Alla muutama rivi kustakin alustuksesta, ja jokunen linkki. Lisäinfoa tietty ao. alustajilta/ryhmiltä sekä dodon facebook-sivuilta.
Saija Vuola aloitti jo aika pitkälle pohditun Tuunaamon esittelyllä. Jo useamman dodon voimin pohdittu idea lähtee siitä, että tietty hyvässä kaupungissa uuden ostamisen sijaan korjataan ja tuunataan vanhasta uutta. Tuunaamo on paikka, jossa ihmiset voivat korjausommella, neuloa, virkata, askarrella, korjata ja kunnostaa vanhoja huonekaluja. Monilla on pienet kodit, eikä tilaa tai tarvikkeita ompelemiseen, matonkudontaan tai lipaston maalaamiseen. Tuunaamo tarjoaisi tilat, laitteet sekä neuvoa ja apua.
Samassa luodaan yhteisöllisyyttä ja yhdessätekemisen meininkiä, jossa ihmiset voivat neuvoa ja auttaa toisiaan sekä vaihtaa kuulumisia, mukaan mahtuisivat nuoret ja vanhat, kantasuomalaiset sekä maahanmuuttajat. Ennen kaikkea olisi hienoa saada luotoa malli, joka voisi levitä muuallekin, fyysinen tila, joka omistetaan tuunaamiselle. Saijan perusteluja tuskin tarvitsee tässä toistaa – itsestään selvä hieno idea. Tietty siitä innostuttiin, ja nekin, jotka epäilivät sen kilpailevan muiden kanssa – kansalaisopistot, kierrätyskeskukset yms. – vakuutettiin, että juuri Tuunaamolle on vielä hyvin tilaa tekijöiden kaupungissa. Nyt on haasteena tietty sen varsinaisen tilan löytäminen, hallinnointi ja kokonaisuuden konseptoiminen niin, että se pyörii hyvin ja on toistettavissa. Sellaisen pystyttäminen olisi sellainen ”keskisuuri teko”, johon Dodolla ja tosissaan muutosta kaipaavien olisi nyt tähdättävä.
Ideaa työstänyt ryhmä tapailee näköjään tiivistikin. Yhteyshenkilöinä ainakin Katja Hintikainen <> ja Saija eli .
Saijan jälkeen puhui meille Meri Lundahl, kauniisti ja inspiroivasti kaupungin hengestä. Itse asiassa Meri luki keskittymään hiljentyneelle yleisölle Elizabeth Gilbertin menestyskirjasta, Omaa tietä etsimässä (Eat, Pray, Love). Niinhän se on, jokaisella kunnon kaupungilla on oma henkensä ja sana, joka sen hengen kiteyttää. Oliko se niin, että Rooman sana oli seksi, Los Angelesin menestyä ja Tukholman sopeutua. Ja Meri ehdotti, että Helsingin sana on … tehdä.
Niinpä keksisuurten tekojen pohtimisesta siirryttiin pienempiin tekoihin: miten moikataan hississä tai rapussa, miten tehdään kaupunkia töissä ja vapaalla melkein huomaamatta. Moni taisi tässä vaiheessa jo huomata, että Helsingissä on alettu tehdä ihan viime vuosina aivan eri tyyliin kuin aiemmin. On helpompi rohkaistakin kaikkeen hyvään, kun tekijöiden (ja jopa virkamiesten) käsissä on jo tapahtunut niin paljon kaikkea mainiota: ravintolapäivää, asukastoimintaa, milloin mitäkin tempausta.
Merin vanavedessä Arto Sivonen innoitti opiskelemaan tekemistä tyyliin: School of Activism. Urbaania työpajaa on jo kokeiltu Sitran ja Demoksen kanssa ja eri festareiden yhteydessä ja suunnitteilla on uusia alotteita. Mentorit ja paikalliset – kokeneet aktivistit, yritykset tai kuka vaan – tulevat yhteen jonkin paiikallisen haasteen ääreen. Ei opettajia, ei oppilaita, kaikki oppivat yhdessä n. 20 – 30 ihmisen voimalla. Sen lisäksi, että tuotetaan yhteyksiä, keksitään ja toteutetaan ratkaisuja ja opitaan soveltamaan muualla kehiteltyjä ideoita, School of Activism opettaa dokumentoimaan teot, niin että ne voidaan jakaa isoina maailmalle kirjoituksina, kuvina ja videoina. Jätetään iso jälki oli fyysinen tapahtuma sitten vaikka kuinka pieni!
Suunnitelmisaa on viedä konseptia Pietariin, missä on kova halu tehdä, ja missä myös tekeminen onnistuu yllättävän hyvin Arton mukaan. http://www.facebook.com/schoolofactivism
Virve Väisänen Oulusta kertoi Jyväskylän tekemisistä, julkisen eli yhteisen tilan täsmäiskuilla toteutetusta haltuunotosta. Onhan keskisuurten ja isojen tekojen rinnalle hyvä ottaa mukaan pieniä jokapäiväisiä (tai vähemmän jokapäiväisiä) ideoitakin. Virve kertoi esimerkin oma-aloitteisesta ilmoitustaulun aktiivikäyttöön ottamisesta. Kulttuurielämältään aktiivisessa Jyväskylässä kaikki julkiset ilmoitustilat katosivat kaupungilta keskustan suurten rakennushankkeiden myötä. Kaupunki kuitenkin suostui muuttamaan kauppakeskuksen vieressä törröttäneen kaupungin oman mainostaulun ilmoitustauluksi. ”Culture city” -slogan poistui, mutta tilalle saatiin todellista katetta sloganille, kun hetkessä taulu täyttyi erilaisten kulttuuritoimijoiden – kaupungin tekijöiden – tapahtumajulisteista.
