Pauli Saloranta (utopia lähetetty s-postitse ennen ensimmäistä tapaamista)
(Kaupunkiutopiani mukainen kaupunki on:)
–tunnistettavasti itsensä näköinen, erilainen kuin muut
–tiiviin ja avaran rytmi miellyttävä
–kunnon kävelykeskusta
–kaunis kaikkina vuodenaikoina
–lyhyt matka sekä oopperaan, kirjastoon, merelle että metsään
–turha melu minimoitu, vaikka kaupungin äänet ovatkin kiihottavia
–ei liian suuri eikä liian pieni eikä liian keskikokoinen 🙂
–tarpeeksi vaihtoehtoja liikkumiseen
–oikeasti hyvät fillariväylät
Jostain tuli vielä mieleen, että toisaalta pks on kiva paketti: löytyy segmentoidut elinympäristötuotteet erilaisille kohderyhmille: Helsingin kantakaupunki, Etelä-Espoo & Kauniainen, vanhat & uudet lähiöt ja sitten Vantaa.
* * *
Tässä seuraa ensimmäiseen Lyyli -työpajaan (14.1.01) osallistuneiden kaupunkivisioita. Listalle saa mielellään lähettää lisää omia utopioita. Seuraavassa en ole pystynyt sanatarkasti lainaamaan utopian esittäjää, joten tärkeitä pointteja saa lisäillä. Esitettyjä ajatuksia saa kommentoida! (Tietyt ranskalaiset viivat saattavat tässä jäädä kryptisiksi … ehkä on hauskaakin keksiä niille järkeviä (tai perusteltuja järjettömiä) tulkintoja.)
* * *
Aleksi Neuvonen
Utopia kaupungista (lähtökohtana Helsinki vuonna 2001)
Vapaa-aika
Oleellisimpia vahvoja, jo näkyvissä olevia kehitystrendejä on selkeän urbaanin, lähinnä vapaa-ajanviettoon liittyvän kulttuurin yleistyminen. Nykyisellään se tarkoittaa lähinnä lisääntyvää kahvila-, klubi- ja erikoisliiketarjontaa ja vastaavasti etenkin nuorten vapaa-ajanvieton keskittymistä entistä enemmän näihin paikkoihin. Kestävyyden kannalta positiivisena asiaksi tässä kehityksessä tulkitsen julkisen tilan merkityksen kasvun ja sitä kautta vähenevän paineen kasvattaa asumisväljyyttä. On toivottavaa, että monipuolisia, trendikkäitä ja viihtyisiä vapaa-ajanviettopaikkoja syntyisi muuallekin kuin keskustan alueelle. Tämän myötä kaupungille voisi muodostua useita erilaisten ihmisryhmien kannalta atraktiivisia keskuksia, ei pelkästään lähiöitä lapsiperheiden tarpeisiin.
Työnteko
Yksi suurimmista haasteista on perinteisen työ-vapaa-aika rytmin rikkominen. Jo vuosisadan alussa työväenliike vaati kahdeksaa tuntia työhön, kahdeksaa tuntia vapaa-aikaan ja kahdeksaa tuntia lepoon. Palkallinen työaika on nykyään alle kahdeksan tuntia, mutta sen ohella ihmiset käyttävät yhä enemmän vapaa-aikaansa työmatkoihin (n. 1,5 tuntia päivässä?). Samaan aikaan pyritään entistä enemmän tietotyöhön, laajeneviin tietoverkkoihin ja vähitellen langattomiin ratkaisuihin. Yritykset ja julkiset laitokset julkiset laitokset käyttävät yhä kasvavan osan kuluistaan toimistotiloihin (samoin kuin työntekijät asuntoihinsa, joissa he eivät kerkiä oleskella). Nykyisellään olisi mahdollista siirtyä huomattavasti laajemmassa määrin etätyöhön: työntekijät voisivat tehdä 2/3 työajastaan kotona, kiinteän verkkoyhteyden päässä. Esteenä on lähinnä perinteisen työkulttuurin jähmeys: ihmiset pitävät työmatkaan kuluvaa aikaa luonnollisena ja jopa pelkäävät mahdollisuutta sekoittaa työntekoa kotitilaansa. Mahdollisuudet olisivat kuitenkin mittavat: keskimäärin yhden työpäivän verran aikaa viikossa lisää, ruuhkien ja liikenteen päästöjen väheneminen, viihtyisämpi työympäristö, paljon vapaata tilaa kaupunkeihin, elävyyttä asunalueille myös päiväsaikaan jne.
