Analyysi: UNEP:in hallintoneuvoston kokous Nairobissa 18.-22.2.2013

On erikoista ajatella tiedettä poliittisen päätöksenteon kohteena. Mutta eräs UNEP-kokouksen tärkeimmistä päätöksistä oli vahvistaa tieteellisen ympäristötiedon käyttöä politiikanteossa (science-policy interface). Ajoittain ympäristökeskustelussa puhutaan termeistä kuten resurssien riittävyys (resource sufficiency evaluation), kestävän kehityksen mittarit ja planetaariset rajat. Mutta miten käyttää tietoa kansainvälisen ja kansallisen politiikanteon tukena, on nähdäkseni hankalampi kysymys.

 

Myös kansalaisjärjestöjen ja sidosryhmien osallistumismahdollisuuksia halutaan jatkossa helpottaa, vaikka tietyt valtiot tätä vastustivatkin. Jos ajattelee asiaa Dodon tai suomalaisten ympäristöjärjestöjen näkökulmasta, UNEP:ia ei tunneta kovin hyvin, sillä vuonna 1972 perustetun UNEP:in ympäristötyö on tähän asti keskittynyt erityisesti kehitysmaihin. Ensimmäinen askel olisi, että UNEP näkyisi paremmin alueellisesti, myös Euroopassa. Onhan muilla YK-järjestöillä, esimerkiksi terveysjärjestö WHO:lla omat aluetoimistonsa.

 

Nairobin vuosikokous oli ensimmäinen, jossa ympäristöasioista vastaavan YK-järjestön päättävällä elimellä oli universaali jäsenyys ja lisäksi päätettiin että valtioiden ministerit kokoontuvat jatkossa joka toinen vuosi tekemään poliittisia päätöksiä. UNEP:in kansainväliselle ympäristötyölle luvattiin lisärahoitusta, mikä nykyisessä talousilmapiirissä on jo saavutus sinänsä. Mutta parempi lisäresursointi yksin ei vielä muuta kokonaiskuvaa kansainvälisen ympäristön tilasta.

 

UNEP:in sihteeristössä on mielettömästi osaamista, mutta Nairobissa majailevan asiantuntijaporukan osaaminen ei aina välity New Yorkista hallinnoitavaan YK-koneistoon, kansainvälisen talouspolitiikan keskusteluista puhumattakaan. Ilmastoasiat YK:ssa taas ovat jumahtaneet erityisesti ilmastoneuvotteluista vastaavan UNFCCC:n sihteeristöön. 

 

Muutama vuosi sitten lanseerattu vihreän talouden käsite tarkoittaa yleensä ympäristö- ja ilmastonäkökulman vahvempaa huomioimista kansainvälisen talouden toiminnassa. Kuitenkaan, harvat ovat yksimielisiä minkälainen vihreä talousjärjestelmä voisi olla. Voisi ajatella, että vihreän talouden käsite ei ole kaukana kestävän kehityksen alkuperäisestä määritelmästä, mutta samalla se nähdäkseni painottaa enemmän talouskasvun välttämättömyyttä. On kuvaavaa että ilmastonmuutosta ei kiistetä, mutta keinoista ollaan erimielisiä – elinkeinoelämä puhuu nyt mieluummin vihreästä kasvusta ja kehityskriitikot degrowthista. Käsitteillä pelaaminen on taitolaji. 

 

Maailmanpoliittista painoarvoaan kasvattava Kiina haluaisi esimerkiksi puhua ekologisesta sivilisaatiosta, viitaten tasapainoon ympäristön ja hyvinvoinnin välillä. Mutta mitä ajatukset tarkoittavat käytännössä? Kuinka nopeaa mahdollinen muutos voi olla? Kiina on nyt samassa tilanteessa kuin teollisuusmaat joitain vuosikymmeniä sitten – hiili-intensiivinen talouskasvu nostaa näkyviä ilmansaasteita sekä CO2-päästöjä.

 

Eräs YK-järjestelmän konkreettisista aloitteista on kestävän kulutuksen ja tuotannon 10-vuotisohjelma. Mutta on epäselvää, mitä kestävä kulutus ja tuotanto voisivat käytännössä tarkoittaa a) kuluttajille b) tuottajille – nykyisessä kansainvälisessä talousjärjestelmässä, missä tuotanto siirtyy vapaasti edullisemman työvoiman perässä eikä yritysten yhteiskuntavastuuta vieläkään säännellä poliittisesti.

 

Tulevaisuuden määrittämisen kannalta merkittävin on keskustelu vuoden 2015 jälkeisistä kansainvälisistä kehitystavoitteet. UNEP:illa on tärkeä asiantuntijarooli ilmasto- ja ympäristönäkökulman huomioinnissa keskustelussa post-2015-kehitysagendasta. On todennäköistä että vuonna 2015 kestävän kehityksen tavoitteet korvaavat nykyiset YK:n vuosituhattavoitteet, joiden ongelma on ympäristö- ja ilmastokysymysten olematon huomiointi.

 

Jos energia-, luonnonvara- ja ympäristökysymyksiä ei nosteta kehityskeskusteluun, jatkunee globaali kehityskeskustelu ympäristön kannalta yhtä nuivana kuin viimeiset vuosikymmenet. Jos kehitystavoitteet perustuvat tieteelliseen tietoon, ympäristö- ja ilmastonäkökulma ovat vahvoilla. Mutta osa valtioista pelkää keskustelun politisoitumista.

 

Poliittiset tavoitteet esimerkiksi uusiutuvan energian, kestävän kulutuksen ja tuotannon sekä luonnonvarojen käytön suhteen tekevät tuloaan kansainväliseen keskusteluun. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tukien poistosta puhutaan enemmän ja enemmän. Mutta merkittävä vastakkainasettelu on, miten siirtää käsitteet ideoiden maailmasta poliittisiksi ratkaisuiksi.

 

Valtiot epäonnistuivat Rio de Janeirossa monilta osin, mutta UNEP:in vahvistaminen oli yksi harvoista saavutetuista edistysaskelista. Olisi hyvä, että UNEP ottaisi tulevina vuosina näkyvän kansainvälisen roolin. 

 

Osa Rio+20-kokouksen ja UNEP-kokouksen päätöksistä siirtyy YK-diplomaattien työhön tavalla tai toisella. Muun maailman kannalta post-2015-kehitysagenda on tärkein työkalu, jonka avulla ympäristöasiat voivat saada kv. keskustelussa tarvitsemansa huomion. 

 

Dodon NGO-delegaatti Nairobissa