Hyvät tavat kaunistavat myös Malissa. Käyttäytyäkseen kauniisti täytyy kuitenkin tietää noin miljoona juttua. Minulle yksi vaikeimmin opittavista asioista näyttää olevan se, että ihmisten väliset suhteet riippuvat näiden asemasta. Pohjoismaiseen suoruuteen tottuneena ja sitä arvostavana minun on välillä vaikea älytä, milloin ja keneen pitää suhtautua kunnioittavasti, keitä taas ei malilaisten tapojen mukaan tarvitsisi oikeastaan edes moikata.

Tämä näkyy myös professionaalissa elämässä. Esimerkiksi Mali-Folkecenterin projektityöntekijät eivät voi saapastella kylissä suoraan kylien päälliköiden luo paiskaamaan kättä, vaan väliin tarvitaan puhemiehiä, jotka esittelevät työntekijän ja tämän asian kylän vanhimmalle.

Sinsibere-projektissa asia on hoidettu niin, että jokaisen kylän naisyhdistyksellä on puhenainen ja puhemies, jotka toimivat välittäjinä projektin ja kyläläisten välillä. Perinteiden kunnioittamisen lisäksi puhemiehillä on tärkeä tehtävä myös projektin toteutuksessa, sillä he viimekädessä selittävät kyläläisille, mitä koulutetut ja kaupunkikieltä puhuvat työntekijät tahtovat ja tarkoittavat. Lisäksi puhemiehet hoitavat monenlaisia projektiin liittyviä käytännön asioita kylissä. Kun esimerkiksi Karakoon rakennettiin kanala, puhemies organisoi kylän miehet rakennustöihin.

Kolme kertaa vuodessa kylien puhemiehet kokoontuvat Bamakoon puhemiestapaamiseen, jonne he tuovat tietoa kylistä, jossa he voivat vaihtaa kokemuksia ja jossa projektityöntekijät kertovat tulevien kuukausien Sinsibere-aktiviteeteista. Kuluvan vuoden ensimmäinen puhemiestapaaminen pidettiin Mali-Folkecenterin toimistolla viime torstaina.

Puhemiestapaaminen kutsutaan koolle lähettämällä naisyhdistysten puheenjohtajille kirjeet. Minkäänlainen virallinen posti ei tietenkään kulje kyliin, vaan kirjeet pitää viedä perille. Niinpä otimme Amin kokousta varten kirjoittamat ja Oonan omakätisillä allekirjoituksilla varustetut kirjeet mukaamme käydessämme Tafelessa viime lauantaina. Matkapäivämme sattui sopivasti lauantaiksi, jolloin Dialakorobassa on markkinat. Siellä käy silloin ihmisiä melkein kaikista alueen kylistä ja näiden mukana kutsut päätyivät puheenjohtajille. Yhdistysten puheenjohtajat ovat yleensä melko vanhoja, kylässä hyvin arvostettuja, mutta lukutaidottomia naisia, joten kirjeen saapuessa he kutsuvat paikalle kylän opettajan tai vaikkapa Sinsibere-yhdistyksen puhemiehen lukemaan ja kääntämään ranskankielisen kirjeen bambaraksi.

Kirjeissä ilmoitetaan, että kokous Bamakossa alkaa yhdeksältä, mutta käytännössä vauhtiin ei koskaan päästä ennen kymmentä. Vain muutamasta kylästä pääsee sotramalla suoraan Bamakoon, joten matkaan kuluu aikaa. Suurin osa puhemiehistä aloittaakin kokousaamunsa kukonlaulun aikaan kävellen, pyöräillen tai mopoillen kylästään päätien varteen. Puhemiehille maksetaan kokouksesta matkakulut ja pieni palkkio, joten suurin osa puhemiehistä on kokouksissa paikalla. Nytkin kaikista kuudestatoista puhemiehestä oli paikalla 15.

