Urbaanit asumismessut ja niiden ytimessä oleva asumisen ympäristövaikutusten vähentäminen tiiviimmän asumisen kautta liittyy tai voi liittyä henkilökohtaisella tai elämäntavan tasolla erityisesti muutamaan käsitteeseen. Degrowth, eli talouskasvukritiikki, voluntary simplicity, eli vapaaehtoinen vaatimattomuus. Yhteisöllisyys, yhteisomistajuus. Omaehtoisuus. Vaihtoehtoiset ja ekologiset asumisratkaisut ja elämäntavat. Ekologinen liikkuminen.
Maailmalla suosiotaan lisäävä Tiny house -liike kritisoi asumisen kalleutta, epäekologisuutta, epädemokratiaa, omaehtoisuuden puutetta ja rakentamiseen liittyvää byrokratiaa ja jäykkyyttä. Ehkä yksi viesti jonka urbaanit asumismessut ehkä tiedostamattaankin tuo on se että asuminen on oikeasti ja varsinkin voisi olla paljon monimuotoisempaa, rikkaampaa ja persoonallisempaa kuin mitä se tavanomaisesti on ollut.
Oikeastaan Urbaanit asumismessut luo uusia asumiseen liittyviä normeja. On ok elää vaatimattomammin, vähemmän leveästi. On ok pyytää apua naapureilta ja ei ole paheksuttavaa vaikka ruokakuntasi ei omistaisikaan kaikkia elämiseen harvemmin tarvittavia tavaroita itse. Lainaaminen on sallittua. Ehkä tämä liittyy myös sukupolven vaihdokseen. Nuoremmat polvet eivät enää pidä materiaa ja taloudellista menestymistä tai itsenäistä pärjäämistä niin itsearvoisen tärkeinä kuin ehkä sodan, pulan ja niukkuuden vaikutuksessa välittömämmin eläneet meitä edeltäneet sukupolvet.
Itse asiassa uudet polvet ajattelevat, ettei ole pelkästään ok asua pienemmissä asunnoissa, vaan se on toivottavaa, sillä se on ekologisesti etenkin pidemmän päälle parempi vaihtoehto. Vaatimattomammin asuminen tuo myös lisää taloudellista vapautta palkkatyöstä tai lisää muunlaisia kulutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi autottomaan, joukkoliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseeen perustuvaan elämäntapaan on sitä paremmat mahdollisuudet mitä eheämpi kaupunkirakenne on. Myös asunnon kunnostamiseen ja siivoamiseen kuluu vähemmän aikaa ja niihin liittyvä stressi vähenee.
Yhteisöllisyys on myös arvo, joka tavallaan liittyy olennaisesti tähän uudenlaiseen asumistapaan. Arvo joka haastaa postmodernin individualismin voittokulun. Useimmille meistä ei ole kovin mielekästä pakkautua ahtaaseen kotiin, jos kaikki tavarat on itse omistettava ja varastoitava kotona, jolloin asumisesta tulee ahdasta. Jos emme halua hyödyntää mitään kaupunkien suomia mahdollisuuksia. Emme hyödynnä julkisia palveluita, liikkumismahdollisuuksia, tapaamispaikkoja, harrastuspaikkoja.
Voimme esimerkiksi panostaa kokoajan enemmän laadukkaampiin äänentoistolaitteisiin ja suurempaan levykokoelmaan, kotiteattereihin ja kanavapaketteihin, astianpesukoneisiin, kuntoilulaitteisiin, valokuvien tulostuslaitteisiin, poreammeisiin tai leivän, jäätelön ja kahvin valmistamiseen tarkoitettuihin laitteisiin. Tai vaihtoehtoisesti voimme olla hieman sosiaalisempia, laajentaa omaa elämänpiiriämme. Ymmärtää ettei kaikkea ole pakko, eikä oikeastaan mielekästäkään omistaa itse.
Voimme käydä kirjastoissa lukemassa ja lainaamassa kirjoja, kahviloissa kahvilla, ravintoloissa syömässä ja pesettämässä astiamme, oleilla puistoissa, näyttelyissä, elokuvissa, konserteissa. Voimme käyttää julkisia uimahalleja ja kylpylöitä, kuntosaleja, pesuloita, kivijalka leipomoita.
Tavallaan kyse on siitäkin, että jokainen voi heti jo vaikka kuinka köyhänä opiskelijana vähentää oman asumisensa ekologista jalanjälkeä välittömästi, ilman suuria materiaalisia ja taloudellisia panostuksia. Jokaisella on varaa muuttaa pienempään. Tämä voi siis toimia vaihtoehtona materialistisemmalle tai mekanistisemmalle lähestymistavalle, jossa suurella ajallisella ja taloudellisella panostuksella rakennetaan tavanomaisen asunnon kokoinen ”eko”asunto (joka mahdollistaa pääpiirteissään vallitsevan totutun elämäntavan jatkamisen). Jälkimmäisessä insinööriratkaisussa ehkä helposti ajatellaan, ettei tarvitse itse luopua mistään tai muuttaa mitään arkista toimintatapaa, kun tekniikka hoitaa asian meidän puolestamme. Toki voi rakentaa myös pienen ekotalon, joka siis kokonaisvaltaisemmin tarkasteltuna päihittää isokokoisen ekotalon lähes jokaisella osa-alueella. (pienemmän rakennuksen käyttö ja rakentaminen vaatii vähemmän tilaa, luonnon varoja, energiaa ja viime kädessä vähemmän jätettä sekä mahdollistaa osaltaan tiiviimmän ja ehyemmän kaupunkirakenteen). Itse asiassa kaupungissa tavanomainen rakentaminen on mahdollisuus vain harvoille.
Tätä kaikkea voitaisiin puolihuolimattomasti kritisoida epäkaupallisuudesta, mutta tässä ei ole lainkaan kyse siitä. Oikeastaan kulutetaan rahaa ehkä saman verran kuin ennenkin, mutta enemmän palveluihin ja sellaisiin asioihin, jotka oikeasti lisäävät hyvinvointiamme ja huomioivat paremmin ympäristöä. Tavallaan on otettu onkeen taloustieteilijöiden kritiikki siitä ettei bkt ja talous itsessään lisää enää onnea.
Kuten nimikin jo kertoo ”vähintään yhtä paljon kuin asunnosta, Urbaaneissa asumismessuissa on kyse asumisesta, asenteesta ja elämäntavasta.” Fyysisen asuinrakennuksen koon sijaan keskitytään itse asumiseen ja elämiseen. Elämisen laatu on tärkeämpää kuin neliöiden määrä.
Sauli Kinnunen