Buffon drontista

Drontti (a)


Keveyttä pidetään yleisesti lintujen tunnusmerkkinä, mutta jos siitä tehtäisiin lintuuden ehto, Dronttia ei mitenkään voisi hyväksyä kyseiseen luokkaan, sillä sen mittasuhteet tai liikkeet eivät missään mielessä ilmennä keveyttä, vaan päinvastoin vaikuttaa siltä, että se on luotu vasituisesti raskastekoisimman elävän olennon perikuvaksi; kuvitelkaa kookas, kuutiomainen ruumis, jota kaksi hyvin paksua & hyvin lyhyttä pylvästä hädin tuskin pystyvät kannattamaan, sen ylle pää, jota kaikessa kummallisuudessaan voisi pitää groteskin Taiteilijan oikkuna; tämä paksun ja struumaisen kaulan kannattama pää on yhtä valtavaa nokkaa, jossa on kaksi suurta, mustaa, valkean renkaan ympäröimää silmää & jonka haarojen välinen aukko ulottuu pitkälle silmien ohi, miltei korviin saakka: nämä kaksi nokanhaaraa ovat koverat pituussuuntansa keskikohdasta, kuperat molemmista päistä & kärjestään vastakkaiseen suuntaan kaartuvat, ne muistuttavat kahta suippokärkistä lusikkaa, jotka kiinnittyvät toisiinsa kupera puoli ulospäin; kaikesta tästä seuraa typerä & syöläs ulkomuoto, johon rujouden kukkuraksi kuuluu sulkareunus: se myötäilee nokan tyven ääriviivaa, työntyy töyhtönä otsalle, pyöristyy sitten kasvojen ympärille huppukauluksen tavoin, mistä lintu on saanut nimen kaulusjoutsen (Cycnus cucullatus).

Iso koko, joka yleensä viittaa voimakkuuteen, tuottaa tässä tapauksessa vain kömpelyyttä; strutsi [1], nandu [2], kasuaari [3] ovat drontin tavoin lentokyvyttömiä, mutta ne pystyvät sentään juoksemaan hyvin nopeasti; drontti sitä vastoin tuntuu lamautuvan omasta painostaan & raahaavan sitä töin tuskin mukanaan: se on lintujen laiskiainen; voisi otaksua, että se on tehty raa’asta, joutilaasta aineesta, jossa eläviä molekyylejä on ollut liian niukasti; sillä on siivet, mutta ne ovat liian lyhyet & liian heikot nostaakseen sen yläilmoihin; sillä on pyrstö, mutta se on epäsuhtainen & poissa paikaltaan; sitä voisi luulla kilpikonnaksi, joka on pukeutunut naurettavasti linnun höyheniin, & näyttää siltä, että suodessaan sille nuo tarpeettomat koristeet Luonto on tahtonut liittää raskastekoisuuteen mahtailun, massan elottomuuteen liikkeiden kömpelyyden & tehdä kankeasta paksuudesta vieläkin tyrmistyttävämpää muistuttamalla, että drontti on lintu.

Ensimmäiset hollantilaiset, jotka näkivät linnun Mauritiuksen saarella (b), antoivat sille nimen walg vogel, ‘inhon lintu’, yhtä lailla sen vastenmielisen ulkomuodon kuin sen pahanmakuisuuden vuoksi; tämä eriskummainen lintu on hyvin suuri, & vain kolme edellä mainittua lintua ovat sitä kookkaampia, sillä se vie voiton joutsenesta & kalkkunasta.

Herra Brisson [4] luulee, että drontin jalkojen alaosa on höyhenetön; Edwardsin [5] piirros CCXCIV sitä vastoin esittää sen höyhenpeitteisenä ei vain säären alaosaan vaan aina säären ja nilkan väliseen niveleen asti; ylänokka on kauttaaltaan mustanpuhuva lukuun ottamatta sen koukun mutkaa, missä on punainen laikku; sierainten aukot ovat nokan keskivaiheilla, aivan lähellä kahta poikittaista poimua, jotka nousevat tällä kohden sen pinnasta.

Drontin sulat ovat yleensä hyvin pehmeät, niiden vallitseva väri on harmaa, joka on tummempaa koko linnun yläosassa & sen jalkojen alaosassa, vaaleampaa vatsassa, alavatsassa & kaikkialla vartalon alapinnalla; siipien ja pyrstön sulissa on keltaista & valkoista; pyrstösulat näyttävät kiharaisilta & niitä on hyvin vähän, Clusiuksen [6] mukaan vain neljä tai viisi.

Jalat & varpaat ovat keltaiset & kynnet mustat; kussakin jalassa on neljä varvasta, joista kolme osoittaa eteenpäin & neljäs taaksepäin; viimeksi mainitun kynsi on pisin (c).

Jotkut ovat väittäneet, että drontilla on tavallisesti mahalaukussaan nyrkin kokoinen kivi (d), johon on liitetty samanlainen alkuperä & samoja voimia kuin bezuaarikiviin [7]; Clusius on kuitenkin nähnyt kaksi tuollaista kiveä, jotka olivat muodoltaan & kooltaan toisenlaiset (e), & hän arvelee, että lintu on niellyt ne siemensyöjien tavoin eivätkä ne suinkaan ole muodostuneet sen vatsassa.

Drontti vaikuttaa olevan Mauritiuksen & Réunionin oma & omituinen lintu, & luultavasti niitä esiintyy myös kyseisiä saaria lähinnä olevalla mantereella; tiedossani ei kuitenkaan ole yhtään Matkailijaa, joka olisi sanonut tavanneensa niitä muualla kuin noilla kahdella saarella.