Liikkuminen
Liikkumisen kannalta merkittävin mahdollisuus liittyy ihmisten uuteen tapaan hahmottaa etäisyyksiä: nykyisin kilometri on useimmille suomalaisille liian pitkä matka kävellä. Kuitenkin samaan aikaan ylipainoisuus lisääntyy ja rahaa ja aikaa käytetään erilaiseen ns. teholiikuntaan. Vaikka työmatkapyöräily on lisääntynyt, olisi omin lihaksin suoritettavaa liikkumista tuettava nykyistä enemmän. Ehkä avaimena tähän voisi olla ihmisten kasvava kiinnostus oman kaupunkiympäristönsä tarkkailua kohtaan. Totta kai myös kevyenliikenteen väyliä olisi parannettava ja nykyistä autoilua tukevaa verotusjärjestelmää (työmatkavähennykset, työsuhdeautot, vastaavasti kävellen tai pyöräillen tehtyjä matkoja ei tueta mitenkään) muutettava. Oleellista olisi kuitenkin muuttaa ajattelutapaa esim. kävelemisen suhteen: se ei ole ajan tuhlausta, se parantaa fyysistä kuntoa ja on mielenkiintoista.
Asuinalueet
Tällä hetkellä Helsingin kasvaessa on kaikkien joutomaiden käyttöönottoon valtavat paineet. Uusia, hyvin suunniteltuja asuinalueita rakennetaan entisille teollisuusalueille ja jopa täyttömaalle. Ongelmalliseksi voi muodostua kuitenkin se, että alueista suunnitellaan liian viimeisteltyjä ja yllätyksettömiä. Kaupungista katoaa vapaus ja jännitys, joskus samalla myös osa viihtyisyydestä. Tämä taas voi aiheuttaa paineita hakeutua jonnekin kauemmas ulkoilemaan ja vaikeuksia kiinnittyä omaan asuinalueeseen. Loppuun asti rakennetut, hyvin hoidetut puistot eivät kykene täyttämään samaa funktiota. On siis jätettävä jotain vapaata, jotain kerrostuvaa.
Ilmapiiri
Kaupungin hyvinvoinnin kannalta on epäilemättä tärkeää, että asukkailla on luottamus mielekkään elämän jatkumiseen kotikaupungissaan. Jos huomattava osa nuorista ihmisistä kokee, että heidän tulevaisuutensa on ehdottomasti jossain muualla kuin heidän kotikaupungissaan, on tilanne huono. Tällä hetkellä Helsinki on Suomessa se kaupunki, johon muualta hakeudutaan, joko opiskelujen tai töiden perässä. Kaupungissa on kansainvälisessäkin mielessä mahdollisuudet menestyä, jopa vaurastua, ja viettää monipuolista elämää. Pitemmän päälle olisi tietenkin toivottavaa, että tällainen ilmapiiri olisi vallalla talouden suhdanteista riippumatta. Nousukasmaisuuden ja pinnallisten menestyksen merkkien rinnalle kasvaisi vahva ylpeys kotiseudusta ja halu ylläpitää sen vahvaa ja omaleimaista kulttuuria. Olisi hyvä, jos ihmiset orientoituisivat palkkatyön tekemisen sijaan enemmän joihinkin muihinkin asioihin.
* * *
Olli Sarlin
Lyyli ja kaupunkiutopiani
Kaupungin asukkaat toteuttavat innostuneina velvollisuuttaan ottaa kantaa kaavasuunnitelmiin kuten maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää. Asukkaat ovat omaksuneet kaavoituksen termistön ja prosessit. He ovat verkottuneet keskenään tiedonkulun helpottamiseksi ja asiantuntemuksen jakamiseksi eikä teknisten piirustusten tai muiden kaavoitusasiakirjojen lukeminen tuota vaikeuksia. Kaavoittajat huomioivat tyytyväisinä ja kaavaprosessin kannalta ajoissa tiukkasävyisetkin kommentit, joita kansalaisarviointi tuottaa. Toisaalta he aktiivisesti tiedottavat ja selväsanaisesti perustelevat valittuja ratkaisuja.
Täydennysrakentaminen on tuottanut hyvää suhteellisen tiivistä kaupunkiympäristöä. Rakennetut alueet eivät täydennysrakentamisen ansiosta ole laajentuneet viheralueille vaan kattava viherverkosto ympäröi kaikkia asutuskeskuksia ja kaupunginosia. Tehokas joukkoliikenne yhdistää tiiviitä keskuksia toisiinsa ja kaupunkien ydinkeskustoihin. Rakennuttajat ovat jo vuosia ottaneet kaikissa valinnoissaan huomioon pitkän tähtäimen elinkaarisuunnittelun, jolloin esimerkiksi teknisten verkkojen mitoitusperusteena olleet kulutuspiikit ovat loiventuneet. Sen seurauksena mitoitusta on voitu merkittävästi keventää. Sitä kautta esimerkiksi sähköverkkoihin kuluvat arvometallit säästyvät ja viemäreitten huuhtelu juomavedellä on jäänyt historiaan.