Animateur-tapaamisten vetovastuu on projektityöntekijä Amilla, mutta myös Mali-Folkecenterin johtaja Ibrahim oli suurimman osan ajasta paikalla. Kirjanpidosta kokouksessa huolehtivat harjoittelijana projektissa jo pitkään ollut Sekou Samake sekä ympäristökoulutuksia pitävä Mamadou Bagayogo. Tällä kertaa myös minä ja täällä harjoittelussa oleva saksalainen Annelene hengailtiin mukana kokouksessa, vaikka meistä oli bambaran kielisessä happeningissä varmasti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Minusta noissa tapaamisissa on hauska seurailla ihmisiä. Kun en ymmärrä puheesta käytännössä sanaakaan, voin keskittyä äänenpainoihin, ilmeisiin ja puheiden rytmiin. On esimerkiksi helppo kiinnittää huomiota siihen, miten paljon naiset ja miehet ovat äänessä. Nyt minusta tuntui, että naiset olivat rohkeampia käyttämään puheenvuoroja kuin kokouksessa, johon viimeksi täällä ollessani osallistuin. Naisten osallistumisaktiivisuus riippuu kuitenkin paljon siitä, kuka kokousta vetää ja keitä muita on paikalla. Eilisessäkin kokouksessa eron huomasi selvästi: silloin, kun Ami oli vetovastuussa, naiset käyttivät enemmän puheenvuoroja kuin Ibrahimin hoitaessa puheenjohtajuutta. 

Lisäksi esimerkiksi Banco-couran kylän animatrix eli naispuhemies ei koko aamupäivän aikana sanonut mitään, mutta iltapäivällä, kun mies-animateur oli hetken pois kokouksesta, nainen käytti monta puheenvuoroa.

Animateurien tapaamisten tarkoituksena on toisaalta kertoa kyläläisille projektin seuraavista askelista ja toisaalta kuulla, mitä kyliin kuuluu. Tällä kertaa asialistan tärkeimpinä kohtina olivat ensi viikolla alkava lukutaitokoulutus, Tafelen kylään perusteilla oleva taimitarha ja seuraavien viikkojen aikana kylille annettavat Sinsibere-lainat.

Animatrix’t ja animateurit

Kylien säästökassojen tilanne kertoo hyvin Sinsibre-yhdistysten aktiivisuudesta. Parhaiten toimivat yhdistykset kokoavat viikkomaksut jäseniltään säännöllisesti ja niiden kassaan kertyy jatkuvasti rahaa. Sadekaudella osa kylistä keskeyttää maksujen maksamisen, mutta nyt kuivalla kaudella maksujen pitäisi olla täydessä käynnissä. Seitsemässä kylässä viikkomaksuja maksetaankin aktiivisesti, mutta jostain syystä Karakon kylä ei ole maksanut viikkomaksujaan edellisen sadekauden jälkeen lainkaan. Myös Banco-couran yhdistyksen kanssa on ollut probleemeja, kun yhdistys ei maksanut viime vuonna annettua lainaansa takaisin sovitusti.

Niille yhdistyksille, jotka ovat hoitaneet hommansa, annetaan seuraavien muutaman viikon aikana Sinsibere-laina. Yhteensä lainoja annetaan 2 miljoonalla CFA:lla eli noin 3000 eurolla. Jokaista Sinsibere-yhdistyksen jäsentä kohden lainaa annetaan kerralla siis noin kuusi euroa.

Lainajärjestelmää kehitetään tällä lainakierroksella sillä tavoin, että jokaisen naisen lainasta pidetään huolellisemmin kirjaa kuin aikaisemmin. Tarkoituksena on, että lainakierroksen jälkeen hankkeessa on parempi kuva siitä, mihin lainat käytetään, kun kaikilta lainansaajilta on kirjattu, mitä nämä ovat lainoilla hankkineet ja miten lainojen takaisinmaksu on onnistunut.

