Faktaa ja fiktiota pyöräilystä: Oodi talvipyöräilyn ihanuudelle

Kun oot lunki kuski..

Talvipyöräily on kivaa. En ole vielä kokenut niin kovia pakkasia että olisin malttanut jättää polkupyöräni kotiin. Talvella saa kokea kaikki pyöräilyn hienot puolet kuten kesälläkin: ilmavirran tuntee kasvoilla, oma keho tuottaa lämpöenergiaa ja pyörällä pääsee nopeasti sekä kätevästi perille. Pyörän voi myös pysäyttää kesken matkan ja katsella tarkemmin kulkureitin maisemia tai yksityiskohtia. Bussin ikkunasta ei välttämättä pysty tunnistamaan pensaikossa ruokailevia lintuja, eläinten jalanjälkiä lumessa tai ehdi tuijottamaan tarpeeksi kauan kirpeän pakkasaamun aurinkoa lumoutuakseen elämästä. Pyöräni kanssa olemme yhtä, tunnen sen liikkeet kehossani, pystyn hallitsemaan matkantekoani. Mahtavaa!

Eikä vaivaa ressi..

Mikäli pitää asuinympäristönsä maisemista kesäaikaan, kannattaa niitä tarkkailla myös talvella. Ihmisen luomat rakennukset ovat samankaltaisia, vaikkakin joskus upeasti lumen kuorruttamia, mutta erityisesti luonnonympäristö muuntuu viehkosti. Lehtiä tai muuta vihreää ei niinkään ole, vaan on kauniita oksia, jäämuodostelmia ja ennen kaikkea onnekkaassa tapauksessa valkoista. Sitä väriä ja sen heijastumia ei kesällä tavoita mistään. Lumen päällä on hyväntuntuista pyöräillä ja sitä on ilo katsella. Lumen näkeminen rentouttaa ainakin minun mieleni samalla tavalla kuin vaikka kesäaikaan rehevä nurmi.

Tarkkana pitää kuitenkin olla. Talvipyöräilijä huomaa heti ensilumen jäätyä maahan, kuinka pyörätien merkkien peittyminen saattaa johtaa kävelijöitä pyöräilijöiden väylälle. Myös lumen auraaminen voi pienentää ajotilaa. Tästä ei tule kuitenkaan tuskastua eikä missään nimessä ryhtyä kävelijöitä herjaamaan. Vauhti voi talvivarustuksella muutenkin olla hiljaisempi ja pyöräilijöille tarkoitetut kevyen liikenteen reitit ovat usein tavallisia kävelyteitä leveämpiä. Kyllä siellä mahtuu väistelemään. Ja niin kuin liikenteessä yleensäkin, tarvitsee talvipyöräilijäkin malttia ja aikaa matkantekoon. Teiden auraaminen ja hiekoitus toimivat ainakin suuremmissa kaupungeissa onneksi hyvin.

No sul on hyvä meininki..

Talvipyöräillessä voi tuntea sankaruutta. Liittyyhän siihen paljon epäilyjä ja kielteistäkin suhtautumista. Monet ihmiset nimittäin pelkäävät talviliukkailla pyöräilyä. Omaa taitoaan ja tasapainoaan voi kuitenkin harjoitella ja harrastaa aluksi vaikka valikoivaa talvipyöräilyä. Pyörän satulaan voi istua silloin kun maassa on jään sijasta ehta lumikerros tai tielle on levitetty hiekkaa. Myös nastarenkaat helpottavat kulkua. Ja liukkaalla kohdalla on ainakin oman kokemukseni perusteella parempi jatkaa tasaista polkemista kuin hiljentää vauhtia tai ryhtyä jarruttelemaan. Liian hiljainen vauhti tai äkkijarrutus lisää lipsumisen riskiä.

Mitään erityistyyppistä talvipyörää ei ainakaan lyhyiden matkojen kulkemiseen mielestäni tarvita. Leveämmät renkaat ovat kuitenkin tukevammat lumisella tiellä. Mutta enemmän kuin varusteita vaatii talvipyöräily asennetta. Sitä, että ei myönny laiskuudelle ja hyppää joka kelillä bussin tai oman auton kyytiin, vaan kokeilee toisinaan matkojen taittamista oman lihasvoiman avulla. Eikä pieni lumisadekaan haittaa, se ei edes kastele niin kuin kesäinen sadekuuro.

Aina lepposaa tietenkin

Talvella pyöräillessä ei tarvitse palella. Parhaimmat varustukset ovat tuulenpitävä takki ja pipon lisäksi huppu. Oma keho tuottaa liikkuessa lämpöä joten kovallakin pakkasella meno on miellyttävää. Ja parasta on kun saapuu pyörämatkaltaan perille, kropassa virtaa elämisen tuntu ja olo on upea. Vapaapäivinä retkeilyn lisäksi myös opiskelu- tai työpäivä lähtee energisesti käyntiin.

Ja kun tottuu pyöräilemään paikasta toiseen, on helpompi tottua myös kävelemään pitempiäkin matkoja. Se on pyöräilyn ohessa erityisen hyvää hyötyliikuntaa – myös talviaikaan. Kannattaa kokeilla!

Hanna Lönngren

Otsikot Kapteeni Ä-nen kappaleesta Lunki Kuski