kannalta rohkeita tavoite-ehdotuksia. Kehitysmaiden G77-ryhmän vastustavissa näkemyksissä kuuluu kuitenkin vahvasti öljyntuottajamaiden ääni, erityisesti kun heidän edustajanaan tässä toimii Iran.
Kysymys on sikälikin vaikea, että kaikkien kannalta relevanttien tavoitteiden esittäminen on mahdotonta. Joillakin mailla uusiutuvien osuus on varsin korkea (Suomellakin reilut 25%, kehitysmailla usein yli 85%), kun taas erityisesti vahvoilla hiilikaivosmailla osuus on muutaman prosentin luokkaa.
Hyvääkin saatiin aikaan: Suomenkin ajama esitys laittomien metsähakkuiden estämisen mainitsevasta kappaleesta on näillä näkymin menossa läpi melko hyvin muotoiltuna.
Viikonlopun hikiset neuvottelut
Tänään perjantaina on ohjelmassa täysistunto, jossa käydään läpi koko luonnos toimintaohjelmaksi, joita tähän asti on työstetty kahdessa ryhmässä sekä niiden alaryhmissä. Odotettavissa on, että käsittely jatkuu myöhään yöhön, mahdollisesti myös lauantaille. Tämän käsittelyn myötä myös ratkeaa, saadaanko ennen Johannesburgia oikeastaan mitään aikaan. Jos eri maaryhmät eivät pääse yhteisymmärrykseen tavoitteista, voivat lopulliset päätökset kestävän kehityksen toimintaohjelmasta siirtyä Johannesburgiin. Kokousten välillä ei virallisia neuvotteluja käydä. Päivä on siis hyvin ratkaiseva.
”Joka kymmenes vuosi tulee joku joka sanoo mitä tehdään”
Täällä odotetaan jännityksellä ensi viikolla alkavaa ministeritason osuutta. Suomen delegaatiossa odotus on tietenkin erityisen suuri, onhan tänne tulossa uusi ympäristöministeri, jonka ensimmäisiä toimia kokous on.
Ministerien on tarkoitus aloittaa neuvottelut Johannesburgin poliittisesta julistuksesta, johon kootaan huippukokoukseen osallistuvien hallitusten keskeinen viesti maailmalle. Vaikka tämän kokouksen on tarkoitus olla nimenomaan edistämään Riossa nimettyjen asioiden toimeenpanoa, olisi tärkeää, että julistus listaisi myös jotain uutta työstettävää ja ajateltavaa seuraavalle viidelle tai kymmenelle vuodelle. Vaikkei näiden uusien asioiden toteuttaminen onnistuisikaan heti, on tärkeää kylvää ajatuksellinen siemen hyvissä ajoin jotta uudet asiat tulisivat yhä laajemman ihmisjoukon tietoisuuteen ja ehkä ansaitsisivat lisää kannatusta. Näin pohja seuraaville neuvotteluille olisi jo vahvempi.
Yhtenä vahvana uutena teemana ovat ilmassa yritysten vastuullisuuskysymykset (corporate accountability), joka on tullut entistä merkittävämmäksi suurten yritysten toimiessa yhä globaalimmin. Täällä käydyissä osallistahojen neuvotteluissa lähes kaikki näistä ryhmistä mainitsi puheenvuorossaan kyseisen teemaan. Lisäksi Norja on maana ryhtynyt ajamaan tämän teeman ottamista selkeämmin mukaan neuvotteluihin. Tässä vaiheessa tuskin kyetään muotoilemaan asiasta sopimusta, mutta asian tärkeys olisi hyvä saada kirjattua Johannesburgin julistukseen.
USAn konkretia-ansa
Torstain päätteeksi oli suuri joukko merkittäviäkin delegaatioiden edustajia kokoontunut brittiläisen tutkimuslaitoksen selvityksen pohjalta pidettyä esitystä kumppanuusaloitteiden keskeisistä kriteereistä. Varsinaisen esitelmän ohella oli paikalle pyydetty kommentoimaan eri tahoja delegaatioista, YK:sta ja järjestöistä. Huolestuttavaa oli, että ainakin USA tuntuu lankeavan – ehkä tahallaan – jonkinlaiseen konkretia-ansaan: kumppanuudet ovat tärkeitä, koska ne tuovat konkreettisempia tuloksia kuin neuvottelut ja sopimuspaperit, ja nyt tärkeintä on tarjota helppo ja byrokratiaton tapa yhteistyöhön erilaisille toimijoille.
Vaikka konkretia on tietenkin se, mihin pyritään, olisi silti tällä tasolla tärkeää koordinoida hallitusti konkreettisia toimia ja rakentaa asiasta joku yheinen visio. Mutta ehkä väite, jonka mukaan aikamme pahin sairaus on utopiattomuus, pitääkin paikkansa nimenomaan yhdysvaltalaisesta kulttuuristä
Aleksi Neuvonen
Bali, Indonesia 31.5.2002