Laina-asioiden lisäksi lukutaitokoulutus haukkasi suuren osan kokouksen ajasta. Ensi maanantaina alkaa Sanankorobassa lukutaitokoulutus, johon joka kylästä osallistuu kolme naista. Tarkoituksena on, että ainakin osa naisista pystyisi neljän viikon koulutuksen jälkeen pitämään nykyistä paremmin huolta yhdistystensä kirjanpidosta, jolloin miesten rooli hankkeessa pienenisi. Tämä voi onnistua, jos koulutukseen osallistuu riittävästi sellaisia naisia, joilla jo on perustiedot lukemisesta ja kirjoittamisesta. Näitä naisia on kuitenkin kylissä vain vähän, joten kokouksessa keskusteltiin pitkällisesti siitä, että voivatko myös täysin lukutaidottomat naiset osallistua koulutukseen, jos naisia riittävillä taustatiedoilla ei löydy tarpeeksi. Lopputuloksena oli, että kylät koittavat tarmokkaasti löytää riittävästi koulutukseen sopivia naisia. Käytännössä kuitenkin ensi maanantaina alkavaan koulutukseen osallistuu varmasti myös sellaisia naisia, jotka hädin tuskin tunnistavat kirjaimet.

Seuraavien kahden kuukauden aikana on myös tarkoitus perustaa Sinsibere-puutarhoja ja jatkaa viime vuonna aloitettua puiden ja taimien istutusta. Näitä varten kylistä on etsitty sopivia maapalasia ja nyt kokouksessa yhdistyksiä kehotettiin valmistelemaan maat samalla, kun peltojen muokkaus seuraavan sadekauden viljelyä varten tehdään.

Kokouksessa harrastetut pitkälliset puheet ja kiivas argumentointi keskeytetään välillä ruoka-, kahvi- ja rukoustauoilla. Ne ovat kylien ihmisille tärkeitä paikkoja kuulumisten vaihtoon ja terveisten kertomiseen. Ruokatauolla mukaan kutsutaan myös muut toimiston työntekijät ja Amin koulutuksia varten hankkima ruoka on toimistolla jo niin kuuluisaa, että aamulla kotoa lähtiessään Tom otti mukaansa lusikan, koska halusi päästä mukaan ruokajaolle, muttei tahtonut syödä sormin, kuten kaikki muut.

Kokouksen jatkuessa iltapäivällä Ibrahim johti puhetta ja aamupäivällä keskustelussa olleista asioista tehtiin päätökset. Esimerkiksi raha-asioista sopiminen kuuluu Ibrahimin toimen kuvaan ja niinpä muun muassa lukutaitokoulutukseen osallistuvien naisten palkkioista ja uusien lainojen myöntämispäivistä sovittiin iltapäivän aikana. Meilläkin Annelenen kanssa oli tärkeä tehtävä, kun jaoimme puhemiehille kullekin kasan karkkeja kotiin vietäviksi ikään kuin tuliaisina Euroopasta.

Kokous pitää lopettaa iltapäivällä viimeistään neljän aikaan, jotta puhemiehet ehtivät toimittaa muut asiansa kaupungissa ja pääsevät kotimatkalle ennen pimeän tuloa.

Soveltuvat lajit

Kehitysyhteistyössä on vallalla kaksi erilaista suuntausta siitä, millaisia puita pitäisi istuttaa. Nopeakasvuiset eukalyptukset ja akasiat antavat pikaisia onnistumisen elämyksiä, kun siementen kasvu metsäksi kestää vain muutamia vuosia.

Kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että ne käyttävät runsaasti vettä ja ravinteita, eikä muilla lajeilla ole pitkällä tähtäimellä menestymisen edellytyksiä. Niinpä kehitysyhteistyön uudempi suuntaus on nostanut alkuperäiset, hidaskasvuisemmat lajit taas arvoonsa.

Voipuu

Sinsiberessä istutustoimia on suunniteltu jo muutaman vuoden ajan ja alusta asti on ollut selvää, että kylissä käytetään vain paikallisia lajikkeita. Sinsiberen kannalta voipuu (Vittelaria paradoxa, ranskaksi karite) on erityisen tärkeä, koska sen pähkinöistä saadaan arvokasta karite-voita, jota tarvitaan saippuan valmistukseen ja jota voidaan myös myydä sellaisenaan. Voipuiden lisäksi istutukseen sopiviksi lajeiksi on todettu ainakin nere, baobab ja tamarandi.

Nopeasti kasvaviin tuontipuihin verrattuna näiden puiden ongelma on se, että niitä pitää kasvattaa pitkään, ennen kuin niistä saa mitään hyötyä. Esimerkiksi voipuu tuottaa pähkinöitä ensimmäisen kerran vasta 10-vuotiaana ja sitä ennen ehtii olla monta kuivaa kautta, joiden aikana kyläläisten rahat käyvät vähiin ja taimen hakkaaminen polttopuuksi voi tuntua houkuttelevalta.