Rakennusliikkeet eräänä kaavoituksen käynnistäjäryhmänä ovat huomioineet luonnoksissaan kaavoitusasiantuntijoiden heille osoittamat hyvän ja kestävän ympäristön rajaehdot. Kyseiset rajaehdot on siis voitu yksiselitteisesti esittää ja hyväksyä. Myös aktiiviset kansalaisjärjestöt ovat käynnistäneet kaavoitusprojekteja etenkin rautatien eli valmiin joukkoliikenneväylän varteen.
* * *
SESSIOSSA ESITELLYT VISIOT
Antero Saarikoski
Kolmekerroksisista taloista muodostuvat suurkorttelit.
Tavoitteena on vähentää liikennetarvetta ja suosia ympäristöystävällisiä liikkumismuotoja lyhentämällä etäisyyksiä. Kaupungin viemän pinta-alan minimoimisen ansiosta säilyy enemmän luontoa kaupungin ympärillä.
Mitoitusta mietitty tarkkaan kaikilla tasoilla huoneistoista koko kaupunkirakenteeseen.
3 * 5 korttelia; niiden keskellä kolme korttelia puistona, johon koulut ja päiväkodit on sijoitettu. Joukkoliikenne ja palvelut sijoittuvat suurkortteleiden saumoissa kulkeville bulevardeille.
Umpinaisten (pien)kortteleiden sisällä on yhteispiha huoltokujineen. Osa pihasta on yksityisessä käytössä, esim. palstaviljely on mahdollista. Pysäköitiä on vain katujen varsilla, jonne talojen mataaluudesta johtuen pysäköinti hyvin mahtuu. Kolmekerroksisuus takaa myös inhimillisen mittakaavan ja pihojen valoisuuden.
Makrotasolla kaupunki on konsentrinen ja vyöhykeistetty niin, että ydinkeskusta on hieman kolmekerroksista mallia tiiviimpi ja korkeampi. Kaupungin reunoilla on intensiivistä, pientä pinta-alaa vaativaa maataloustuotantoa (esim. kasvihuoneita), jolloin kuljetusetäisyys laitakaupungin toreille on pieni. Tämä osaltaan helpottaa tilaavievän logistiikan purkamista.
* * *
Malliin liittyvät ajatukset otettiin mielenkiinnolla, vaikkakin kriittisesti vastaan. Mikä on mallin status, kuinka konkreettisesti se pitää toteuttaä Kielteisimmin tulkittuna muodostuu kuva totalitaarisesta kaupunkisuunnittelusta, jossa kaikki on mietitty valmiiksi, jossa ei asukkaiden toivomuksia sen enempää kuin paikallisia luonnonoloja huomioida. Kaupunki voi laajentua vain ulospäin, koska lisärakentaminen asukkaiden tarpeiden mukaan tai väen lisääntyessä tuhoaisi sen optimaalisia mittoja. Anteron ajatuksena on kuitenkin, että mallia pitää soveltaa luovasti paikalliseen ympäristöön sopeuttaen. Selkeytensä takia malli soveltuu myös ekologisten suunnitteluperiaatteiden havainnollistajana ja muistilistana tms., vaikkei sitä suoraan sovellettaisikaan mihinkään ympäristöön.
* * *
Marja Aittamaa
* positiivinen eriytyminen
Tällä Marja tarkoittaa ei-hierarkkisesti eriytynyttä kaupunkia (ei sosiaaliseen statukseen, varallisuuteen tms. seikkoihin, vaan elämäntapaan ja elinkeinojen erikoistumiseen perustuvaa jakoa). Pitäisi myös miettiä erityyppisten palvelujen, myös korkeakulttuurin sijaintia. Sitten jotain paikallisdemokratiasta ja mahdollisuudesta kehittää omia juttuja.
* pääväylät tunneleissa
* suihkukoppeja omin voimin liikkuville
* kotieläintalleja puistoihin
* asuntojen muunneltavuus
Nykyään ihmiset ovat ihmeen sopeutuvaisia, todettiin keskustelussa, eikä muunneltavia asuntoja ole toden teolla ruvettu rakentamaan niihin kohdistuneesta laajasta teoreettisesta huomiosta huolimatta.
* * *
Jepa Leväsvirta
Totesi aluksi, että valtakunnallinen tasapaino olisi otettava lähtökohdaksi ja pääkaupunkiseudun kasvu pysäytettävä. Tämä voisi tapahtua esim. siten, ettei uusia asuntoja rakenneta. Pitäisi myös asua tiiviimmin. Rakennuksia voisi korjata. Yksityisautoilua olisi vähennettävä.
Etätyöhön pitäisi satsata. Väliaikaisia projektitiloja pitäisi olla enemmän sekä kaupungin keskustassa että asuinalueilla.
