Taustaa

2004


Toimintakertomus (pdf-tiedosto, 535 kt)


2003


Tammikuu: Vuonna 2002 toteutetun Mihin elämä tarttuu (MET) -projektin raportti ilmestyi loppuvuodesta 2002 painetussa muodossa ja toimitettiin Dodolle tammikuussa 2003.

Helmikuu: Sinsibere-projektissa jatkettiin ja laajennettiin edellisinä vuosina aloitettuja toimia. Hankkeseen aiemmin valittujen neljän kylän (Banco-Coura, Biron, Lena ja Karako) lisäksi hankkeeseen valittiin mukaan neljä uutta kylää (Freintoumou, Molobala, Siene ja Tafele.

Huhtikuu: Manombo-projektin uusi vaihe käynnistyi. Dodo ry:n edustajat Mia Mikkola ja Johanna Helmivirta matkustivat Madagaskarille toukokuun alussa. Matkan aikana tehtiin arviointi edellisen projektin tuloksia ja vierailtiin kylissä keskustelemassa toiminnan jatkamisesta.

Toukokuu, Turku: Itämeren alueen III kansalaisjärjestöfoorumi yleisotsikolla “Pohjoinen ulottuvuus – inhimillinen ulottuvuus? Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen Itämeren alueella”.

Toukokuu, Turku: Urpon urbaanivaellus, jossa vaellettiin Ruissalosta Koroistenniemeen.

Heinäkuu, Helsinki: Neljäs Seaid kaupunkivaellus.

Elokuu, Lahti: Dodo toimii nyt myös Lahdessa.

Syyskuu, Helsinki: Energiaa! -keskustelusarja energia- ja ilmastokysymyksistä.

Syyskuu, Helsinki: Dodo mukana järjestämässä Stadin voimavalinnat -paneelikeskustelua Helsingin yliopistolla.

Syyskuu, Helsinki: Seastaidilla käveltiin Vanhankaupunginlahdelta Vuosaaren Rastilaan.

Syyskuu, Jyväskylä: Kaupunkikeskustelupiirin järjestämänä pyöräretki lähiöihin.

Lokakuu, Helsinki: ”Kenen vesi?” -vesiaiheinen yleisötilaisuus, jonka innoittamana lähti käyntiin uusi vesikeskustelupiiri.

Jyväskylä: Keski-Suomen Ympäristöakatemia järjestettiin vuonna 2003 kaksi kertaa, yhteistyössä Keski-Suomen ympäristökeskuksen ja Jyväskylän asukkaiden paikallisagenda (JAPA) ry:n kanssa.

Ilmari-hankkeessa tuotettiin vuoden 2003 aikana 20 kalvon sarja ilmastonmuutoksesta. Lisäksi Nuorten Akatemian internet-palveluun tehtiin 10 ilmastonmuutokseen liittyvää projekti-ideaa, joita kaikkien Suomen yläasteet ja lukiot voivat käyttää hyödykseen ilmastonmuutoksesta tiedottamisessa. Vuoden aikana rekrytoitiin 26 koulukiertäjää, joille järjestettiin syyskuussa koulutuspäivä. Lukukauden 2003-2004 aikana koulukiertäjät vierailevat yli 90 luokassa yläasteilla ja lukioissa pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Kuopiossa kertomassa ilmastonmuutoksesta. Hanketta on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2004

2002


Tammikuu: Kahdeksalla paikkakunnalla järjestetään yhteistyössä muiden Valtavirta-järjestöjen kanssa ydinvoiman vastainen kynttilämielenosoitus. Kynttilöistä muodostettu säteilyvaaran symboli muistuttaa ydinvoimaan liittyvistä riskeistä.


Maaliskuu, Helsinki: Ydinvoiman vastainen suurmielenosoitus Helsingissä. Dodo on mukana muiden Valtavirta-verkoston järjestöjen kanssa järjestämässä Suomen kaikkien aikojen suurinta ympäristömielenosoitusta.


Huhtikuu: www.tropiikki.org –sivuston Naisen elämää Saharan laidalla käsittelevä osio julkaistaan Afrikka 2002 -tapahtumassa.


Heinäkuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat -projekti järjestää kolmannen vuosittaisen Seaid -kävelyn Helsingin niemen ympäri.


