Ilmari-kouluvierailulla käydään läpi esimerkkejä eri puolilla maailmaa ja näytetään, mitä kaikkea ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo tehdään ja miten nuoret voivat vaikuttaa omassa ympäristössään. Jokaisesta Ilmari-kouluvierailusta maksetaan 32 euron suuruinen palkkio. Hakulomake kouluvierailijaksi on täällä ja hakuaikaa on 15. elokuuta 2012 asti.
Kymmenen kouluvierailuvuoden jälkeen Ilmarissa kokeillaan myös nuorten omien projektien käyntiinsaattamista. Projektikouluvierailu osoittaa, että nuoret voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa omaan ympäristöönsä. Projektit tehdään kokonaisuudessaan kouluympäristössä. Ilmarin projektikouluvierailija käy koulussa kaksi kertaa saattamassa projektin käyntiin. Kahdesta projektikouluvierailusta maksetaan 100 euron palkkio. Hakulomake projektikouluvierailijaksi on täällä ja hakuaikaa on 22. elokuuta 2012 asti.
Kouluvierailuita tehdään omalla paikkakunnalla sen verran kun opettajat tilaavat niitä. Halutessaan kouluvierailuita voi hankkia lisää olemalla suoraan yhteydessä opettajiin. Sekä kouluvierailujen että projektikouluvierailujen tekeminen edellyttää viikonlopun mittaisen koulutuksen käymistä. Koulutus on osallistujille maksuton ja kouluvierailijoille korvataan koulutuspaikkakunnalle matkustamisesta aiheutuneet kulut. Kouluvierailukoulutus on syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-2. syyskuuta ja projektikouluvierailukoulutus syyskuun toisena viikonloppuna 8.-9. syyskuuta. Molemmat koulutukset järjestetään Helsingissä.
Ilmarissa on kymmenen toimintavuoden aikana tavoitettu yli 50 000 nuorta yli 2000 kouluvierailulla.Hanketta koordinoivat kansalaisjärjestöt Nuorten Akatemia, Dodo, Maan ystävät ja Luonto-Liitto ja sitä rahoittaa toteutetaan ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuella. Ilmari-kouluvierailuja voi tilata Nuorten Akatemian kautta.
Hae kouluvierailijaksi täällä 15. elokuuta 2012 mennessä ja projektikouluvierailijaksi täällä 22. elokuuta 2012 mennessä!
Lisätietoja:
http://www.ilmasto.org/kouluvierailijaksi
Tea Tönnov
044 5269073