Korkeasaaren koululaiskonferensseissa muutetaan maailmaa pääsiäisviikolla

Korkeasaaren eläintarha, Korkeasaaren Ystävät ry. ja ympäristöjärjestö Dodo järjestävät uusimaalaisten koulujen 5.-9. -luokkalaisille konferenssin otsikolla Miten sinä muuttaisit maailmaä Tapahtumassa lapset ja nuoret pääsevät kertomaan oman näkökulmansa siihen, miten maapallon rajallisia luonnonvaroja pitäisi käyttää.

Konferenssipäivät on teemoitettu eri luokka-asteille: pääsiäisviikon maanantaina 5.-6. -luokkalaisten aiheena on lajien häviäminen, tiistaina 7.-8. –luokkalaiset perehtyvät aavikoitumisen ongelmiin ja keskiviikkona 9.-luokkalaiset ottavat kantaa ilmaston muuttumiseen. Päivät aloitetaan asiantuntijoiden tietoiskuilla, minkä jälkeen oppilaat kehittävät työpajoissa omia ratkaisujaan. Päivän tuloksia pohditaan yhdessä poliitikkojen, asiantuntijoiden ja ympäristöasioista kiinnostuneiden julkisuuden henkilöiden kanssa. Keskustelijoiksi ovat lupautuneet kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, kaupunginvaltuutettu Maria Guzenina, kansanedustaja Oras Tynkkynen, juontaja Ellen Jokikunnas, näyttelijä Lorenz Backman ja Markiisi Valvomo-yhtyeestä.

Koululaisten työpajoissa ideoita toteutetaan eri tekniikoilla aina T-paidoista kollaaseihin. Työt kootaan näyttelyksi Korkeasaareen koko kevätlukukauden ajaksi. Monimuotoisuuden suojelu sekä aavikoitumisen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen näkyvät myös Korkeasaaren Pääsiäissaari-tapahtumassa 6.-9.4., missä tutkimusmatkailijat suunnistavat kartan avulla ja saavat matkan varrella mm. pelata malilaisena viljelijänä onnenpyörää sadon onnistumisesta, arvailla miksi hiihto on tulevaisuudessa uhanalainen laji ja päättää kuka voittaa Lintumieskisan eli Pääsiäissaaren luonnonvarojen herruuden.

Miten yhteistä tulevaisuuttamme pitäisi rakentaä

Konferenssiin osallistuvat koululaiset pääsevät pohjustamaan aihetta etukäteen koulussa tekemällä luokissa yhteistä arvopohdintaa. Tehtävät löytyvät paasiaissaari.fi-verkkosivulta.

”Konferenssin teemat sopivat hyvin koulussamme painotettavaan aiheeseen, joka on ’Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta’. Lähetämme konferenssiin jokaiselta 8. luokalta edustajan ja he saavat sitten jakaa päivän antia edelleen omissa luokissaan”, kertoo Kirkkonummen Sepän koulun biologian opettaja Irma Koskimies.

Anna tilaa lasten ja nuorten äänelle

Kutsumme mukaan myös toimittajia antamaan palstatilaa lasten ja nuorten näkemyksille. Koululaiskonferenssin ohjelmaan ja taustamateriaaliin voi tutustua osoitteessa www.paasiaissaari.fi

AKKREDITOIDU AJOISSA!
Koululaiskonferenssi – DL to 29.3.2007
Pääsiäissaari Korkeasaaressa – DL ke 4.4.2007
Ilmoittautuminen ja lisätiedot www.paasiaissaari.fi/medialle

Lisätiedot: 

Taru Vuori, eläintarhalehtori, Korkeasaar    
p. 09 310 37891 tai 050 321 7038
taru.vuori [at] hel.f

Johanna Kainu, Dodo ry
050-374 1512
johanna.kainu [at] dodo.org