Baobab eli apinanleipäpuu

Soveltuvat paikat

Maanomistus ja kaivojen puute aiheuttavat päänvaivaa

Siemeniä valmiissa taimipusseissa Bancossa

Sinsiberen ensimmäinen taimitarha perustettiin syksyllä 2004 Banco-couran kylään. Taimitarhalle Banco on helppo paikka, sillä sen ohi virtaa Niger-joki, joten vettä on saatavilla ympäri vuoden. Sieltä löytyi myös pienen taimitarhan perustamiseen sopiva paikka kylän Sinsibere-yhdistyksen puhemiehen pihalta.

Syksyn sadekaudella järjestetyissä taimitarhatalkoissa Sinsibere-naiset istuttivat kylän alueelta kerättyjä voipuun siemeniä pieniin pusseihin. Koko prosessin vaikeimmaksi tiedetty vaihe eli siementen itäminen sujui paremmin kuin osattiin odottaakaan. Bamakoon tihkuneiden tietojen mukaan jopa 70 % taimista iti ja vielä syksyllä taimitarha näytti kukoistavalta.

Vuoden vaihteessa osa taimista alkoi kuitenkin kärsiä ja kun asiaa alettiin tutkia tarkemmin, todettiin, että taimille oli todennäköisesti annettu liian vahvaa kompostia. Tämän seurauksena Banco-couran taimitarhan taimista on elossa vain osa ja ne istutetaan sadekauden alussa kesäkuussa.

Banco-couran kokemuksia rikkaampana Sinsiberessä on tarkoitus tämän kevään aikana perustaa uusi taimitarha projektialueen toiselle laidalle, Bougoulan kuntaan, Tafelen kylään. Myös lähellä olevat Bironin ja Karakon kylät olisivat voineet olla sopivia sijoituspaikkoja. Taimitarhan perustamisella oli tänä keväänä kuitenkin sen verran kiire, että Tafele oli ainoa kylä, josta löytyi riittävän suuri alue taimitarhaksi ja puutarhaksi kelpaavaa maata, jonka kyläpäällikkö saattoi osoittaa Sinsibere-yhdistyksen käyttöön.

Maan omistus Malissa menee nimittäin niin, että kylän maat ovat kyläläisten yhteisiä. Nimellisesti ne omistaa kyläpäällikkö, joka myös jakaa maat yhdessä ”kylähallituksen” kanssa miesten edustamille perheille niiden arvojärjestyksen ja varallisuuden mukaan. Naiset voivat viljellä maata ja naisilla voi olla esimerkiksi oma puutarhapalstansa, mutta se on aina lohkaistu miehen hallitsemasta koko perheen maa-alueesta. Niinpä Sinsibere-yhdistykselle osoitettu maakin on ainakin nimellisesti pois jonkun muun maaoikeuksista ja siksi maan luovuttaminen Sinsiberen käyttöön ei ole yksinkertaista.

Tafelessa, jossa AMCFE-niminen järjestö on aiemmin ylläpitänyt yhteisöpuutarhaa, oltiin kuitenkin heti innostuneita Sinsibere-taimitarhan perustamisesta ja kyläpäällikkö ehdotti, että taimitarha voitaisiin perustaa AMCFE:n puutarhan viereen.

Taimitarha Tafeleen

Viime perjantaina teimme matkan Tafelen kylään yhdessä Amin, Ibrahimin ja Malin parhaan hyötypuu-ekspertin professori Haby Sanoun kanssa. Tarkoituksenamme oli selvittää soveltuuko kyläpäällikön Sinsiberelle osoittama alue taimitarhaksi.

