Mihin elämä tarttuu -projektissa fokusoimme siihen, miten ekologisen kaupunkisuunnittelun puitteissa voitaisiin mahdollistaa elämäntapa, joka sallii kulttuurissamme arvokkaina pidettyjen, yhteiskunnallisten trendien ja heikkojen signaalien vahvistamien hyvän elämän ja kaupunkikulttuurin muotojen toteutumisen. Tavoitteissamme näkyy siten halu rakentaa siltaa toisaalta fyysisen suunnittelun ja toisaalta tasa-arvoisen, inhimillisen ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan välille. Tämä vastakohtana näkemykselle, jonka mukaan arkkitehtuurin tehtävänä on pikemminkin heijastaa vallitsevaa yhteiskuntaa ja antaa esteettisesti hyväksyttävä fyysinen muoto muiden tahojen ajamille, taloudellisesti tai poliittisesti motivoiduille projekteille.
Lähdemme siitä, että ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi liikennejärjestelmä on nykyistä enemmän mukautettava niihin vaatimuksiin, jotka liittyvät yhdyskunnan muihin kuin liikenteellisiin tarpeisiin, sen sijasta, että liikennesuunnittelu, kuten nyt on asian laita, pitkälti määrittelee muun yhdyskuntasuunnittelun reunaehdot. Ei riitä, että suositaan ekologisesti kestäviä liikkumistottumuksia tukemalla kevyttä- ja julkista liikennettä tai sijoittamalla asunnot, työpaikat ja palvelut toisiinsa nähden järkevästi. Tilallisessa ja esteettisessä suunnittelussa ei pidä kiinnittää huomiota vain siihen, mahdollistavatko ne teknisesti ekologisesti järkeviä toimintatapoja, vaan myös siihen, minkätyyppisiä elämänasenteita ja elämäntapoja arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu syvällisemmällä tasolla tukevat.
Mikäli halutaan parantaa sekä elämänlaatua että ekologista kestävyyttä, tulee toiminnallis-arkkitehtonisessa suunnittelussa luoda edellytyksiä mielekkäälle sosiaaliselle kanssakäymiselle edistämällä eritasoisten kohtaus- ja harrastuspaikkojen muodostumista. Kestävän kehityksen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että ihmiset mielellään oleskelevat ja viihtyvät lähiympäristössään, sen sijaan että etsivät virikkeitä ostos- ja vapaa-ajankeskusten keinoympäristöistä. Turvallisuudentunne, identifioituminen ympäristöön, luontainen sosiaalinen kontrolli ja viihtyvyys edistävät myös ekologisen kestävyyden kannalta olennaista yksilöiden vastuunkantoa omasta ympäristöstään. Vaikka arkkitehtuuri ja yhdyskuntasuunnittelu eivät determinoi ihmisten käyttäytymistä, voidaan niiden avulla kuitenkin joko luoda ylittämättömiä kynnyksiä mielekkäälle toiminnalle tai tukea kestäviä elämäntapoja ja valintoja.
Suunnittelussa maailmankatsomukselliset ja poliittiset tavoitteet konkretisoituvat: kestäviä vaihtoehtoja on puolustettava metri metriltä ja kerrosneliömetri kerrosneliömetriltä sen sijaan, että orjallisesti seurattaisiin kyseenalaisia suunnitteluohjeita tai pelkästään vastattaisiin markkinoiden kautta välittyviin signaaleihin. Muutosten mahdollistamiseksi on oltava herkkä heikoille signaaleille, jotka viestivät mahdollisuuksista elämäntavallisiin muutoksiin.
- Lähdemme liikkeelle esittämällä kestävän kehityksen käsitteestä tulkinnan, jonka mukaan maailmanlaajuinen ekologinen kestävyys, ymmärrettynä biodiversiteetin vaalimisena, asetetaan etusijalle paikallisessa toiminnassa. Muut kestävyyden ulottuvuudet sekä yhteiskunnalliset tavoitteet ("kehitys") on sovitettava yhteen ekologisen kestävyyden kanssa.