Heinäkuu, Helsinki: Dodo täyttää seitsemän vuotta ja juhlii sitä Vartiosaaressa.


Marraskuu, Tampere, Turku ja Jyväskylä: Hyvä elämä puoleen hintaan – keskustelusarja kolmella paikkakunnalla.


2001


Tammikuu: Dodon Kaupunkiryhmä aloittaa Kuntaliiton koordinoiman kestävän yhdyskuntarakenteen ja liikenteen Lyyli-projektiin liittyvän tutkimushankkeen Mihin elämä tarttuu – viihtyisä ja eheä, ympäristövaikutuksiltaan edullinen kaupunkirakenne.

Tammikuu, Helsinki: Kaikkien aikojen ensimmäinen Dodo-aamiainen Dodon toimistolla.

Maaliskuu, Turku: Atomin ytimessä – Näkökulmia ydinvoimakeskusteluun Turun kirjakahvilassa.

Maaliskuu, Helsinki: Dodon kevään 2001 Energiakampanjan käynnistystilaisuus Dodon toimistolla. Keskeisenä teemana ydinvoimakeskustelu.

Huhtikuu, Helsinki: Viidettä ydinvoimalaa vastustava Valtavirta -verkosto (Dodo yhtenä osana) järjestää ydinvoiman vastaisen suurtapahtuman Tshernobyl -onnettomuuden vuosipäivänä 26.4. Tapahtumia Senaatintorilta Eduskuntatalolle.

Huhtikuu, Turku: Valtavirran Atomi-iloittelut -tapahtuma Turun ylioppilastalon S-osiksella. Puhujina mm. Janina Andersson ja Oras Tynkkynen.

Huhtikuu, Helsinki: Kirjallisuuden luontokäsitykset -opintopiiri pitää ensimmäisen tapaamisensa Dodon toimistolla.

Huhti-toukokuu: Dodo kehottaa ihmisiä auttamaan presidentti Bushia torjumaan ilmastonmuutosta boikotoimalla amerikkalaistuotteita.

Toukokuu, Helsinki: Kehitysyhteistyöprojektin Sinsibere – Naisten toimeentulomahdollisuuksien kehittäminen Malin maaseudulla esittelytilaisuus.

Toukokuu, Helsinki: Dodo järjestää viisi yleiskökeskustelua Ekokuluttaja-messuilla aiheina uusiutuvat energialähteet, luomuruoan turvallisuus, arjen liikennevalinnat, tulevaisuuden palvelurakenne ja energiansäästö.

Toukokuu, Helsinki: Pääsiäissaaripalkinto luovutetaan BSE-tautia aiheuttavalle prioni-proteeinille ja kunniamaininta myönnetään Nokialle.

Toukokuu, Turku: Ytimestä eteenpäin – Mikä on suomalaisen energiapolitiikan tulevaisuus: paneelikeskustelu, jossa mukana turkulaisia kansanedustajia.

Kesäkuu: Jäsenlehti Drontti ilmestyy uudella ilmeellä.

Kesäkuu, Helsinki: Manombo kuvin ja kertomuksin – Varastetut vaniljantaimet, futis salaisena aseena ja muita kertomuksia kehitysyhteistyöstä tropiikissa.

Heinäkuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat -projekti järjestää toisen vuosittaisen Seaid -kävelyn Helsingin niemen ympäri.

Heinäkuu, Helsinki: Dodon kuusivuotissynttärit

Syyskuu, Tampere: Ydinvoiman vastainen seminaari ja toimintaviikonloppu, joka järjestetään yhdessä valtavirta -verkoston järjestöjen kanssa.

Syyskuun 10.: Katastro.fi Networks -projekti lento.katastro.fi julkistetaan (osaamatta aavistaa mitä seuraavana päivänä tapahtuu USA:ssa).

Syyskuu, Helsinki: Stadin rannat -keskustelutilaisuus

Syyskuu, Viipuri: Ympäristöseminaari yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton ja kahden venäläisen ympäristöjärjestön kanssa.

Syys-lokakuu, Helsinki: Johdatus nykyisiin ympäristökysymyksiin -luentosarja. Dodon omat asiantuntijat esittelevät ajankohtaisia näkökulmia ympäristöongelmiin neliosaisessa sarjassa.

Lokakuu, Tampere: Tampereen Kaupunkikeskusteluryhmä aloittaa toimintansa osana Mihin elämä tarttuu -projektia.

