Pääsiäissaari-palkinto KKO:lle autoilun yhteiskunnallisten kustannusten esiintuomisesta

Dodo palkitsi Korkeimman oikeuden vuoden 2010 tärkeimmästä tahattomasta ympäristöteosta.

Dodo myönsi vuoden 2010 Pääsiäissaari-palkinnon Korkeimmalle oikeudelle päätöksestä, jonka mukaan yksityisellä pysäköintiyhtiöllä on lupa periä valvontamaksuja.

Korkein oikeus päätti ns. ParkCom-jutussa, että yksityinen yhtiö saa periä valvontamaksuja yksityiselle alueelle virheellisesti pysäköityjen ajoneuvojen omistajilta. KKO:n päätös vähentää ilmaisen parkkitilan määrää kaupungissa ja tuo esille autoilun todellisia yhteiskunnallisia kustannuksia

Autot ja niille varatut parkkipaikat vievät kaupungissa runsaasti tilaa. Pysäköintiin varattu tila on erityisen kallista, sillä tyhjillään ollessaan sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun. Päätös valvontamaksuista auttaa hahmottamaan yksityisautoilun todellista hintaa. Kaupunkitila kuuluu kaikille käyttäjäryhmille, mutta tällä hetkellä tilan valtaavat usein autot.

Yksityisautoilu on ympäristön kannalta epäedullinen liikkumismuoto. Autoilun suurten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen onnistuu parhaiten jättämällä ajomatkat kokonaan tekemättä.
– Korkeimman oikeuden päätös kannustaa jättämään auton kotiin ja valitsemaan vähähiilisemmän liikkumisvaihtoehdon. Samalla parkkipaikan etsimiseen kuluvan ajan voi käyttää mielekkäämmin, Dodo ry:n puheenjohtaja Pauliina Jalonen sanoo.

Korkeimman oikeuden päätöksen myötä yksityiset pysäköinninvalvontayhtiöt kuten ParkCom ja ParkPatrol voivat jatkaa yhteiskunnallisen vastuun kantamista ja tahatonta ympäristötyötään tekemällä näkyviksi yksityisautoilun kustannuksia. Nämä yritykset ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten yksityinen sektori voisi toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Aivan kuten sakkomaksuja ei voi jättää maksamatta, meidän on mietittävä tänään myös sitä, millaisen hinnan olemme valmiit maksamaan tulevaisuuden ympäristöongelmista, jos emme nyt ryhdy toimiin niiden ratkaisemiseksi, Dodo muistuttaa palkinnon perusteluissa. Palkinnolla Dodo haluaa kiinnittää huomiota ympäristöhaittojen hinnoitteluun. Vastaavanlainen ympäristöteko olisi myös parkkipaikan kustannusten irrottaminen uudisrakentamisen asunnon hinnasta. Tällöin autottomat eivät maksaisi muiden autopaikoista.

Pääsiäissaari-palkinto jaetaan vuosittain merkittävimmästä tahattomasta ympäristöteosta. Aikaisempina vuosina palkinnon ovat saaneet muun muassa Ulf Sundqvist opintotukijärjestelmän vaikutuksista väestönkasvun hidastamiseen ja lakkoilleet lennonjohtajat lentomatkustamisen vähentämisestä. Viime vuonna Pääsiäissaari-palkinto myönnettiin Tampereen kaupungin suunnitelmille säästää kustannuksissa kasvisruoan osuutta lisäämällä.