- Argumentoimme sen puolesta, että yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän ympäristöhaittojen vähentämiseksi esitettyjen teknisten ratkaisujen lisäksi on tutkimuksissa ja suunnittelussa tarkasteltava yhteiskunnan toimintatapaa laajemminkin. Jotta saataisiin aikaan riittävän perustavia rakenteellisia ja elämäntavallisia muutoksia, ekologisesti kestävään suunnitteluun on myös sisällytettävä pohdintaa hyvän elämän ihanteista ja arvoista. Näiden pohdintaan suunnittelijoiden on otettava mukaan ulkopuloisia ryhmiä riittävän asiantuntemuksen ja näkemysten monipuolisuuden takaamiseksi.
- Esittelemme Mihin elämä tarttuu -kaupunkivisiossa ekologisesti kestävän, sosiaalisesti toimivan ja viihtyisän kaupunkirakentamisen periaatteita sanoin ja kuvin. Visioon olemme poimineet keskeisiä, ekologisen kestävyyden kanssa yhteensopivia ja kaupunkirakennustaiteellisesti relevantteja ajatuksia yhdyskuntasuunnittelun kirjallisuudesta, opetuksesta ja käytännöstä. Osa ideoista ja painotuksista lienee osallistujien omia tai ovat muotoutuneet Dodon kaupunkiryhmän keskusteluissa.
- Vision tehtävä on ruokkia mielikuvitusta, osoittaa minkälainen maailma voisi olla mikäli tiettyjä oletuksia ihmisten asenteista ja valinnoista muutettaisiin. Mielenkiintoista on pohtia täsmälleen mitä muutoksia millä tasoilla olisi tapahduttava, jotta esitetyt yhdyskuntasuunnittelulliset tavoitteet toteutuisivat. Vaikka visiossamme on mahdollisesti epärealistisilta tuntuvia ideoita, ne saattavat olla toteutumassa yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Esitämme tämän näkemyksemme tueksi yhteenvedon yhteiskunnallisista trendeistä ja heikoista signaaleista. Nämä pohjautuvat muiden tahojen laatimiin tulevaisuuskuviin ja raportteihin.
- Lopuksi testaamme käsitystämme ekologisesta kestävyydestä, kaupunkisuunnittelusta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä haastattelemalla kaupunkisuunnittelun eri toimijoita. Haastatteluiden avulla toivomme pystyvämme valaisemaan kysymystä siitä, miksi vision ihanteiden mukainen kaupunkisuunnittelu ei toteudu siitä huolimatta, että siinä on pyritty esittämään tulkinta ainakin periaatteellisella tasolla vallitsevasta yhteisymmärryksestä kaupunkisuunnittelun toivottasta kehityssuunnasta. Haastatteluiden toinen tärkeä tehtävä on kartoittaa kaupunkisuunnittelullisia kysymyksiä, joiden kohdalla esiintyy periaatteellista erimielisyyttä.
Dodolta pyydettiin kriittistä puheenvuoroa kaupunkisuunnittelusta, siihen liittyvästä vuorovaikutuksesta ja vaikuttamisesta. Mihin elämä tarttuu -projektissa suhtaudumme kriittisesti paitsi kaupunkisuunnitteluun myös sen tavanomaiseen kritiikkiin. Yhdymme monelta osin ympäristö- ja asukasliikkeiden vaatimuksiin niin kulttuuri- kuin luonnonympäristöjenkin suuremmasta kunnioittamisesta. Olemme kuitenkin huolissamme taipumuksesta keskittyä paikallisiin ongelmiin maailmanlaajuisten ongelmien kustannuksella. Omien ja kollektiivisten epäekologisten valintojen ja arkisten käytäntöjen vaikutusta elinympäristön laatuun ei huomioida riittävästi yhdyskuntasuunnittelusta puhuttaessa. Keskustelu juuttuu myös usein väljyys-tiiveys tai pientalo-kerrostalo -asteelle sen sijaan että puhuttaisiin kokonaisvaltaisemmin siitä, minkälaisilla arkkitehtonisilla keinoilla voitaisiin luoda puitteet ekologiselle kestävyydelle, elävälle kaupunkikulttuurille, alueiden virikkeellisyydelle ja sosiaaliselle toimivuudelle.