Ami, Ibrahim ja Haby Sanou

Kävimme aamulla hakemassa professori Sanoun tämän työpaikalta Malin maaseututalouden kehittämisinstituutista. Sanou yritti ensin sanoa, että on kamalan kiireinen ja lähettäisi mieluummin jonkun alaisensa meidän kanssamme, mutta Ibrahim sai taivuteltua professorin kuitenkin matkaamme. Siinä missä me muut olimme enemmän tai vähemmän matkavaatteissa, Sanou purjehti autoon helmet kaulassa ja kaupunkikengät kopisten. Meitä kaikkia huoletti, että miten hän suhtautuisi edessä olevaan puolentoista tunnin matkaan, sillä Tafele taitaa olla Sinsibere-kylistä vaikeimman matkan takana, erittäin huonokuntoisen tien päässä. Kun käännyimme Bamakosta Sikassoon johtavalta päätieltä Tafelen kärrypolulle, Sanou kiinnittikin etupenkillä turvavyönsä, mikä kuljettajanamme toimineen Bengalyn mielestä oli varmaan pahemman luokan loukkaus.

Minusta oli lystiä mennä Tafeleen, sillä viimeksikin vietin siellä muutaman päivän. Ilokseni Sinsibere-yhdistyksen puheenjohtaja totesi heti muistavansa minut ja pääsin taas brassailemaan sanomalla bambaraksi, että onpa kauan siitä kun viimeksi tavattiin.

Maastoa tulevassa taimitarhassa

Sinsiberen taimitarhalle Tafelesta osoitettu paikka osoittautui kelpoisaksi. Hehtaarin suuruisella alueella ei kasva puita ja matalan pensaikon raivaaminen on helppo työ. Alue on sopivan etäisyyden päässä kylästä, aika lähellä, muttei kuitenkaan kiinni kenenkään pihassa ja Haby Sanoun mukaan myös maaperä on taimitarhalle sopiva.

Suurin uhka istutustoiminnan onnistumiselle on Sanoun mukaan puutarhan huoleton hoito. Hän totesi olleensa mukana projekteissa, joissa kyläläisille ei ole riittävästi teroitettu sitä, miten vaativia taimet ovat alkuvaiheessa. Niitä täytyy kastella ja hoitaa päivittäin ja onkin tavallista, että osa taimista kuolee jo ensimmäisen vuoden aikana. Niinpä Sinsiberen taimitarhan suurin haaste onkin nyt saada Tafelen yhdistyksen naiset kokemaan taimitarha omakseen ja hoitamaan sitä huolella.

Ensi lauantaina jatkamme alueen tarkkailua yhdessä vesiasiantuntijan kanssa, jonka ohjeiden mukaan alueelle on tarkoitus rakentaa muutamia kaivoja.  AMCFE:n puutarhassa on monta kaivoa, joista riittää vettä koko kuivalle kaudelle. Niinpä on todennäköistä, että myös uusista kaivoista saadaan vettä läpi vuoden, mikä on elinehto taimitarhalle.

A on aurinko

B on bambara

C on Cyber Ténéré

D on dubbaus

Meillä kotona Oonan ja Ibrahimin luona telkkarista näkyy CNN. Muilta kanavilta vyöryykin vain ranskankielisiä ohjelmia ja esimerkiksi ranskaksi dubatut amerikkalaiset saippuasarjat ovat hilpeitä. Yhtenä iltana kohensin ranskankielen taitojani katsomalla ranskaa sujuvasti puhuvia Charlien enkeleitä.

Lapsia Sienestä

E on enfants

Yli puolet malilaisista on alle 15-vuotiaita, joten lapsia on kaikkialla. Lapset ovat mukana kaikissa arkisissa askareissa ja esimerkiksi Sienen saippuakoulutukseen taisi osallistua enemmän lapsia kuin naisia.

F on Fanta Coulibaly

G on griotit

H on hedelmät

I on iltapäivät

J on juusto

K on kuivuus

Mopoilija Niger-joen sillalla

M on moto

Olkikatto Tafelessa

O on olkikatto

Perinteisissä malilaisissa savesta rakennetuissa majoissa on hienon näköinen ja käytännöllinen olkikatto. Sen alla huoneet pysyvät paahteessakin viileinä. Kylissä peltikatto on kuitenkin merkki vauraudesta. Niinpä vieraiden makuuhuoneet muuttuvat peltikattojen alla päivän aikana hikisiksi.

