Vuoden 2018 hallitus ja toimihenkilöt

Dodon hallitukseen vuonna 2018 kuuluvat Hanna Tammisto, Meri Lundahl, Anssi Hiltunen, Milla Karkulahti, Maiju Mutanen, Irina Seppänen, Fabio Andrade, Eija Leinonen ja Aki Saariaho. Heistä vuoden Hanna Tammisto toimii puheenjohtajana ja Meri Lundahl varapuheenjohtajana. Hallituksen toimikausi alkaa vuoden 2018 alusta.

Lisäksi nykyinen hallitus on valinnut vuodelle 2018 kaksi osa-aikaista toimihenkilöä: Anna Suonsyrjä toimii vapaaehtoiskoordinaattorina helmikuusta marraskuuhun ja Tehilah Auramo kaupunkiviljelykeskus Kääntöpöydän tuottajana helmikuusta syyskuuhun.

Sekä jäsenet että uudet Dodosta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan hallitukseen ja toimihenkilöihin sekä Dodon tulevan vuoden toimintaan vuoden 2018 startissa 10.2. Tarkempi kutsu on tulossa Dodon sähköpostilistan ja Facebookin kautta.