Mielenkiintoinen keskustelu virisi symposiumissa siitä, miten tällaisia pieniä ja aidosti ihmisten yhteisiä tekemisiä auttavia täsmäiskuja olisi paras toteuttaa. Virkamiesten maine kaupunkilaisten elämän helpottajina nimittäin ei aina ole mairitteleva. Kuitenkin ilmeisesti useampi virkamies on valmis helpottamaan tekijöiden tomintaa, joko antamalla anteeksi jos luvat eivät olleetkaan ihan kohdallaan tai, kuten Jyväskylässä, vastaamalla myönteisesti aktiivien utelevaan puhelinsoittoon.
Saara Hannula puhui hieman toisenlaisesta tekijyydestä. Todellisuuden Tutkimuskeskuksen nettisivuilla http://www.todellisuus.fi/ löytyy tekstiä ja kuvia siitä, miten utopioita ja taidetta voi sekoittaa ja sen kautta löytää aivan uusia tapoja hahmottaa ja kokea kaupunki. Sillä mikäänhän ei ole fiksattua, eihän. Kaupunkia voi tutkia keskellä yötä bussin ikkunasta, Eduskuntatalon rappuja kontaten tai mistä vaan – uusia näkökulmia on monenlaisia, vaikka joskus tuntuukin siltä että asiat junnaavat samaa vanhaa rataa vaan…
Juuri nyt Saara ja muut todellisuuden tutkijat virittelevät Näkymätön kaupunki-nimistä hanketta, jossa olisi mukana taiteilijoita, Design Museo, lasten arkkitehtuurikoulu Ark ja mahdollisesti siis Dodo. Sen puitteissa taide sekoittuu elämään ideana herättää uusia kysymyksiä ja pysähtyä rauhassa kyselemään, mistä kaupungin muutoksessa oikeastaan on kyse.
Taiteesta siirryttiin pyöräilyyn Otso Kivekkään saattelemana. Taisin hieman järkyttyä kuultuani, että Helsingin alueesta 1/4 on omistettu liikenteelle, mistä tietty suuri osa autoille. Toisaalta oli hauskaa kuulla, ihan faktoina, miten fiksua fillarointi on. Niinpä kun Länsiväylä täyttyi alkusyksystä pyöräilijöistä, veti se siinä vaiheessa enemmän ihmisiä kuin koskaan normaalikäytössä. Todettiin, että tässäkin asiassa tekijät ovat saaneet ihan viime vuosina paljon hyvää aikaan, ja että eri järjestöjen ja blogien (esim. http://www.kaupunkifillari.fi/) inspiroimina, mutta ennen kaikkea pyöräilemällä, olemme jo aloittaneet jonkinlaisen pyöräilyvallankumouksen. Pyöräily on siis hyvässä vauhdissa – tekijät olemme me, kukin omalla tahollaan ja kaikki yhdessä.
Antti Möllerin tarina Roihuvuoren kaupunginosalaisten sinnikkyydestä lämmitti sydäntä ja innoitti tukemaan asukkaiden yhteisiä hankkeita. Roihuvuoressa hiljattain purettu leikkipuisto Tuhkimohan on saanut julkisuutta paljonkin. Mutta sen sijaan, että olisivat oudosta tapahtumasarjasta lannistuneet, roihislaiset ovat alkaneet pohtia uutta rakennusta ja miettiä, miten hienoa ja suosittua paikallista rikkautta voisi itse lähteä kehittämään. Heillä on super-aktiivista porukkaa – mm. kansalaistyöstään palkittu Otto-Ville Mikkola ja tietty Antti – mutta tuntuu siltä että yhteishenki ja yhteisen asian tunnistaminen on jotenkin osa tekemis-innostuksen salaisuutta. Serlan sponsoroima Hyvä Teko kampanja (http://campaign.serla.com/localgood_fi/?page=aanesta) joka kohdistaa varoja lähiympäristöjen parantamiseksi, saattaa myös auttaa roihislaisia, jos sinne tulee tarpeeksi online tukea… .
Lopuksi Kaupunkiryhmässäkin aktiivinen Hannu Salmi puhui kaupoista. Monelle rakasta aihetta on pohdittu enemmänkin viime aikoina, kun on huomattu, miten paljon kivijalkakaupat ja niitä pyörittävät ihmiset rikastuttavat kaupunkielämää. Jopa moni kaupallisuutta sinänsä sureva suree niiden menetystä.
Aihe on tyypillisen monimutkainen kaupunkisuunnittelun haaste, mihin liittyy kaikenlaista taloudelllista uskomusta ja puolulepolitiikkaakin – voi esimerkiksi kysyä, että mikä puolue oikeasti tukee pienyrittäjyyttä ja elävää katukuvaa. Puheeksi tuli tietty myös se, miten automarketit ovat itse asiassa hankaloittaneet arkea ulkoistamalla kuljetusten hinnan kuluttajan harteille (auton polttoaineen maksaa entisen pellon laidalle ajava asiakas!) Hannu mainitsi, että kaupunkiryhmässä suunnitellaan kaupungin kauppoja käsittelevää pohdiskelua ja toimintaa enemmänkin. Eihän kauppojen merkitys rajoitu pelkästään palveluihin, vaan ne elävöittävät ja kaunistavat katuja ja ovat usein sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tärkeitä paikkoja, ja tekevät katutilasta oleskelutilaa ja leikkipaikankin. Avoimessa kaupungissa luulisi olevan runsaasti avoimia kauppoja. Lisätietoja Hannulta, tai tule mukaan kaupunkiryhmän ns. ”maanantaisessioihin”.
Tekevää ensi vuotta,
t.
Eeva