Länsi- ja Pohjois-Afrikan maat Marokosta Tsadiin ja Egyptistä Sierra Leoneen ovat aavikoitumisen kannalta erityisen huonossa asemassa. Alueen pinta-alasta suuri osa on aavikkoa ja sateisuuden odotetaan ilmastonmuutoksen seurauksena edelleen vähenevän. Samaan aikaan maan käyttö muuttuu, kun uusia alueita yritetään ottaa viljelykäyttöön, puuta hakataan polttopuuksi ja entistä suuremmat karjalaumat etsivät kuivalta alueelta ravintoa.
Aavikoitumisongelmat Länsi- ja Pohjois-Afrikassa
YK:n aavikoitumissopimuksen toteuttamista seurataan kansallisten toimintaohjelmien avulla. Ouagadougoussa alueen maat esittelivät, miten ne ovat kehittäneet lainsäädäntöään, tukeneet kansalaisjärjestöjä ja muuta kansalaisyhteiskuntaa ja ohjanneet varoja aavikoitumisen hillitsemiseen.
Kaikkien maiden yhteinen viesti muulle maailmalle oli, että aavikoitumisen hillitsemisen suurin ongelma on rahoituksen puute. Aavikoitumissopimuksen kautta kulkee huomattavasti vähemmän rahaa kuin muiden kansainvälisten sopimusten, eikä esimerkiksi sopimuksen ehdottamia kunnallisia ympäristösuunnitelmia ole toteutettu kuin harvoissa alueen maissa.
Myös kansalaisyhteiskunnan osallistuminen aavikoitumisen hillitsemiseen on heikompaa kuin sopimuksen kirjain ja henki edellyttäisivät. Pienten paikallisten kansalaisjärjestöjen on vaikea osallistua monimutkaiseen kansainväliseen prosessiin ja esimerkiksi paikallisille naisyhteisöille se on täydellinen mahdottomuus. Ne eivät tunne prosessia, eivät pysty erottamaan aavikoitumiseen ja muihin ympäristöongelmiin liittyviä asioita ja niiden on mahdotonta hankkia omalle toiminnalleen rahoitusta.
Kolmas ongelma aavikoitumissopimuksen toteuttamisessa on sen ja muiden politiikkatoimien ristiriitaisuus. Kun aavikoitumissopimus, kansallinen lainsäädäntö ja Pohjoisen rahoittajien vaatimukset ovat ristiriidassa, on tulosten saavuttaminen vaikeaa.
UNCCD torjuu aavikoitumista
YK:n aavikoitumissopimus (UNCCD) sai alkunsa yhdessä ilmasto- ja biodiversiteettisopimusten kanssa Rio de Janeiron kestävän kehityksen konferenssissa vuonna 1992. Sen 40 artiklassa määritellään, miten kansainvälinen yhteisö toimii aavikoitumisen torjumiseksi ja sopeutuu sen seurauksiin. Aavikoitumissopimuksessa kehitysmailla on muita ympäristösopimuksia suurempi rooli, sillä kuivuuden pahimmin koittelemat alueet ovat kehitysmaissa ja myös suurin osa ratkaisuista on paikallisia. Teollisuusmaiden tärkeimmäksi velvollisuudeksi sopimus määrittelee kehitysmaiden toimien rahoittamisen.
Dodon Tuuli Kaskinen on parhaillaan Malissa seuraamassa Sinsibere-kehitysyhteistyöhankkeen toteutusta. Hän osallistui Dodon edustajana Burkina Fasossa Ouagadougoussa pidettyyn UNCCD-kokoukseen. Matkaltaan hän kirjoittaa päiväkirjaa, jossa lisää kuulumisia Malista ja Burkina Fasosta.