Pääkaupunkiseudun ilmastostrategian todella terävä huomio on se, ettei ilmastonmuutokseen ole yhtä kaikenkattavaa keinoa. On ”vain” joukko osatekijöitä, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä ja samalla parantaa elämänlaatuamme. Luonnoksen hyvistä aikeista huolimatta YTV onnistuu esittämään raportissaan lähinnä ympäripyöreitä tavoitteita, jotka epäkonkreettisuudessaan johtavat pahimmassa tapauksessa siihen, että tavoitteet jäävät vain tavoitteiksi. Dodon lausunto on jaettu kahteen osaan: ensimmäiseksi nostamme esiin liikenteen kasvavine päästöineen ja esitämme niiden hillitsemiseksi kolme konkreettista keinoa. Jälkimmäisessä osassa puhumme lähinnä lämmityksestä ja sähkönkulutuksesta keskittyen kuitenkin päästöjen alkulähteille, energiantuotantoon.
LIIKENNE
Liikennejärjestelyihin, toisin kuin vaikkapa ihmisten henkilökohtaiseen sähkönkulutukseen, kaupungit voivat vaikuttaa tehokkaasti, nopeasti ja suoraan. Niinpä onkin erikoista, ettei YTV mainitse koko strategiassa tietulleja, joista on saatu positiivisia kokemuksia muun muassa Tukholmassa ja Lontoossa.
Esimerkiksi kun Tukholmassa laskettiin joukkoliikenteeseen tulleet uudet matkat ja autoliikenteestä poistuneet matkat, huomattiin, että ihmiset olivat alkaneet rationalisoida liikkumistaan tietullien tulon jälkeen. Osa autoilusta oli siis ollut alun perin turhaa, ja jäi tietullien tulon jälkeen pois ja tietullit myös kannustivat ihmisiä matkojen tehokkaaseen yhdistämiseen.
On myös muistettava, että tietullien vaatimat investoinnit saadaan myös huomattavasti nopeammin takaisin (Tukholmassa noin 4 vuotta), kuin esimerkiksi tieverkoston rakentamiseen satsatut julkiset varat.
Parannusehdotus 1: Tietullit olisi toteutettava joukkoliikenteen käyttöön kannustavalla tavalla: jokaisella keskusta-alueelle tulevalla autoilijalla olisi oltava voimassa oleva HKL:n kuukausi- tai vuorokausilippu. Autojen sirukorttien lukemisen voisi nykytekniikalla toteuttaa niin, että kortit luettaisiin keskustan alueelle johtavilla porteilla ilman, että autoilijan tarvitsee pysähtyä. Tarvittaessa lipun voisi lunastaa myös porteilla.
Tietullien vaatiman valvontajärjestelmän tekniikkakin on jo olemassa. Sirukortinlukijoiden yhteydessä tai jälkeen, porteille olisi sijoitettuina poliisien valvontakamerat, samalla tavoin kuin vaarallisilla risteysalueilla ja ylinopeusvalvonnassa. Liputta ajamisesta joutuisi maksamaan samansuuruisen tarkastusmaksun, kuin liputta joukkoliikenteessä matkustettaessakin.
Samalle kortille voitaisiin yhdistää esimerkiksi parkkimaksujen lataaminen.
Ehdotuksen 1 vaikuttavuus: Autoilijoidenkin hankkima HKL:n kuukausi- tai päivälippu viestisi autoilijalle, että tieinvestoinnit ovat kaikkien, myös joukkoliikenteen käyttäjien yhdessä rahoittamia. Rakennuskuluihin osallistumisen lisäksi joukkoliikenteen käyttäjät maksavat lisäksi kerta- tai kuukausimaksua yhteisen infrastruktuurin käytöstä. Joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen käyttäjät eivät kuitenkaan aiheuta pienhiukkas- ja KHK- päästöjä ja sitä kautta lisäkuluja kunta- tai kansantaloudelle kasvavien terveyskustannusten (esimerkiksi lisääntyneet hengityselinsairaudet) muodossa. Tällöin on reilua, että myös kyseisiä päästöjä aiheuttavat yksityisautoilijat joutuvat osallistumaan keskustan ilmanlaadun heikkenemisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen.
Taloudellisten menetysten lisäksi on selvää, että yksityisautoilun aiheuttamat melu- ja ruuhkahaitat ovat terveyshaittojen kanssa lähes samalla viivalla.
Autoilijoille tulisi korttia käyttäessä selvemmin näkyviin myös hintaerot: joukkoliikenteessä matkustaminen ei ole juuri kalliimpaa kuin pysäköinti; usein vieläpä päinvastoin.
Parannusehdotus 2: Liikenteen päästöistä puhuessa YTV:n olisi otettava kantaa Helsingin keskustatunnelin rakentamiseen. Jos pääkaupunkiseudun autoistumista ja autoilun hiilidioksidipäästöjen kasvua aiotaan tukea 3,3 miljardilla, on jokseenkin ristiriitaista puhua toisaalla kannustimista, joilla yksityisautoilijoita yritetään saada joukkoliikenteen käyttäjiksi. Keskustatunneli kannustaa yksityisautoiluun, varsinkin kun näyttää, että samaan aikaan joukkoliikenteeseen käytettäviin investointeihin ei ole rahaa. Keskustatunnelia ei siten tule rakentaa.
