Kirjallisuudessa on analysoitu kohtauspaikkojen toimivuutta (ks esim. Jan Gehl):
1. Jotta sosiaalista vuorovaikutusta voisi syntyä ihmisten pitää kohdata.
2. Pelkkä kohtaaminen ei kuitenkaan riitä; paikan luonne (a. toiminnot, b. estetiikka) vaikuttaa siihen millä tavalla kohtaaminen tapahtuu ja minkälaiseen toimintaan se johtaa.
3. Jos ulkoiset olot ovat suotuisat (tarpeelliset toiminnot ovat olemassa, ne on järjestetty hyvin ja ympäristö on esteettisestikin miellyttävä), myös ihmisten läsnäolo sinänsä houkuttelee lisää ihmisiä viipymään.
4. Kun edelliset edellytykset on saavutettu, paikalle syntyy helposti oheistoimintaa, joka entisestään vahvistaa paikan viihtyvyyttä ja sosiaalisuutta.
Ihmisvirtojen kokoamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska ihmisten etsiessä lyhintä reittiä paikasta toiseen kyseiset virrat muuten hajoavat. Tämä on osasyy siihen, että väkirikkaatkin lähiöt, joiden talot on siroteltu maastoon, vaikuttavat kuolleilta. Vaikka vaihtoehtoisiakin reittejä aina olisi tarjolla (tätäkin voidaan pitää tärkeänä periaatteena), rakennusten sijoittelulla ja muunlaisella reittien rajaamisella voidaan kuitenkin luoda yksi tai pari lyhyttä ja miellyttävää pääreittiä, joiden keskipisteeseen tai risteyskohtaan sijoitetaan palveluita.
Palvelut ryhmitellään sopivankokoisten julkisten tilojen ympärille. Tällaiset torit tai kävelyraitit luovat edellytyksiä kahvilatoiminnalle, ulkoterasseille jne., mutta on tärkeä huolehtia myös siitä, että julkisilla paikoilla voidaan löytää mielekästä tekemistä tai oleskella vapaasti kuluttamatta rahaa. Lähipalveluiden joukkoon sopii suurehkossa keskuksessa mainiosti kirjasto tai muut ympäristönsä kanssa jollain lailla vuorovaikutuksessa olevat julkiset rakennukset. Oleskelun kannalta tärkeitä ovat strategisesti sijoitetut penkit ja jopa niin pienet yksityiskohdat kuin "tilan valtaamista" helpottava, kiintopisteenä tai selustana toimiva patsas tai rakennelma aukion keskellä. Paikan ulkonäkö vai vaihdella loputtomiin, mutta potentiaalisten kohtauspaikkojen tapauksessa miellyttävän arkkitehtuurin ja urbaanisuuden tärkeys korostuu. Tässä tarvitaan sopivan rosoisia ja pienimuotoisia pintoja, mihin elämä tarttuu.
Jalankulun ja pyöräilyn lisääminen vaikuttaa suotuisasti sosiaalisen elämän vilkastumiseen, koska ihmiset näin eivät liikkuessaan eristy ympäristöstä ja samalla viipyvät kauemmin kuljettavilla reiteillä ja täyttävät ne tehokkaammin kuin ohikiitävät autoilijat. Reittien varrella pitää olla katseltavaa ja mahdollisesti osallistumiseen houkuttelevia virikkeitä (vrt luku 1.3). Sosiaalista vuorovaikutusta lisäävät katuja reunustavat etupihat. Vuorovaikutusta on eriasteista ja ohikulkija saattaa saada sosiaalisen kokemuksen jo pelkästään muiden ihmisten läsnäolosta. Kaikenlainen julkisilla tai puolijulkisilla paikoilla tapahtuva toiminta, jonka tarkoituksena on vain tuottaa tekijöilleen hyötyä tai iloa saa helposti myönteistä sosiaalista sisältöä, edellyttäen, että se on oikein sijoittunut eikä häiritse naapureita. Kasvimaat, eläimet yms. ovat siksi yhtä tärkeitä naapuruston yhteishengen kohottajina kuin niistä saatavan suoran hyödyn takia.
Esimerkkejä
Koulut (agorafilinen ja agorafobinen osa)
Verstaat