Jopa 30 % maapallon pinta-alasta uhkaa aavikoituminen. Kuivilla, eroosioherkillä alueilla elää noin miljardi ihmistä, joista useimpien toimeentulo on riippuvainen paikallisista luonnonvaroista. Eroosio- ja aavikoitumisuhan lisäksi myös ilmastonmuutos sekä luonnon monimuotoisuuden väheneminen asettavat haasteita luonnonvarojen kestävälle käytölle ja hallinnalle kuivilla alueilla.
Aavikoitumisen syyt sekä ihmisessä että ympäristössä
Helsingin yliopiston professori Vesa Kaarakka määritteli aavikoitumisen kuivien alueiden tilan heikkenemisenä. Kaikkia kuivia alueita ei kuitenkaan uhkaa aavikoituminen; vuosien välinen vaihtelu mm. sademäärissä on luonnostaan suurta, eikä yhden vuoden perusteella voi vielä tehdä päätelmiä. Noin 70 % maapallon kuivista alueista on heikentynyt.
Aavikoitumisen tärkeimmät suorat syyt ovat kestämätön ihmistoiminta, kuten metsänhakkuu, liikaviljely ja laiduntaminen. Usein taustalla on liian suurista ihmismääristä johtuvat maankäyttötavoissa tapahtuneet muutokset. Perinteiset menetelmät maanviljelyssä ja karjankasvatuksessa ovat murtuneet: esimerkiksi kesantoajat ovat lyhentyneet ja monet ovat luopuneet paimentolaiselämästä. Näistä johtuu noin 90 % kaikesta heikkenemisestä. Lisäksi maapallon ilmaston muutos heikentää entisestään osaa kuivista alueista.
Kaarakka kuitenkin korosti puheenvuorossaan aavikoitumista välillisesti aiheuttavien tekijöiden merkitystä. Luonnonkatastrofit , köyhyys, aanomistuskysymykset, sopivan teknologian puute, poliittinen epävakaus, tietämättömyys sekä siirtomaa-ajan perintö vaikeuttavat aavikoitumiseen liittyvien ongelmien ratkaisua. Ongelmat ovat monititetisiä ja useilla yhteiskunnan aloille ulottuvia, mikä tekee niistä erityisen hankalia.
Katso Vesa Kaarakan esitys pdf-tiedostosta.
YK:n aavikoitumissopimus yrittää ratkaista pulmia
Ulkoasianministeriön Markku Ahon mukaan monet yritykset hidastaa kuivien alueiden aavikoitumista ovat epäonnistuneet ja YK:n aavikoitumissopimus (UNCCD) luotiin yhdeksi uudeksi välineeksi puuttua ongelmaan. Sopimusta toteutetaan paikallisten, kansallisten ja alueellisten toimintasuunnitelmien kautta. Sopimuksessa luetellut viisi erityisaluetta ovat: Afrikka, Aasia, Latinalainen Amerikka ja Karibia, Välimeren alue sekä Keski- ja Itä-Eurooppa. Näistä suurimmissa ongelmissa on Afrikka, jossa köyhyys vaikeuttaa aavikoitumisen aiheuttamien ongelmien ratkaisua.
Sopimus on luonteeltaan osallistava, se edellyttää demokraattista päätöksen tekoa ja ”bottom-up” lähestymistä. Ratkaisujen tulee perustua kumppanuudelle ja ne ihmiset, joita ongelmat eniten koskettavat eli usein maaseudun köyhät ihmiset ja yhteisöt pitää ottaa mukaan toimintasuunnitelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi kansalaisjärjestöjen ääntä täytyy sopimuksen mukaan kuulla toimintasuunnitelmien suunnittelun ja toteuttamisen kaikissa vaiheissa.
Sopimuksen puitteissa monissa etelän maissa on muodostettu kansalaisjärjestöjen verkostoja. Samanlainen kartoitus pitäisi tehdä myös pohjoisen järjestöjen parissa ja lisätä yhteistyötä. Näin jo hankittua kokemusta voitaisiin jakaa ja päästä parempiin lopputuloksiin.
Suomalaisilla järjestöillä monenlaista toimintaa
Suomalaisilla kansalaisjärjestöillä on kymmeniä kehitysyhteistyöhankkeita aavikoitumisuhan alaisissa maissa eri puolilla maailmaa. Osa hankkeista pyrkii aavikoitumisen vähenemiseen, kuten Dodon puun hakkaamisen vähentämiseen pyrkivä Sinsibere-hanke ja Ympäristö ja kehityksen puun istutushankkeet Botswanassa ja Intiassa. Osa hankkeista taas toimii kokonaan muilla sektoreilla eli esimerkiksi koulutuksessa tai terveydenhuollossa. Maan käytön ongelmat koskevat kuitenkin kaikkea aavikoitumisuhan alaisissa maissa tehtävää kehitysyhteistyötä.
Kohdealueilla yhteistyö muiden alueella toimivien järjestöjen kanssa voi olla hankalaa, joten konkreettisten ongelmien käsittely pohjoisten järjestöjen vertaisryhmissä voisi tuoda hankkeille lisäarvoa. Lisäksi aavikoituminen ja aavikoitumissopimus ovat suomalaisille tuttuja usein vain käsitetasolla. Näistä asioista tiedottaminen niin tavallisille kansalaisille kuin muille järjestöille vaatisi yhteistyötä. UNCCD luo kehikon, johon yksittäiset hankkeet voivat kiinnittyä ja jonka kautta on mahdollista hankkia paitsi kokemusta myös rahoitusta.
Katso Dodon Tuuli Kaskisen esitys pdf-muodossa.
Kansainvälinen verkostoituminen voi viedä toiminnan uudelle tasolle ja auttaa Suomessa tehtävässä tiedotuksessa
Eurooppalainen aavikoitumiseen liittyvää työtä tekevien kanslaisjärjestöjen yhteistyöverkosto EniD (European Networking Initiative on Desertification) on perustettu vuonna 2001. Verkosto osallistuu aavikoitumissopimuksen toimeenpanemiseen liittyviin kysymyksiin niin Euroopassa kuin partnerimaissaan. Sen tarkoituksena on tiedottaa UNCCD:hen liittyvistä asioista Euroopassa, lisätä eurooppalaisten järjestöjen ja heidän etelän partnereiden yhteistyötä, lisätä ja vahvistaa kansalaisjärjestöjen osallistumista aavikoitumissopimuksen toimeenpanoon sekä osallistua päätöksenteko prosesseihin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. EniDistä seminaarissa oli puhumassa Annelieke Douma, joka tulee hollantilaisesta Both ends -järjestöstä.
Suurin ongelma järjestöjen osallistumiselle Annelieke Douman mukaan on tiedon puute aavikoitumissopimuksen sisällöstä, tavoitteista ja toimintamekanismeista. Yhteistyöllä voitaisiin kuitenkin saada kansalaisjärjestöjen ääni paremmin kuuluville sekä herättää päättäjien ja rahoittajien mielenkiintoa. Lisäksi yhteistyö järjestöjen, päättäjien ja muiden relevanttien instituutioiden välillä tukisi kuivien alueiden kestävää kehitystä. Pohjoisen järjestöjen yhteistyö helpottaisi myös etelän järjestöjen äänten kuulumista aavikoitumissopimuksen prosesseissa eli esimerkiksi kansainvälisissä neuvotteluissa sekä sopimuksen kansallisessa toimeenpanossa.
Katso Annelieke Douman esitys pdf-muodossa.
Lisätietoja:
Hanna Paulomäki
etunimi.sukunimi@dodo.org