Lokakuu: Dodo vastaanottaa KESKO:lta kestävän kehityksen palkinnon ja palauttaa osan rahasummasta tuulivoimaan kannustavana osakkeena.


2000


Helmikuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat 1:Utooppisia pistoja kaupunkilaisuuteen –tilaisuus.

Helmikuu, Helsinki: Lumituuli oy perustaa energiansäästöpalvelu Espa oy:n.

Maaliskuu: www.tropiikki.org –sivusto julkistetaan.

Huhtikuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat 2: Helsinki, Pietari, Tallinna –tapahtuma Lasipalatsissa.

Toukokuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat 3: Kylät kaupungissa -tapahtuma Kumpulan kyläkarnevaaleilla.

Kesäkuu, Helsinki: Pääsiäissaari-palkinto myönnetään valtionvarainministeri Sauli Niinistölle ja Valtiovarainministeriölle polttoaineverotuksen alentamisvaatimusten torjumisesta.

Heinäkuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat-projekti järjestää ensimmäisen vuosittaisen Seaid-kävelyn Helsingin niemen ympäri.

Heinäkuu, Helsinki: Dodo viettää viisivuotissyntymäpäiviään juhlaseminaarilla ja bileillä.

Heinäkuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat 4: Kaupunki kasvaa –tapahtuma Alppipuistossa.

Lokakuu, Turku: Päästöt puihin -keskustelutilaisuus energiakysymyksistä.

Lokakuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat 5: Miss Utopia-kilpailu Lasipalatsin Café 9-tilassa. Arvovaltainen jury valitsee Miss Utopiaksi Rhizome-utopiansa esittäneen Janne Toivoniemen

Marraskuu: Yhteiset utopiat -kirjoituskilpailun voittaa Jukka Purma
tekstillään Graafinen esitys kaupungin hengestä.

Joulukuu, Helsinki: Kaupunkilaiset Utopiat 6: Utopioita on –tilaisuus Helsingin Yliopiston suuressa juhlasalissa ja Utopia-klubi VR:n makasiineilla.


1999


Maaliskuu, Helsinki: Ensimmäinen Pääsiässaari-palkinto annetaan lennonjohtajien ammattiliitolle tahattomaksi ympäristöteoksi arvioiduksi lakosta.

Huhtikuu, Lumijoki: Lumituuli oy:n ensimmäinen tuulivoimala alkaa tuottaa sähköä valtakunnanverkkoon.

Kesä-syyskuu, Turku, Espoo, Helsinki: Tunne tropiikki –tilaisuussarja.

Joulukuu: Kaupunkilaiset Utopiat 1-6 –sarja ja verkkojulkaisu www.utopiat.com julkistetaan.


1998


Helmikuu, Helsinki: Dodon keskustelupiiristä syntynyt Lumituuli Oy perustetaan.

Helmikuu, Turku: Dodona Combon Myrskyn merkit –yleisötilaisuus.

Maaliskuu, Helsinki: Dodona Combon Lopun illuusiö –yleisötilaisuus.


1997


Kesä: Valtakunnallinen Dodona Combo –keskustelufoorumi perustetaan.

Syksy, Madagaskar: Manombo-sademetsänsuojeluprojekti aloitetaan.

Syksy: Ensimmäinen Luomukori-luomutuotekartoitus julkistetaan.

Joulukuu, Helsinki: AfterKioto-tilaisuus, teemana Kioton ilmastoneuvottelut.


1996


Tammi-helmikuu, Helsinki: Neliosainen Tulevaisuuden ympäristöteot –luentosarja.

Maaliskuu, Helsinki: Keskustelupiiritoiminta aloitetaan.

Elokuu, Helsinki: Dodo ry:n jäsenlehti Drontti alkaa ilmestyä.

Lokakuu, Helsinki: Tulevaisuuden ympäristöteot –kirja julkaistaan.

Marraskuu, Helsinki: Syysunelmia-keskustelusarja.

Joulukuu, Helsinki: Maanifesti-itsenäisyysjuhla.


1995


17. heinäkuuta, Helsinki: Dodo – Tulevaisuuden elävä luonto ry perustetaan.

1695


Mauritius: Viimeiset havainnot dodo-linnusta (Raphus cucullatus).