Suunnittelun ongelmia ja mahdollisuuksia ei mielestämme ole valaistu tarpeeksi monipuolisesti eikä sen julkilausumattomiin, vahvojen eturyhmien kannalta tärkeisiin premisseihin – kuten yksityisautoiluun, suurten kaupunkien, asumisväljyyden, kaupan yksiköiden ja kulutuksen oletettuun kasvuun sekä erilaisiin, mm pysäköinnin järjestämiseen liittyviin, teknisiin normeihin ja suunnittelukäytäntöihin – suhtauduta kyllin kriittisesti. Tämä koskee yhtä hyvin kansalaiskeskustelua kuin suunnittelua, tutkimusta ja opetusta.
Kaupunkivisiomme mukaista ekologisesti kestävää, tehokkaan urbaania, mutta sosiaalisesti toimivaa ja viihtyisää kaupunkirakennetta ja arkkitehtuuria ei useinkaan käytännössä saada aikaan, siitä huolimatta, että kyseisistä tavoitteista abstraktisti ilmaistuina näyttää vallitsevan tietynasteinen periaatteellinen yhteisymmärrys suunnittelijoiden ja päättäjien keskuudessa. Yhteisymmärrys saattaa kuitenkin olla näennäinen useastakin syystä. Ensinnäkin koko kestävän kehityksen käsite saattaa olla liian epämääräinen tai sisäisesti ristiriitainen velvoittaakseen sen nimeen vannovia toimijoita edistämään ekologista kestävyyttä siinä vaativassa mielessä mitä tutkimuksessamme ajamme takaa. Toiseksi saattaa esiintyä vaikeuksia kääntää kestävän kehityksen periaatetta konkreettisiksi, paikallisella tasolla sovellettaviksi toimintaohjeiksi, vaikka itse käsitteestä onnistuttaisiinkin esittämään selkeä ja koherentti tulkinta. Mitä enemmän käytännön suunnittelua lähestytään, sitä enemmän konkretisoitavat yleiset periaatteet joutuvat ristiriitaan niiden kanssa kilpailevien, muihin arvoihin perustuvien periaatteiden kanssa. Vaikka ekologista kestävyyttä pidettäisiinkin kaikkein tärkeimpänä tavoitteena, yleensä sen edistämiseksi on olemassa vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka eivät ole neutraaleja muiden arvojen ja intressien toteutumisen kannalta.
Mitä tulee urbaaniuteen ja sosiaaliseen toimivuuteen, nämä tavoitteet ovat paitsi moniselitteisiä myös ekologista kestävyyttä kiistanalaisempia ja suoremmin kytketty kilpaileviin hyvää elämää koskeviin arvoihin. Ekologisen kestävyyden ja urbaanin kaupunkisuunnittelun ongelman kompleksisuudesta johtuen epäonnistumisista ei voida yksinomaan syyttää mitään yksittäistä ryhmää, vaikka onkin selvää, että toiset toimijat hyötyvät enemmän kuin toiset ympäristön kannalta tuhoisien käytäntöjen jatkumisesta ja että toisilla toimijoilla on institutionaalisen asemansa tai muiden voimavarojensa ansiosta paremmat mahdollisuudet vaikuttaa suunnitteluun kuin toisilla.
Yritämme pitkälti omaksua suunnittelijan näkökulman eritellessämme sitä, miten eri tekijät vaikuttavat toisiinsa ja miten ne tulisi sovittaa yhteen käytännössä. Samalla olemme tietoisia siitä, ettei suunnittelijoiden entistä vastuullisempi suhtautuminen ympäristökysymykseen riittäisi muuttamaan kehitystä kestäväksi, vaikka he ovatkin poliittisten päättäjien ja vahvojen intressenttien rinnalla kaupunkikehityksen avaintoimijoita. Ympäristö-, asukas- ym. järjestöjen sekä yleisemmän kansalaiskeskustelun panos valistuneen demokratian ja muutospaineen ylläpitämisessä on olennainen, mutta ensisijaisesti kaupunkirakentamisen tasosta vastaavat kuitenkin päättäjät ja suunnittelijat. Niiden tehtävänä on myös huolehtia siitä, etteivät vahvat erillisintressit pääse sanelemaan suunnittelua.