Jotkut hollantilaiset ovat antaneet drontille nimen dodarse tai dodaers; portugalilaiset & englantilaiset puolestaan ovat nimenneet sen dodoksi; drontti on linnun alkuperäinen nimi, siis nimi, jolla se tunnetaan kotisaarillaan, & siitä syystä olen pitänyt velvollisuutenani säilyttää sen, & lisäksi yksinkertaisten kansojen antamilla nimillä on usein yhteys nimetyn asian ominaisuuksiin: drontti tunnetaan myös nimillä kaulusjoutsen (f), kaulusstrutsi (g), kummallinen kukko (h), Walgh-vogel, & Herra Mochring, jota yksikään näistä nimistä ei miellyttänyt, keksi nimen ruphus, jonka Herra Brisson omaksui linnun latinankieliseksi nimeksi, ikään kuin olisi jotakin etua siitä, että samalle eläimelle annetaan jokaisessa kielessä erilainen nimi, & ikään kuin tällainen synonyymien paljous ei sotkisi tiedettä & sekoittaisi asioita: älkää tehkö tarpeettomia oletuksia, Filosofit sanoivat entisaikaan [8]: mutta nykyisin Luonnontutkijoille on sanottava & toistettava lakkaamatta: älkää keksikö tarpeettomia nimiä.


Viitteet

(a) Drontti on nimi, jolla Mauritiuksen & lähiseutujen asukkaat kutsuvat lintua: portugalilaiset ovat antaneet sille nimen Dodo; hollantilaiset nimet Dod-aerts & Walgh-vogel. – Dronte aliis, Dod-aerts. Bonius, Indes Orientales, sivu 30. – Gallinaceus gallus peregrinus. Clusius, Exotic. lib. v, sivu 99. – Edwards, Glanures, pl. CCXCIV.

(b) Nota. Portugalilaiset olivat aiemmin antaneet saarelle nimen Ilha do Cirue, ‘Joutsenten saari’, ilmeisesti siksi, että he olivat nähneet siellä drontteja ja erehtyneet luulemaan niitä joutseniksi. Clusius, Exotic. sivu 101.

(c) Katso Clusius, Exotic. sivu 100. – Edwards, kuva CCXCIV.

(d) Voyage des Hollandois aux Indes Orientales, osa III, sivu 214.

(e) Clusius, ubi supra.

(f) Nieremberg, Hist. nat. maxime peregrinae, sivu 232.

(g) Linnaeus, Gen. 8-6, spec. 4.

(h) Clusius, Exotic. sivu 100.


Suomentajan huomautukset

[1] Afrikan autiomaissa ja savanneilla viihtyvä strutsi on strutsien heimon ainoa nykyisin elävä laji.

[2] Eteläamerikkalaiseen nandujen heimoon kuuluu kaksi lajia, nandu ja patagoniannandu.

[3] Kasuaarien heimoon kuuluu kolme Australiassa ja Uudessa-Seelannissa elävää lajia: kypäräkasuaari, pikkukasuaari ja isokasuaari. Kasuaarilintujen lahkoon kuuluu myös toinen, niin ikään Australiassa elävä yksilajinen emujen heimo.

[4] Mathurin Jacques Brisson (1723–1806) oli ranskalainen eläintieteilijä, jonka tunnetuimpia teoksia ovat Le Règne animal (1756) ja Ornithologie (1760). Brisson toimi Réaumurin luonnontieteellisen kokoelman konservaattorina, kunnes Buffon Réaumurin kuoleman jälkeen erotti hänet tehtävästä. Tällöin Brisson ryhtyi opettamaan fysiikkaa, jonka sanakirjan hän myöhemmin julkaisi.

[5] George Edwards (1694–1773) oli englantilainen luonnontieteilijä ja ornitologi. Hänet tunnetaan varsinkin grafiikasta, jota julkaistiin sarjoissa History of Birds ja Gleanings of Natural History. Eräs viimeksi mainitussa teoksessa julkaistu kuparipiirros esittää dronttia ja marsua, jonka tarkoituksena on havainnollistaa linnun suuruutta.

[6] Carolus Clusius (1526–1609) oli flaamilainen kasvitieteilijä, joka oli mukana perustamassa yhtä ensimmäisistä kasvitieteellisistä puutarhoista Hollannin Leideniin ja joka saattoi alulle tulppaanien kasvatuksen Euroopassa.

[7] Bezuaarikivet ovat tiettyjen märehtijöiden ruoansulatuselimistössä muodostuvia kalkkimaisia kovettumia, joilla entisaikaan uskottiin olevan parantavia tai maagisia vaikutuksia. Itämaissa bezuaarikiviä myös valmistettiin keinotekoisesti vastalääkkeeksi myrkkyihin ja tartuntatauteihin. Molièren Luulosairas turvautuu bezuaarikiviin vuonna 1673 julkaistussa näytelmässä: “Edelleen, sydäntä vahvistava ja varjeleva juoma, jossa kaksitoista raetta bezuaarikiveä, sitruunasiirappia ja granaattiomenia ynnä muuta, sekoitettuna reseptin mukaan, viisi frangia.” (Sulevi ja Otto Mannisen suomennos.)

[8] Buffon viittaa tässä Ockhamin partaveitsenä tunnettuun periaatteeseen, jonka mukaan ilmiöitä selittävien teorioiden tulisi olla mahdollisimman yksinkertaisia. Lähtökohtana on 1300-luvun alkupuoliskolla eläneen englantilaisfilosofi Wilhelm Ockhamilaisen lausahdus: “Pluralitas non est ponenda sine neccesitate.”