Alustukseen liittyen puhuttiin joustavasta työajasta, joustavasta työpaikkojen ja asuntojen lomittamisesta sekä mössöisestä aikakäsityksestä. Todettiin, että koulut pitäisi saada hyötykäyttöön.
Max Mannola
Ilmastonmuutos:
Utopiayhteiskunnassa ihmiset olisivat tietoisia ilmastonmuutoksesta ja haluaisivat välttää sen pahenemista.
Kaupunkilaiset ja maalaiset eläisivät sulassa sovussa ja heidän välillään olisi vuorovaikutusta.
Diversiteettiä:
Paikkojen diversiteettiä, ei paikattomuutta. Lapsille pitäisi olla vaarallisia paikkoja (siis mahdollisuuksia leikkiä jänniä leikkejä). Sekoitutaan alueiden sisällä (segmentoidutaan MITÄ TÄMÄ OIKEIN TARKOITTIKAAN?).
Liikenne ja yhteydenpito:
* karaistuneisuus tärkeää, jotta uusavuttomat ihmiset saataisiin liikkumaan omin voimin
* joukkoliikenteen parantaminen pysyvästi verovaroin
* Knopflacherin periaate yhtä pitkästä etäisyydestä pysäkille ja pysäköitipaikalle käyttöön ja pysäköintimaksujen korotus
* selkeät poikittaislinjat vaihtopysäkkeineen
* metro ei vähentäisi muiden linjojen määrää
* työsuhde-joukkoliikennelippu
* hyvät pyörätelinet pysäköintipaikoilla
* autoilua tyhjillä kaduilla (INVALIDEILLE/MILJONÄÄREILLE? MITEN MENIKÄÄN?)
* etätyön ja neuvottelulaitteiden yleistyminen vähentäisi liikkumistarvetta
* p-paikat palstaviljelyyn
Kohtaamiset:
* eri aatteiden ja elämäntyylien edustajien pitäisi kohdata, homma pitäisi jotenkin institutionalisoida
* syy-seuraussuhteiden tajuaminen, ihmisille pitäisi luoda argumentaatiokyky
* turvallisuuskoulutus etusijalle: palo-, väkivalta- & ilmastonmuutoksen torjunta
* kansalaisjärjestötoiminta ja poliisilaitos kunniaan
* demokratian viennin pitäisi näkyä katukuvassa
* * *
Tero Santaoja
Liikenne:
* yhtenäinen, mielenkiintoinen kävelykeskusta
* reitit kivoja, samoin odotusalueet
* visuaalinen vaikuttaminen autoilijoihin
* pihakadut
Asuminen:
* eko, viljely
* tiivis, mittakaavan vaihtelu
Viheralueet:
* ei tilkkuja
* luonnontilaisia
* toimintaa puistoissa
(esim. alkkareiden juoppokatuja)
Työ:
* pienverstaat, etätyö: kellarit ym. työhuoneiksi
Työyhteisö, innovointi, kodin/työn erottaminen, vuorovaikutus-> talouskasvu
* koloja lapsille
* kaupungin käsittäminen omaksi
* * *
Anna Böhling
* työn paikallisuus: työtä pitää pystyä tekemään omalla alueella; voidaan samalla kuitenkin verkottua ja tehdä monta työtä
* tiimit anonyymisyyden ylittämiseksi
* nykyään on liian jyrkkä raja palkkatyön ja harrastuksen välillä
Maankäyttö: tila hyötykäyttöön, identiteetti
Vantaan ja Espoon (järkevän) idean rekonstruktio
* * *
Niko Lipsanen
* kaupunki ihmisiä vai markkinoita varten?
* historia – identiteetti
* tärkeää ei ole niinkään kaupunkisuunnittelu perinteisessä mielessä kuin uusien asioiden herkkä tunnistaminen
* * *
Elina Rikkilä
* työkulttuurin muuttuminen: laiskottelu & rahattomuus & omatoimisuus & terapia
* lapset kotiin oikeaan maailmaan (lasten maailma: leikkipaikat vs työverstaat yms.)
* kaupunginosat oikeiksi kaupungeiksi, ei vain peruspalveluita; kotiseutuylpeyttä, jolloin valmiutta toimia oman alueensa hyväksi; tämä myös lääke sille toisistaan vieraantumiselle, jonka elämäntyylien fragmentoituminen on aiheuttanut
* anonymisyys, yhteisöllisyys, yksilöllisyyden kunnioittaminen – miten nämä suhteutuvat toisiinsä
* kohtauspaikat & yhdessätekemisen suosiminen: ruoka, laitteet, tavaranvaihto
* monikäyttöinen ydinkeskusta, jossa toiminnot integroituvat
* pohjakerrosten virikkeellisyys