Parannusehdotus 3: Rakennuttaja on nykyisin velvoitettu autopaikkojen rakentamiseen suhteessa kerrosneliöihin. Vallitseva, ja lähes ainoa tapa kattaa kustannukset on se, että autopaikkojen kustannukset (esim. ostettu tai vuokrattu tonttimaa) allokoidaan rakennuksen asuinneliöille. Tällöin myös autoilemattomat joutuvat maksamaan autopaikoista (autopaikan arvo vapailla markkinoilla on pääkaupunkiseudulla noin kymmenentuhannen euron suuruusluokassa) asuntonsa hinnassa tai vuokrassa. Useimmiten autopaikan mahdollisen sähkötolpan sähköt ovat kuitenkin ainoa asia, minkä taloyhtiön autoilijat maksavat käytön mukaan.
Autopaikka ei yleensä aiheuta muuttuvia kustannuksia myöskään työpaikan yhteydessä. Tässäkin autoilemattomat siis subventoivat autoilevia. Kuntien olisi selvitettävä, voidaanko nämä epäkohdat korjata kuntatasolla, tai voidaanko valtiontasoa painostaa muuttamaan esimerkiksi verotussäädöksiään. Esimerkiksi työnantajan tarjoamaa autopaikkaa voitaisiin verottaa kuten mitä tahansa työsuhde-etuutta.
LÄMMITYS, SÄHKÖNKULUTUS JA ENERGIANTUOTANTO
Lämmitysenergian ja sähkönkulutuksen hillintä tiedotuksellisin keinoin on suotavaa mutta hidasta. YTV:n strategian valopilkkuja ovat maininnat siitä, että kaupungit voisivat asettaa sähkönkulutuksen yhdeksi kriteeriksi esimerkiksi omissa laitevalinnoissaan.
Lämmitykseen kulutettava energiamäärä ja sen aiheuttamat päästöt ovat pysyneet suhteellisen stabiilina: lämmityksessä ei ole havaittavissa niin jyrkkää kasvua kuin liikenteessä ja sähkönkulutuksessa. Toisaalta Suomen ilmasto-olot aiheuttavat tietyt vaatimukset asuin- ja julkisten tilojen lämmitykselle, joten suuria säästöjäkään ei ole tiedossa. Kaikkia ihmisiä kun ei kuitenkaan voida siirtää asumaan uusiin matalaenergia-taloihin.
Lämmityksen osuus on kuitenkin suurin yksittäinen KHK -päästöjen aiheuttaja kulutuspäässä 40 %:n osuudellaan. Koska kulutus on stabiilia ja volyymiltaan suurta, on katse käännettävä energiatuotannon suuntaan, päästöjen alkulähteille.
Parannusehdotus 1 energiantuotantoon: Kuten YTV:n ilmastostrategian sivulla 32 todetaan: ”Pääkaupunkiseudun alueella syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä muodostuu 75 % suurten voimalaitosten energiantuotannossa [..]”
Suurimman päästöosuutensa vuoksi energiatuotantolaitoksien polttoainevalinnoilla on valtava merkitys KHK -päästöjen kasvussa tai hillinnässä. Näin on varsinkin siitä edellä mainitusta syystä, että lämmitys, joka kulutuspäässä vie suurimman osan tuotetusta energiasta, näyttää pysyttelevän samoissa lukemissa.
Kun uusiutuvien osuus pääkaupunkiseudun kaukolämmöntuotannossa on tällä hetkellä 2 % ja paikallisessa sähköntuotannossa 0,3 %, kyse ei voi olla mistään muusta kuin välinpitämättömyydestä, silmien ummistamisesta, tietämättömyydestä tai tahallisesta laiminlyönnistä. Esimerkiksi Helsingin Energian olisi ensi tilassa selvitettävä, paljonko kivihiiltä se voi korvata pelleteillä, hakkeella tai muulla bioenergialla Hanasaaren sijaitessa erinomaisten vesiyhteyksien päässä. (Internet-tietolähteiden pohjalta päätellen alustavat realistiset selvitykset ja laskelmat ovat jo saatavilla Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.)
Parannusehdotus 2 energiantuotantoon: Merenrannalla sijaitsevana pääkaupunkiseudun olisi mitattava tuulipotentiaali omilla rannikko- ja merialueillaan, ja parannettava yhden tai kahden tuulipuiston avulla paitsi omaa hengitysilmaansa ja KHK -päästöjen tasoa, myös globaalilla näyttämöllä takapajuista imagoaan.
Parannusehdotus 3 Helsingin Energia: Helsingin Energian olisi taattava edes ympäristöpenniasiakkailleen, että nämä saavat kaiken kuluttamansa sähkön uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuna. Nykyinen 1000 kilowattituntia/asiakas/ vuosi ei riitä asiakkaiden tarpeisiin. Lähes vitsikkäältä tilanne näyttää mahdollisten sähkölämmitteisen omakotitalo- asiakkaiden kohdalla, jotka saavat esimerkiksi 1/20 osan kuluttamastaan sähköstä uusiutuvalla museovesivoimalla tai tuulivoimalla tuotettuna.
Helsingissä 30.3.2007
Dodo ry