International Moving Environmental Conference (IMEC) eli liikkuva ympäristökonferenssi kiersi kesällä 2007 Laatokan. Kuvitettu matkakertomus kertoo, miten joukko dodolaisia pyöräili 1100 kilometriä.
Tämän kesän IMEC-reissun lähtö tapahtui 30.6. kello 6:45 Helsingin Rautatientorilta. Olimme varanneet Venäjälle-menoa varten venäläisen pikkubussin. Bussi vei poppoon lähtöpaikkaan venäläiseen Morozovan pikkukaupunkiin, jossa majapaikkamme oli paikallinen koulu. Paikalliset koulut toimivat myös jatkossakin reissullamme majapaikkoina. Saapuessamme Morozovaan oli Aleksander ja muutama muu venäläinen reissun osanottaja meitä vastassa. Valeri oli jälleen reissullamme huoltoauton kuljettaja. Huoltoautossa kuljetettiin aamiais- ja iltaruuat ja mahdollisesti niitä, joilta pyörä tai kuski meni rikki.
Koska reitti kulki osittain eritysluvan vaativalla raja-alueella, reissun suunnittelu oli alkanut lupa-asioiden selvittelyllä. Aleksander oli hoitanut tämän lupabyrokratian onnistuneesti. Tosin kukaan ei matkan varrella kysellyt, ovatko lupamme voimassa.
Tulomatkalla Suomesta pikkubussissa tuli saatua jo hiukan esimakua teitten laadusta, joten hiukan rupesi jännittämään, miten matka lähtee menemään. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Nevan suussa saarella olevaan Oreshekin (Pähkinäsaari) rauniolinnaan. Visiitin jälkeen pääsimme aloittamaan ensimmäisen päivän matkan. Porukka oli jaettu useaan ryhmään, jotka valitsivat itse mieleisensä reitin. Osa porukasta meni pääteitä pitkin, jotka oli yleensä suhteellisen hyväkuntoisia, mutta toisaalta saattoivat olla aika tylsiä ajaa. Ne joilla oli uskallusta, valitsivat syrjäisempiä teitä. Nämä tuntemattomat tienoot olivat välillä melkoisia yllätyksiä täynnä. Joskus pyörä jouduttiin jopa ottamaan olalle että päästiin jatkamaan matkaa eteenpäin, joten allekirjoittaneen maastopyörä varmasti oli hyvä valinta näihin extreme-reittivalintoihin. Toisaalta maasto oli aika tasasta, joten alku oli siinä suhteessa aika helppoa polkea. Maasto oli myös aika soista, joten sääskiä riitti.
Matkan varrella vastaan tuli monta sympaattista venäläistä pikkukylää, joissa oli paljon karjalaistyylisiä koristeellisia maalaistaloja ja joissa sai jopa kokea venäläisen vieraanvaraisuuden myönteisessä merkityksessä. Käytännössä lähes joka kylästä löytyi kauppa, joten tarvittavat eväät pystyi ostamaan matkan varrelta. Kutenkin Venäjällä liikkuessa kannattaa opetella muutamia avainsanoja, koska venäläisillä on aika kehno kielitaito ja kaupat ovat maaseudulla käytännössä palvelukauppoja.
Matkamme jatkuessa eteemme alkoi tulla ensimmäisiä hiekkateitä. Pahimmillaan ne olivat täynnä kuoppia, joiden päällä oli viisi senttiä pehmeätä hiekkaa. Toisin sanoen rankkoja sekä kuskille että pyörille. Kalusto kuitenkin kesti aika hyvin lukuunottamatta yhtä rungon katkeamista, mutta tämäkin onnettomuus päättyi onnellisesti, kun paikallinen kyläseppä hitsasi rungon taas kasaan. Kun kerran Laatokkaa kierrettiin, matkan varrelta löytyi monta hyvää uimapaikkaa, joissa samalla pääsi hyvin peseytymään. Reissumme majapaikkoina toimivissa kouluissahan ei ollut mitään suihkutiloja, joten peseytyminen piti hoitaan muuten. Vaihtoehtoina oli löytää uimapaikka tai venäläinen yleinen sauna.
Priozersk eli Käkisalmi, joka on karjalaisuuden tärkeimpiä paikkoja, oli kohtuullisennäköinen paikka. Kaupungissa löytyi pieni Käkisalmen linna ja suhteellisen siisti keskusta Lenin-patsaan kera. Muuten kaupunkia reunustivat melko tylyn näköiset neuvostoaikaiset elementtitalot. Käkisalmesta eteenpäin maasto alkoi kumpuilla ja itse asiassa se alkoi muistuttaa aika paljon suomalaista maastoa. Lahdenpohja oli ensimmäinen viihtyisän näköinen pikkukaupunki.
Toinen kaupunki, joka yllätti kauneudellaan oli Sortavala. Kummassakin kaupungissa vanha rakennuskanta oli jäljellä ja rakennuksia oli selvästi korjattu. Sortavalasta lähdimme myös käymään Valamossa. Valamossa meillä oli oppaana paikallinen munkki, joka näytti paikkoja ja kertoi yksityiskohtia niistä. Valitettavasti aika loppui, joten emme ehtineet käymään Valamon saarella pyöräilemässä. Sortavalasta lähtiessäni kävin sivutien päässä olleessa Hiidenperässä. Paikka vaikutti jollaintavoin surrealistiselta. Kylällä oli paljon ränsistyneitä aikanaan komeita puutaloja, joissa asui ihmisiä, mutta kylä oli oudon hiljanen. Yksikin kaksikerroksinen talo oli palanut keskeltä siten, että käytännössä vain seinät olivat pystyssä. Sen talon reunahuoneistot oli kuitenkin remontoitu ja niissä ilmeisesti asuttiin.
Seuraava vieralemamme luostari oli Staraja Sloboda. Kuten Valamoa, sitäkin remontoitiin täyttä häkää. Tässä luostarissa saimme poikkeuksellisesti saksankielisen esittelyn. Pyöräilijän kannalta matkan vaarallisin pätkä oli Lodeinoe Pole – Issad. Osa porukasta päätti ottaa homman turvallisesti ja hyppäsi junaan. Tämä hurjempi poppoo lähti matkaan. Loppujen lopuksi tie ei ollutkaan niin vaarallinen, kuin mitä aluksi kuviteltiin. Toisaalta perjantai-iltana samalla tiellä oli niin kova liikenne, että yli ei meinannut päästä. Reissun erikoisin tutustumiskohde oli Staraja Ladogassa, missä paikallisen linnan alle oli rakennettu kilometrien luolaverkosto. Kävimme kävelemässä jonkun matkaa tässä luolassa, tai pitäisiköhän sanoa ryömimässä, luolassa korkeutta oli noin puolitoista metriä. Reissun lopun häämöttäessä ilmatkin alkoivat muuttua epävakaisemmiksi, mikä oli myös siinä mielessä huono asia, että peseytymismahdollisuudet olivat niin rajalliset. Laatokan rantaankaan ei päässyt, koska rannan ja Laatokan väliin on rakennettu kanava. Lopulta pääsimme perille, jolloin koko poppoo juhlisti tapahtumaa. Omaan matkamittariini Laatokan-kierrosta kertyi noin 1100km. Tästä eteenpäin jokainen jatkoi matkaansa omin voimin kotikulmia kohden.
 Uintia Laatokan rannalla |
 Karjalaistalo |
 Käkisalmen linna |
 Straraja Slobodan luostari |
 Luola Staraya Ladoga:ssa |
 Talo Lahdenpohjassa |