Kuten useimmissa kehitysmaissa, työvoima ei täälläkään maksa juuri mitään. Palvelustytön tai –pojan voi palkata kuukaudeksi 20 eurolla. Minun on vähän vaikea tottua siihen, että voin lähettää jonkun ostamaan lounasleivän kaupasta tai että kuistille aamulla jättämäni pyykki on töistä tullessani puhtaana ja siististi viikattuna minua odottamassa.

Viimeksi, kun olin Malissa, tunsin koko ajan näyttäväni kysymysmerkiltä. Kaikki maailman asiat tuntuivat kummallisilta tai vieläkin kummallisemmilta. Nyt hämmästyn enää ehkä vain kymmenen kertaa päivässä ja päädyn kysymään Ça c’est quä Mikä se on?

Yllätyn ja hämmennyn täällä jatkuvasti siitä, miten onnellisia ja riemullisia ihmiset ovat. Vaikka hiki valuu pitkin selkää, sisko on vakavasti sairaana, aviomiehellä ei ole töitä ja pihalla oleva kaivo todennäköisesti kuivuu ensi viikolla, musiikki, hauskat jutut, tanssi ja lasten toilailut saavat naurun pulppuilemaan. 

Malin joukkoliikenteen sielu on sotrama. Pieneen vihreään pakettiautoon voidaan tunkea 22 ihmistä ja katolle vielä kasa tavaroita ja kanoja sekä muutama vetreä matkustaja. 30 sentillä pääsee kaupungissa kaikkialle, eikä matkan hinta maaseudullekaan huimaa päätä.

En voi liikkua ulkona montaakaan sataa metriä ilman, että jostain kuluu huuto ”tubabu, tubabu”. Tubabu tarkoittaa valkoihoista ja sitä käytetään moniin tarkoituksiin. Pienimmät lapset käyttävät sitä ilmaisemaan hämmennystään ja heille vastaan yleensä sanomalla bambaraksi tai ranskaksi päivää. Isommat lapset ja nuoret miehet puolestaan huutelevat tubabua hiukan pilkallisesti, jos eivät oikein tohdi tai halua sanoa päivää. Heillekin vastaan joskus tervehtimällä, joskus koetan olla niin kuin en olisi kuullutkaan.

Melkein kaikki malilaiset nuoret haluaisivat ulkomaille. Eurooppa tuntuu täällä unelmien täyttymykseltä, mutta jo opiskelu Marokossa on enemmän kuin hienoa.

Eurooppalaisten ulkomaalaisvihamielisyys tekee täällä surulliseksi. Meidät otetaan Malissa avosylin vastaan, meille tarjotaan paitsi parhaat ruokapalat ja pehmeimmät sängyt, myös ystävyyttä, apua ja läheisyyttä. Me Euroopassa tarjoamme Afrikasta tulijoille käännytyksiä, eristystä, turvattomuutta ja rasismia.

Täälläkin ihmiset ovat lopulta kaikkein tärkeimpiä. Täkäläiset työtoverit ja Oona, Ib, Sira ja Tom ovat kaikki korvaamattomia. Silti minulla on pienesti ikävä myös suomalaisia ystäviä, äitiä, isää, sukulaisia, Dodo-kavereita ja kaikkia.

Välillä tunnen oloni täällä ihan nollaksi. En osaa rikkoa maapähkinöitä, en ladata puheaikaa puhelimeeni, enkä saa taksia menemään sinne minne haluaisin. Viime viikolla minun oli pakko ostaa kolmen sijaan neljä kiloa appelsiineja, koska en muista mitä bambaraksi on kolme.

Mali on ollut demokraattinen maa vuodesta 1992. Vaaleilla valittu presidentti ja parlamentti johtavat maata ja kunnissa päätösvaltaa käyttävät kunnanhallitukset. Todellinen päätösvalta on kuitenkin kaukana äänestäjistä, pohjoisen rahoittajilla, suuryrityksillä sekä Maailmanpankilla ja IMF:llä.

Illalla kun pimeä laskeutuu, maailma muuttuu täällä erilaiseksi. Tulee viileämpää, eikä enää näe oikein mitään. Öisin tubabuna olemiseen tulee vähän lisää haastetta, kun kaikki näkevät valkoisen naamani, mutta minä en näe kuin pimeässä liikkuvia silmiä ja valkoisia nauravia hampaita.