Britannia pyrkii kohti ympäristöystävällistä energiaa

Suunnitelmassa painotetaan uusiutuvien energianlähteiden, kuten tuulienergian osuuden lisäämistä tuotannossa. Tavoitteena on nostaa uusiutuvista lähteistä saatavan energian osuus nykyisestä kolmesta prosentista kymmeneen vuoteen 2010 mennessä. Suunnitelma kaavailee myös vähittäistä luopumista ydinvoimasta. Brittihallituksen tavoitteena on, ettei maahan enää rakenneta uusia ydinvoimaloita. Nykyiset 16 ydinvoimalaa tyydyttävät noin neljänneksi Britannian energiantarpeesta. Voimaloiden käyttöikä päättyy viimeistään 30 vuoden kuluttua.


Raportti sai heti kritiikkiä osakseen. Vihreän puolueen Margaret Wright sanoi, että suunnitelma on Tony Blairin hallituksen ympäristöpolitiikan viherpesua. Wrightin mukaan 300 miljoonaa puntaa, jotka hallitus lupasi uusiutuvalle energialle, on vain puolet ydinenergialle juuri myönnetystä tuesta. Lisäksi ?summa on murto-osa lentoliikenteen verohelpotuksista ja teiden rakennukseen varatuista rahoistä, Wright sanoi Ympäristöjärjestöt ovat kiitelleet suunnitelmia luopua ydinvoimasta. ”Toivottavasti suunnitelma enteilee kuolinkellojen soittoa ydinvoimalle Britanniassa”, sanoi saarivaltion Maan ystävien edustaja.


Lähteet: The Guardian ja